Ero sivun ”Astevaihtelu” versioiden välillä

117 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
[[Suomen kieli|Suomen kielessä]] astevaihtelu ei enää ole pelkästään [[fonologia|fonologinen]] (äänne-ehtoinen) ilmiö, koska alkuperäiset tavujen avoimuus- ja umpinaisuussuhteet ovat muuttuneet. Esimerkiksi ''kotiin''-sanassa toinen tavu on nykyään umpinainen, mutta alkuaan muoto on kuulunut ''kotihin'', ja siksi ''t'' on yhä vahvassa asteessa; sanassa ''hake'' on kaksois-''k'':n heikko aste (vrt. esimerkiksi monikkomuoto ''hakkeet''), koska sanan lopussa on alkuaan ollut konsonantti, jonka vaikutus ilmenee yhä niin sanotussa [[rajageminaatio]]ssa eli sanan­raja­kahdennuksessa.
 
Lisäksi monet uudemmat sanat kuten [[lainasana]]t (''auto : auton''), erisnimet, varsinkin etunimet (''Heta : Hetan''), [[deskriptiivisana|deskriptiivi]]- ja [[slangi]]sanat (''mökä : mökän'') ovat astevaihtelun ulkopuolella – näin varsinkin yksinäisklusiilien osalta, geminaattaklusiilien astevaihtelua voi näissäkin ryhmissä esiintyä (''hitti : hitin'', ''Mikko : Mikon''). Etunimissä myös yksittäis-t mukautuu astevaihteluun (Ahti : Ahdin, Raita : Raidan, Satu : Sadun, Veeti : Veedin).
 
Astevaihtelu ei kuitenkaan ole täysin [[morfologia|morfologinenkaan]], siten, että tietyssä muodossa olisi aina vahva, tietyssä heikko aste. Ns. supistumanomineilla ja -verbeillä tavataan ns. käänteistä eli vahvistuvaa astevaihtelua: perusmuodossa on heikko aste (''lammas, maata''), useimmissa taivutusmuodoissa vahva aste (''lampaat, makaan'').
4 320

muokkausta