Ero sivun ”Oltermanni” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 6:
Suomessa oltermannilaitos saavutti laajimman merkityksensä vain Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, joiden kyliin laadittiin mallikyläjärjestyksen perusteella omia kyläasetuksia. Myös paikoin Hämeessä, Satakunnassa ja Karjalassa laadittin vastaavia järjestyssääntöjä ja valittiin oltermanneja, mutta kylähallinnollinen merkitys jäi näissä maakunnissa lyhytaikaiseksi tai vähäiseksi. Pohjois-Pohjanmaalla oltermannit toimivat lähinnä vain tulisijojen tarkastajina.
Oltermanni ja hänen kaksi [[lautamies]]tään (bisittare) muodostivat kylänoikeuden. Oltermannien ja kylän lautamiesten toimikausi oli yleensä yhdestä kolmeen vuotta. Heidät valitsi tehtäviinsä kyläkokous, mutta toisinaan toimi kulki vuorotellen talosta toiseen tietyssä järjerstyksessä. Näihin luottamustoimiin kelpasivat yleensä vain talojen isännät, mutta joskus torpparitkin. <ref> Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Tutkimus vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen toteuttamisesta. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 1982. diss. </ref>
 
Oltermanni johti kyläkokousta, jossa päätettiin tärkeistä asioista kuten ojittamisesta, niittyjen hoidosta ja niihin liittyvästä osuuksien jaosta. Oltermannin käytössä saattoi olla kylänarkku, jossa säilytettiin kylän yhteisiä asiapapereita.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Pietiläinen, Timo | Nimike=Kauhavan historia, osa I. Kivikaudesta kaupungiksi tuloon | Vuosi=1999 | Julkaisija=Saarijärvi: Kauhavan kaupunki}}</ref> Oltermannin hallussa oli myös arvomerkkinä oltermanninsauva. Sauvaa käytettiin kyläkokouksen kutsumiseen laittamalla se kiertoon talosta taloon. Joskus sauvaan tehtiin lipas paperiviestin kuljettamista varten. Joillakin alueilla sauvaa käytettiin myös aitojen mittaamiseen, jolloin voitiin helposti tarkistaa, täyttikö aita lakisääteisen korkeuden.<ref>http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/maanjaot/kyla.htm</ref>
 
Oltermanni ja hänen kaksi [[lautamies]]tään (bisittare) muodostivat kylänoikeuden. Oltermannien ja kylän lautamiesten toimikausi oli yleensä yhdestä kolmeen vuotta. Heidät valitsi tehtäviinsä kyläkokous, mutta toisinaan toimi kulki vuorotellen talosta toiseen tietyssä järjerstyksessä. Näihin luottamustoimiin kelpasivat yleensä vain talojen isännät, mutta joskus torpparitkin. <ref> Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Tutkimus vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen toteuttamisesta. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 1982. diss. </ref>
 
Nykyään oltermanni-arvonimeä käyttävät ainakin [[Kilta (ainejärjestö)|teekkarikillat]] eli tekniikan opiskelijoiden ainejärjestöt.