Ero sivun ”Ydinainevalvonta” versioiden välillä

30 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
viite
(viite)
[[Tiedosto:Uraanirikastuskaavio.png|thumb|230px|Luonnonuraanista tai ydinpolttoaineesta on rikastusasteessa noin 90 prosenttiyksikön matka ydinräjähteisiin.]]
 
Ydinainevalvonnan tarpeellisuus juontuu fissiilien aineiden fysikaalisista ominaisuuksista. Luonnossa esiintyy merkityksellisiä määriä yhtä fissiiliä ainetta, uraanin isotooppia U-235. [[Ketjureaktio]]ssa fissiilit aineet luovuttavat suhteessa painoonsa suunnattomia määriä energiaa niin, että kolme kiloa U-235:a riittää joko tuottamaan sähköt keskisuurelle kaupungille päiväksi tai aiheuttamaan räjähdyksen, joka vastaa 50&nbsp;000 tonnia [[TNT]]:tä. Fissiilien aineiden teknisestä käyttötavasta ja niiden koostumuksesta, etenkin rikastuasteesta, riippuu mitkä käyttötarkoitukset ovat mahdollisia. Kansainvälisissä sopimuksissa fissiilien aineiden rauhanomaiset käyttötarkoitukset ja asekäytöstä luopuminen nähdään hyväksyttävinä tavoitteina<ref name="laki">Suomen lakikokoelma: ''[http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700011/19700011_2 Sopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä]'', 1970.</ref>. Jotta nämä kahtalaiset tavoitteet voivat valvotusti toteutua, täytyy olla teknisesti mahdollista erottaa nämä kaksi käyttötarkoitusta valvontatarkoituksessa. Seuraavassa käsitellään ydinainevalvonnan fysikaalista taustaa.<ref name="Pedia"> Feiveson, H.: ''Nuclear Proliferation and Diversion'', [http://www.sciencedirect.com/science/referenceworks/012176480X Encyclopedia of Energy], Boston University, Boston, USA, 2004, ISBN 0-12-176480-X.</ref>
 
Luonnonuraani on kallioperässä hyvin laajalle levinnyt, suhteellisen yleinen metalli. Sitä esiintyy merkityksellisinä pitoisuuksina joka puolella maailmaa. [[uraanin esiintyminen|Uraania esiintyy]] siis luonnossa riittäviä määriä, jotta sen fysikaalinen saatavuus ei yksin voi olla esteenä halkeamiskelpoisten materiaalien hankinnalle missään maailman maassa.
[[Image:IAEAinspector.jpg|thumb|230px|IAEA:n Safeguards-tarkastaja tekee mittauksia ydinpolttoainenipun pinnasta Slovakiassa 2005. Kirjanpidon ja automaattisilla laitteilla tehtävän valvonnan lisäksi takastajat käyvät paikan päällä varmentamassa ydinaineiden määrän.]]
[[Image:IAEAseal.jpg|thumb|230px|IAEA:n automaattiset valvontalaitteet sinetöidään tarkastuskäyntien välillä. Kuvan sinetti on Västeråsista Ruotsista.]]
Ydinsulukusopimuksen noudattaminen voidaan varmentaa ydinaineiden valvonnalla, sillä fissiilit aineet ovat korvaamaton osa ydinasetta. Ydinainevalvonnan järjestämisessä on otettava huomioon edellä mainitut fysikaaliset lähtökohdat. Koska ydinainevalvonta ei voi perustua uraanin saannin estämiselle yksinkertaisesti sen yleiseyyden vuoksi, täytyy sen perustan olla toisaalta ''rikastamisen'' ja toisaalta ''rikastuttejen ydinaineiden'' valvonnassa. Tällainen valvonta annettiin IAEA:n tehtäväksi ydinsulkusopimuksen 3. artiklassa. Artiklan englanninkielisen tekstin mukaisesti puhutaan IAEA:n Safeguards- eli varmennustoiminnasta kun tarkoitetaan ydinainevalvontaa. IAEA:n valvontaa täydentävät kansalliset ja muut kansainväliset valvontatoimet, joita esimerkiksi Suomen tapauksessa toteuttavat [[Säteilyturvakeskus]] ja [[Euratom]].<ref>Suomen lakikokoelma: ''[http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700011/19700011_2 Sopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä]'', 1970.<name="laki"/ref><ref>Säteilyturvakeskus: ''[http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydinsulkuvalvonta/ydinmateriaalivalvonta/fi_FI/menetelmat/ Valvontamenetelmät]''. Helsinki, 2009.</ref>
 
IAEA:n Safeguards-toiminta alkoi kuitenkin vuonna 1959 Japanissa, jo paljon ennen ydinsulkusopimuksen allekirjoittamista, kun JRR-3 -tutkimusreaktorista tuli ensimmäinen valvonnan piirissä ollut ydinreaktori. Vuoteen 1961 mennessä IAEA:n jäsenmaat pääsivät sopimukseen kaikkien yli 100 MW tehoisten ydinreaktoreiden valvonnasta. Tämä jätti kuitenkin vielä valvonnan ulkopuolelle huomattavan määrän pieniä tutkimusreaktoreita. 1963 jäsenmaat sopivat kaikkien reaktoreiden, myös pienien, ottamisesta mukaan valvontaan. Vuoteen 1965 jäsenmaat hyväksyivät yksimielisesti käyttöön ensimmäisen kattavan kansainvälisen Safeguards-valvontaohjelman INFCIRC/66.
4 923

muokkausta