Ero sivun ”Vuorikiipeily” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti lisäsi: gl:Alpinismo |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 16:
Alppien yli 4000 m korkeat huiput noustiin 1800 -luvulla lähinnä englantilaisten toimesta, joilla oli apunaan sveitsiläisiä ja ranskalaisia vuorioppaita. Tämä vaihe kulminoitui [[Edward Whymperin]] johtamaan [[Matterhorn]]in valloitukseen [[1865]].
Toisessa vaiheessa näille korkeille vuorille pyrittiin kiipeämään uusia entistä vaikeampia reittejä pitkin. 1800-luvulla näissä yrityksissä kunnostautui erityisesti englantilainen [[Albert F. Mummery]]. Hän ulotti toimintakenttänsä ensimmäisten joukossa [[Himalaja]]lle asti menettäen henkensä [[1895]] yrittäessään nousta 8125 m:n korkuiselle [[Nanga Parbat]]ille<ref name="x1">{{Kirjaviite | Tekijä=Lechenberg, Harald (suom. toim. Matti A. Jokinen) | Nimeke=Himalajan valloitus | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1962 }}</ref>.
1900 -luvun alkupuolella saksalainen Hans Fiechtl kehitti Fiechtl -haan, joka voidaan lyödä kiinni kallion halkeamaan ja jonka avulla voidaan varmistaa eteneminen ja jonka käyttäminen tukipisteenä teki mahdolliseksi entistä vaikeampien kohtien nousun. Saksalainen [[Hans Dûlfer]] oli ensimmäisiä, joka kehitti köysitekniikkaa noustessaan 1910 -luvulla [[Totenkirchl]] -länsiseinämän ja [[Fleischbank]] -itäseinämän, jotka ovat tunnettuja köysipoikkikuluistaan. Hänen nimiinsä on laitettu myös köyden varassa laskeutuminen kiertämällä köysi kulkemaan reiden alta poikki rinnan ja olkapään yli selkäpuolelle, tekniikka, joka oli käytössä aina 1970 -luvulle asti, jolloin ns. kahdeksikon ja Sticht -levyn (josta myöhemmin kehitetty ns. tuubi eli ATC) sekä valjaiden avulla laskeutuminen sujui aikaisempaa oleellisesti helpommin ja turvallisemmin.
Rivi 24:
1930 -luvun puolivälissä tehtiin tärkeä varustekeksintö, kun italialainen Vitale Bramani valmisti ensimmäiset kiipeilymonoihin kiinnitettävät kumiset nappulapohjat ([[Vibram]]). Siihin asti kiipeilijät olivat käyttäneet esimaastossa, lumessa ja jäällä liikkuessaan monoja, joiden pohjassa oli metalliset limaskit (Tricouni). Kallioisten osuuksien tullessa eteen oli jalkoihin vaihdettava kevyemmät kiipeilyjalkineet, joiden pohja oli valmistettu hampusta tai huovasta.
Englantilaiset olivat 1920 -luvulla tehneet useita retkikuntia maailman korkeimmalle (8848 m) vuorelle [[Mount Everest]]ille. Pisimmälle pääsi E.F. Norton aina 8570 m:n korkeuteen, ilman happilaitetta! Sama retkikunta päättyi siihen, kun [[George Mallory]] ja [[Andrew Irvine]] katosivat vuoren rinteelle viimeisessä yrityksessään. On mahdollista, että he kävivät vuoren huipulla asti<ref
1929 ja 1931 saksalaiset yrittivät [[Paul Bauer]]in johdolla uskomattoman sitkeästi nousta 8597 m korkealle [[Kangchenjunga|Kangchenjungalle]] sen pitkää itäistä harjannetta myöten. Saksalaiset yrittivät useaan otteeseen myös Nanga Parbatille [[Willy Merkl|Willy Merklin]] johdolla kokien Himalajan historian pahimmat takaiskut: vuonna [[1934]] menetti henkensä monta kiipeilijää ja vuonna [[1937]] kokonainen leiri jäi jäävyöryn alle. Näin siihen mennessä vuoren nousuhistoriasta oli tullut pelottava: kaikkiaan 31 kuollutta. 1930 -luvulla amerikkalaiset yrittivät kahdesti [[Karakorum]]in korkeimmalle 8611 m huipulle, mutta turhaan eivätkä myöskään välttyneet ihmismenetyksiltä.
| |||