Ero sivun ”Kauhuelokuva” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 109:
[[Paramount Pictures]] ei halunnut vain katsoa vierestä, kun itsenäiset elokuvayritykset keräsivät merkittäviä taloudellisia voittoja slashereillään. Paramount toi ''Halloweenin'' ja ''[[Luojan tähden paetkaa!]]'' -elokuvan jälkeen teattereihin elokuvan ''[[Perjantai 13. (elokuva)|Perjantai 13.]]'', joka oli suuri taloudellinen menestys.<ref>Jones, s. 42-43</ref> Vielä kolme vuotta aiemmin [[20th Century Fox]] oli julkaissut ''[[Suspiria]]n'' tytäryhtiön kautta, mutta Paramountin elokuvan saatua suosiota muutkin elokuvayhtiöt seurasivat sen esimerkkiä ja tuottivat itse omat splatterinsa.<ref name="jones43">Jones, s. 43</ref>
Slasherit, kuten edellä mainittu ''Perjantai 13.'' ja Wes Cravenin ''[[Painajainen Elm Streetillä]]'' (1984), saivat useita jatko-osia. Monissa elokuvissa oli avoin loppuratkaisu, ja jatko-osia tuotettiin samaan tahtiin kuin Universal 1930-luvulla.<ref name="jones43"/> ''Psykon'' innoittamina monet slasherit olivat seksuaalisesti värittyneitä.<ref>Worland, s. 105</ref> ''Painajainen Elm Streetillä'' ennakoi goottilaisen perinteen paluuta, sillä siinä yhdistyivät yliluonnolliset ainekset ja sarjamurhaaja. Elokuvan päähenkilön [[Freddy Krueger]]in seuraajiksi kauhuelokuviin ilmestyi monia karismaattisia hirviöitä, kuten ''[[Hellraiser]]in'' [[Pinhead]], [[sadomasokismi|sadomasokistinen]] [[demoni]], jonka pää oli lävistetty tuhansilla neuloilla.<ref>Worland, s. 106</ref> Vuonna 1987 ilmestyi kaksi suosittua vampyyrielokuvaa: [[Joel Schumacher]]in ''[[The Lost Boys]]'' ja [[Kathryn Bigelow|Kathryn Bigelow'n]] ''[[Pimeyden läheisyys]]''. Samaan aikaan tuotantoyhtiöt alkoivat lopettaa slashersarjojaan [[VHS]]-nauhurin suosion ja niihin kohdistetun painostuksen takia.<ref name="jones45">Jones, s. 45</ref>
VHS tuli markkinoille jo 1970-luvun lopussa, mutta suuret elokuvayhtiöt eivät hyödyntäneet uutta tekniikkaa [[piratismi]]n pelossa. Pienemmät yritykset kuitenkin etsivät videolle monenlaista materiaalia. Monet videolla levitetyt kauhuelokuvat olivat kiisteltyjä ja synkkiä, eikä niiden teatterilevitys olisi onnistunut laajassa mittakaavassa sensuurin takia. Elokuvia mainostettiin jopa raaoilla kansikuvilla.<ref name="jones44">Jones, s. 44</ref> Pian perustettiin myös ensimmäiset elokuvayhtiöt, jotka suuntasivat elokuvansa suoraan videolevitykseen.<ref name="jones45"/>
| |||