Ero sivun ”Ylioppilaskunnan Laulajat” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Ylioppilaskunnan Laulajat''' (YL) perustettiin vuonna [[1883]] [[Helsingin yliopisto]]n yhteyteen ja se on siten Suomen vanhin suomenkielinen [[kuoro]]. Se on luultavasti Suomen tunnetuin mieskuoro ja saanut ulkomaankiertueillaan myös laajaa kansainvälistä tunnustusta. Kotimaassa YL:n joulukonsertit [[Helsinki|Helsingin]] kirkoissa keräävät vuosittain yli 12 000 kuulijaa.
 
YL edistänyt Suomalaistasuomalaista musiikkitoimintaa tilaamalla kautta aikain useita teoksia suomalaisilta säveltäjiltä, ja monet esimerkiksi [[Jean Sibelius|Sibeliuksen]] ja [[Einojuhani Rautavaara|Rautavaaran]] mieskuorolauluista ovat YL:n tilaamia ja kantaesittämiä.
 
Levytystoiminnastaan YL on saanut kansainvälisiäkin palkintoja tai niiden ehdokkuuksia. Tärkeitä levytyksiä ovat muun muassa [[Jean Sibelius|Sibeliuksen]] Kullervon levytykset vuosilta 1993 ([[Esa-Pekka Salonen|Esa-Pekka Salosen]] ja Los Angelesin filharmonikkojen kanssa, [[Gramophone-palkinto]]ehdokas) ja 2001 ([[Osmo Vänskä]]n & Sinfonia Lahden kanssa, [[Cannes Classical Awards]]-palkinto). Vuonna 2008 julkaistu Einojuhani Rautavaaran mieskuorotuotannon kokonaislevytys oli Gramophone-lehdessä nro 1/2009 "Editor's Choice". Vuonna 2006 [[Soile Isokoski|Soile Isokosken]] kanssa tehty joululevy "Jouluyö, Juhlayö" myi [[kultalevy]]yn vaadittavat 15 000 kappaletta kahdessa kuukaudessa. Vuoden kuorolevyn Suomessa YL on ainoana kuorona voittanut kolme kertaa, uuden musiikin levytyksistään vuosilta 1994 ("Kinesis"), 1997 ("Vision of Man") ja 2004 ("Carmen de Sole").
 
Kuoron perusti [[P. J. Hannikainen]] ja sitä ovat vuorollaan johtaneet muun muassa [[Selim Palmgren]], [[Heikki Klemetti]], [[Ensti Pohjola]] ja [[Heikki Peltola]]. Vuodesta 1980 lähtien kuoroa johtanut professori [[Matti Hyökki]] väistyi toimesta keväällä 2010, kun YL valitsi uudeksi johtajakseen [[Pasi Hyökki|Pasi Hyökin]]. Pasi Hyökki debytoi YL:n taiteellisena johtajana 25.7.2010 Tuusulanjärven kamarimusiikin avajaiskonsertissa.
 
== Valikoituja levynjulkaisuja ==
*Talescapes (2009, Ondine)
*Kevätsointuja - lauluja isänmaalle keväälle, naiselle ja maljalle (2009, Ondine)
*[[Jean Sibelius]] - Kullervo (2008, Ondine) orkesterina Helsingin kaupunginorkesteri, johtaa [[Leif Segerstam]]
*[[Einojuhani Rautavaara]] - Complete Works for Male Choir (2008, Ondine) yhdessä lauluyhtye Tallan kanssa
*[[Jean Sibelius]] - Complete Songs for male voice choir a cappella (2003, 2CD, Finlandia Records)
*[[Jean Sibelius]] - Kullervo (2001, BIS) Orkesterinaorkesterina Sinfonia Lahti, johtaa [[Osmo Vänskä]]
*YL' Täysikuun ja YL' Sinitaivaan -tangolevyt (2001-2002, Finlandia Records)
*[[Selim Palmgren]] - Complete Songs for male voice choir a cappella (1998-2000, 4CD, Finlandia Records)
*[[Einojuhani Rautavaara]] - The Myth of Sampo (1995, Ondine)