Ero sivun ”Nikoloz Baratašvili” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti muokkasi: ro:Nicoloz Baratașvili |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
[[Kuva:Nikolozbaratashvili new.jpg|thumb|Nikoloz Baratašvili]]
'''Nikoloz Baratašvili''' ({{k-ka|ნიკოლოზ ბარათაშვილი}}, [[4. joulukuuta]] [[1817]] – [[21. lokakuuta]] [[1845]]) oli [[georgia]]lainen runoilija. Hän oli yksi ensimmäisistä georgialaisista, joka yhdisti modernin [[nationalismi]]n eurooppalaiseen [[romantiikka]]an ja toi "europeismin" Georgian kirjallisuuteen. Vaikka hän kuolikin varhain ja jätti jälkeensä vain alle 40 lyhyttä runoa, yhden pitkän runon ja muutaman yksityiskirjeen, hänen tuotantoaan pidetään georgialaisen romantiikan huippukohtana.<ref name="lop">Rayfield, s. 145.</ref>
==Elämäkerta==
Rivi 9:
Baratašvilin runouden tragiikan saivat aikaan hänen traumaattinen yksityiselämänsä ja ajan poliittinen tilanne hänen synnyinmaassaan. Georgialaisten aatelisten vuoden 1832 venäläisvastaisen salaliitto, jolle Baratašvili oli koulupoikana myötämielinen, epäonnistui. Salaliittoon osallistuneiden oli pakko tunnustaa Georgian itsenäinen menneisyys lopullisesti menetetyksi ja sopeutua Venäjän autokratiaan. Kaipauksen kadonnutta menneisyyttä kohtaan ja surun georgialaisen hallitsijasuvun kaatumisesta he muuttivat romanttiseksi runoudeksi. Rahanpuute esti Baratašvilia jatkamasta opintojaan venäläisissä yliopistoissa, ja varhainen fyysinen vamma tuhosi hänen toiveensa pääsystä sotapalvelukseen. Lopulta Baratašvilin oli pakko mennä töihin venäläisten virkamieskoneistoon ja palvella tavallisena konttoristina tautien riivaamassa [[Gəncə]]n kaupungissa [[Azerbaidžan]]issa. Hänen elämänsä rakkaus, prinsessa [[Ekaterine Tšavtšavadze]], torjui hänet ja meni naimisiin Davit Dadianin, [[Mingrelian ruhtinaskunta|Mingrelian prinssin]] kanssa.
Baratašvili kuoli [[malaria]]an Gəncəssä 28-vuotiaana julkaisematta mitään ja jättämättä jälkeensä surijoita. Hänen vaikutuksensa huomattiin vasta paljon myöhemmin, mutta kun seuraavan sukupolven georgialainen älymystö löysi hänen runoutensa, hänen teoksiaan julkaistiin postuumisti vuosina 1861–1876 ja hänet nostettiin idoliksi.<ref
==Tuotanto==
Keskeinen näkökulma Baratašvilin maailmankuvaan voidaan löytää hänen historiallisesta runostaan ''Bedi Kartlisa'' ({{k-ka|ბედი ქართლისა}}, "Georgian kohtalo") vuodelta 1839. Se on inspiroiva ja sujuva Georgiaa viimeksi kohdanneiden onnettomuuksien surunvalittelu. Runo on Baratašvilin pisin teos ja se perustuu todelliseen historialliseen tapahtumaan, [[Krtsanisin taistelu|Tbilisin tuhoon]] vuonna 1795. Persian hallitsijan [[Mohammad Khan Qajar]]in aiheuttama katastrofi pakotti Georgian pettyneen kuninkaan Erekle II:n luovuttamaan maansa puolustamisen Venäjän käsiin. Teoksessa käsitellään kansallisia ongelmia kuitenkin nykyaikaisen lähestymistavan kautta: runo pohtii paitsi Georgian menneisyyttä myös sen tulevaisuutta vuoden 1832 epäonnistuneen kapinan jälkimainingeissa. Runossa reaalipoliitikko Erekle II ymmärtää, että Georgian tulisi tukeutua Venäjään, minkä hän näkee vääjäämättömänä. Toinen hahmo, kuninkaallinen kansleri [[Solomon Lionidze]], ajattelee sen johtavan Georgian kansallisen identiteetin menetykseen. Sekä runoilijan että lukijan sympatiat ovat Solomonin puolella, mutta kuninkaan objektiivinen ja rationaalinen päätös voittaa.
Lyhyen luovan kautensa aikana vuosina 1833–1845 Baratašvili kehitti vaikeita taide- ja ideakäsitteitä. Brittiläisen tutkijan [[Donald Rayfield]]in sanoin Baratašvili "kehitti aivan oman kielensä, vaikeaselkoisen mutta sointuvan, lakonisen modernin, joskus loistavan keskiaikaisen pseudo-arkaaisine ilmauksineen."<ref
== Lähteet ==
| |||