Ero sivun ”Ludvig XV” versioiden välillä

Ludvig XV syntyi vuonna 1710 [[Versaillesin palatsissapalatsi]]ssa. Hänen isänsä oli [[Louis, Burgundin herttua|Burgundin herttua Louis]] ja äitinsä [[Marie-Adélaide de Savoie]]. Syntyessään Ludvigista tehtiin perinteen mukaisesti [[Anjoun herttua]]. Samoin perinteen mukaisesti hänen kasvatuksensa uskottiin vuodesta 1704 Ranskan Lasten (kuninkaallisten lasten yleisarvonimi oli l'enfant de France) hoitajana toimineelle de Ventadourin herttuattarelle. Näin kasvatuksen piti jatkua aina seitsemän vuoden ikään saakka.

Ludvigin isoisä Le Grand Dauphin kuoli 11. huhtikuuta 1711. Hän olisi perinyt kruunun isältään, mutta nyt hierarkiassakruunun­perimys­järjestyksessä seuraavana oli Ludvigin isä. Tästä ei kuitenkaan tullut koskaan kuningasta, koska hän ja hänen vaimosa kuolivat vähän yli puoli vuotta Grand Dauphinin jälkeen eräänlaiseen [[tuhkarokko]]on. Saman kohtalon koki myös Ludvigin vanhempi veli, Breagnen herttua. Tapahtumaketjun seurauksena Ludvigista tuli vasta kaksivuotiaana [[Ludvig XIV (Ranska)|Ludvig XIV]]:n valtaistuimen perijä ''le [[Dauphin]]''. Myös Anjoun herttuan oli käydä rokon vuoksi hullusti, mutta hänen hoitajansa kielsi lääkäreiden suorittaman [[suoneniskentä|suoneniskennän]].

Ludvigille määrättiin vuonna 1714 opettajaksi abbé Perot. Tämän tehtävänä oli opettaa oppilaansa lukemaan ja kirjoittamaan, kuinsekä myös perehdyttää historian ja maantiedon perusteisiin. Kuvaan kuului lisäksi monipuolinen ja tiukka uskonnollinen kasvatus. Seuraavana vuonna nuoren prinssin kasvattajien joukkoon lisättiin tanssin sekä kirjoitustaidon opettajat. Kaikkea tätä nuoren kruununperijän kasvatusta valvoi taustalla [[Markiisitar de Maintenon]], kuningas Ludvig XIV:n kuuluisa rakastajatar, joka siis oli tehtyjen opettajanimitysten takana.

Tammikuussa 1715 Ludvig osallistui ensimmäiseen julkiseen tilaisuuteensa, [[Persia]]n lähettilään valtuuskirjeen jättämiseen [[Versailles]]in linnassa. Samana vuonna, 1. syyskuuta, vanha kuningas Ludvig XIV kuoli, ehtimättä antaa neuvoja valtansa perijälle. Näin Anjoun herttuasta oli tullut viisivuotiaana kuningas, jonka hallitsijanimi oli Ludvig XV. Seuraavana päivänä edesmenneen kuninkaan veljenpojasta OrleansinOrléansin herttuasta tuli sijaishallitsija.

Heti 3. ja 4. syyskuuta Ludvig suoritti ensimmäiset kuninkaalliset tekonsa. Ensinnäkin osallistumallehän osallistui edesmenneen kuninkaan kunniaksi järjestettyyn sielunmessuun[[sielunmessu]]un Versaillesin kappelissa ja sen jälkeen hän vastaanotti pappissäädyn edustajat, jotka olivat kokoontuneet juhlistamaan uuden kuninkaan valtaannousua. Tämän jälkeen 12. syyskuuta hän osallistui ''lit de justice'' -oikeudenistuntoon, joka oli Ranskan monarkian kaikkein juhlallisimpia tapahtumia. Tämän jälkeen seurasivat Suuren neuvoston, Pariisin yliopiston ja [[Ranskan akatemia]]n tervehdyskäynnit, ja tietenkin myös kaikki ulkovaltojen lähettiläät, jotka esittivät osanottonsa ja samalla onnittelunsa uudelle kuninkaalle. Heti hallintansa alkuvaiheissa joutui nuori poika todella koviin ja kuria vaativiin tehtäviin.

Orleansin Filip johti valtakunnan hallintoa Pariisin keskustassa olevasta palatsistaan. [[Palais-Royal]]esta. Nuori Ludvig XV siirrettiin asumaan Vincennesin[[Vincennes]]in linnoituksenlinnan yhteen rakennettuun uuteen asuinosaan. Tämä linnoitus oli seitsemän kilometrin päässä Pariisista, keskellä Vincennesin metsää. Se katsottiin olevan ilmastoltaan huomattavasti Pariisia terveellisemmän nuorelle monarkille. Myöhemmin sijaishallinnon aikana hän kuitenkin muutti asumaan Pariisin keskustassa ja lähellä Palais-Royalea olevaan [[Tuileries'n palatsi|Tuileriesin palatsiin]].

Kansainvälisessä politiikassa Orleansin Filip pyrki eristämään setänsä, Espanjan kuninkaan [[Filip V (Espanja)|Filip V]]:n mahdolliset pyrkimykset valtaan Ranskassa, jos nuorelle kuninkaalle kävisi huonosti. Tämän eristyspolitiikan eräs looginen seuraus oli 1717 solmittu ns. ''Triple Allaince'', jossa Ranska, Iso-Britannia ja Alankomaat halusivat estää Espanjan laajentumispyrkimykset Euroopassa. Liittoon liittyi seuraavana vuonna vielä neljäskin jäsen, kun [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Pyhän roomalaisen keisarikunnankeisari­kunnan]] hallitsija [[Kaarle VI (keisari)|Kaarle VI]] liittyi siihen.

Sijaishallitsija Filip kohtasi aatelistossa täydellisen puutteen hallitusasiain asiantuntijoista. Filip palasi takaisin Ludvig XIV:n aikana olleeseen kuninkaalliseen hallintoon, ja vuonna 1718 hän palautti valtiosihteerien eli ministerien virat. Läheisen uskottunsa Kardinaalikardinaali Duboisin hän nimitti pääministeriksi 1722. Ja saadakseen valtion raha-asiat uudelleen erinomaiseen kuntoon pyrki hän kokeilemaan useita erilaisia talousmalleja, joista ehkä tunnetuin oli ''John Lawn'' -järjestelmä. Siitä syntyi talouskupla, joka päättyi [[konkurssi]]in ja raunioitti monen aateliston jäsenen talouden.

Vuodesta 1721 lähtien suunniteltiin kuninkaan naittamista. Kuninkaan setä, [[Filip V (Espanja)|Espanjan Filip V]], tarjosi tytärtään, Espanjan infanta Maria Anne Victoirea, joka oli tuskin kolmen vuoden ikäinen. Ei Ludvigkaan ollut kuin yhdentoista ikäinen. Sijaishallitsija hyväksyi ehdotuksen ja 2. tammikuuta 1722 tuleva aviopari tapasi Bidassoassa[[Bidassoa]]ssa, lähellä Espanjan rajaa, paikassa, jossa myös Ludvig XIV ja hänen tulevamyöhempi puolisonsa [[MariaMarie-Thérèse (Ranskan kuningatar)|Marie-Thérèse]] Itävaltalainen olivat tavanneet vuonna 1660. Tästä lähtien "lapsikuningattareksi" kutsuttu morsian asettui asumaan Versaillesin linnaan.

Kesäkuussa 1722 nuori kuningas ja hovi palasivat Versaillesiin, missä se pysyi hänen hallituskautensa loppuun saakka. Saman vuoden 1722 elokuussa Ludvig XV [[konfirmaatio|konfirmoitiin]]. Näihin aikoihin Velleroyin herttua erotettiin tehtävästään ja kuninkaan kasvatus uskottiin Charos'in herttuan vastuulle. Hänen tehtävänään oli eritoten johdattaa kuningas finanssien ja sotilaallisen strategian hallitsemiseen.

Pariisin parlamentti julisti Ludvig XV:n täysi-ikäiseksi 15. helmikuuta 1723. Hallitsijan täysi-ikäisyysikä perustui Kaarle V:n vuonna 1374 antamaan asetukseen.

Saatuaan näin valtakunnan hallinnon järjestettyä ja muiden hoitoon, saattoi nuori kuningas omistautua sukunsa keskeiselle harrastukselle, [[metsästys|metsästykselle]], joka oli mitä parhainta ajanvietettä. Esimerkiksi 3. marraskuuta 1724, [[Pyhä Hubertus|Pyhän Hubertuksen]] päivänä, kokoontui kuninkaan metsästysseurue, jossa oli satoja torvensoittajia, yli 900 koiraa ja tuhat hevosta.

Koska kuningas oli tullut täysi-ikäiseksi ja oikeutetuksi itsenäiseen päätöksentekoon, niin myös kysymykseenkysymys avioliitosta ja tulevasta kruununperijästä palattiintuli ajan­kohtaiseksi. Espanjan "lapsikuningatar" eioli ollutvasta kuin kuuden vuoden ikäinen. Vuonna 1725 tehtiin päätös tytön lähettämisestä takaisin Espanjaan ja päätettiin uuden puolison etsinnästä. Tapahtuma, olipa se sinänsä hyvä tai huono, herätti suurta pettymystä hovissa. Kuitenkin Puolan vallasta syöstyn kuninkaan [[Stanisław Leszczyński]]n 21-vuotias tytär Marie valittiin uudeksi kuninkaalliseksi puolisoksi. Avioliittoon pari vihittiin Fontainebleaussa[[Fontainebleau]]ssa 5. syyskuuta 1725. Nuoret näyttivät kiintyneiltä toisiinsa, ja sanotaan avioliiton tulleen toteutuneeksi heti ensimmäisenä yönä.

Melko pian vuonna 1726 kuningas oli päättänyt päästä eroon serkustaan Bourbonin herttuasta, joka oli äärimmäisen epäsuosittu henkilö. Samalla myös de Fleury poistui hovista. Kuitenkin hänet pian kutsuttiin takaisin. Joka tapauksessa muutama päivä de Fleuryn paluun jälkeen kuningas karkotti Bourbonin herttuan tämän tiluksille Chantillyn[[Chantilly]]n linnaan, lähelle Pariisia. Tämän päätöksenteon jälkeen 16. kesäkuuta 1726 kuningas ilmoitti neuvostossaan selkeästi päätöksensä hallita vastedes yksin.

Ludvig XV:n päätös hallita yksin ja syrjäyttää Bourbonin herttua pääministerin tehtävästä, olivat tavallaan tekoja, joista voidaan jo katsoa hänen aikuisuutena alkaneen. Sitä seuraavaa lähes kahdenkymmenen vuoden aikaa, vuosia 1726–1742, hallitseekin pääministerinä kuninkaan entinen opettaja, kardinaali de Fleury.

Valtiovarain ylitarkastajan Le Peletier des Frotsin (1726–1730) ja eritoten Philibert Orryn (1730–1745) kanssa de Fleury vakautti Ranskan valuutan ja sai tasapainoon valtion budjetin. Taloudellinen kasvu oli hallituksen keskeisiä tavoitteita, samoin liikenneyhteyksien parantaminen, tähän liittyi muun muassa Oisen[[Oise]]n ja Sommen välisen [[Saint-Quentinin kanavankanava]]n rakentaminen 1738, ja myöhemmin sitä laajennettiin Ecaut-jokeen ja Alankomaihin saakka. Myös systemaattinen kansallisen tieverkoston rakentaminen oli hallituksen ohjelmassa.

Absoluuttisen monarkian voimaa näytettiin kun kukistettiin [[Jansenismi|jansenistien]] ja gallicanien oppositiot. Toisaalta 139 parlamentaarikkoa karkotettiin maaseudulle, ja Pariisin parlamentti rekisteröi paavin ''Unigenitus'' bullan-[[bulla]]n, jossa yksiselitteisesti tuomittiin jansenistien harhaoppiset väittämät. Pääministerin politiikkana oli rauha lähes millä hinnalla hyvänsä. Hänen politiikkansa päätavoite oli allianssi Englannin kanssa ja Espanjan suhteiden uudelleenlämmittäminen.

Pääministeri de Fleuryn pettymykseksi kuningas onnistui 1733 sekaannuttamaan Ranskan [[Puolan perimyssota|Puolan perimyskysymykseen]]. Ludvigin tarkoituksena oli palauttaa appensa [[Stanisław Leszczyński]] takaisin maan valtaistuimelle. Samalla Ranska toivoi saavansa Lorrainen[[Lorraine]]n herttuakunnan turvaamaan itärajaansa. Olihan tämän itärajapolitiikan, jonka mukaan raja oli aina kulkenut Reinillä[[Rein]]illä, luonut jo kuningas [[Kaarle VII (Ranska)|Kaarle VII]] 1400-luvun puolivälissä. Eritoten Lorrainen herttuan Frans III:n aikeet avioitua Pyhän Saksalaisen keisarin [[Kaarle VI (keisari)|Kaarle VI]]:n tyttären [[Maria Teresia]]n kanssa herättivät epäilyjä, sillä Itävalta olisi näin tullut liian lähelle Ranskaa.

Ranska ei onnistunut palauttamaan Stanislausta Puolan valtaistuimelle, mutta Lorrainen herttuakunnan sen joukot valtasivat nopeasti. Wienin rauhassa, marraskuussa 1738, herttuakunta annettiin Stanislaus Leszczynskille korvauksena lopullisesti menetetystä Puolan kruunusta. Herttuakunnan oli määrä siirtyä Ranskan kruunulle herttuan kuoltua hänen tyttärensä, Ranskan kuningattaren kautta. Voidaan todeta tämän sodan maksaneen Ranskalle todella vähän niin taloudellisesti kuin humaanistikin, varsinkin jos sitä verrataan edeltäjän Ludvig XIV:n käymiin sotiin ja niiden kustannuksiin. Kun herttua Stanislaus kuoli 1766, herttuakunta siirtyi Ranskalle, ja tämä oli Ranskan viimeinen aluelaajeneminen ennen [[Ranskan suuri vallankumous|Ranskan suurta vallankumoustavallan­kumousta]] 1789.

Ranskan diplomatia toimi tehokkaana välittäjänä Itävallan ja [[Ottomaanien valtakunta|Ottomaanien keisarikunnan]] (Turkin) välillä ja sai aikaan Belgradin rauhan syyskuussa 1739. Rauha oli selvästi edullisempi Turkille kuin Itävallalle. Näin Ranska toteutti pitkäaikaista ulkopolitiikkaansa, jossa Itävallan heikentäminen oli keskeisellä sijalla. Ulkopolitiikan suurena tuloksena oli, että 1740-luvulla Ranskan suurvaltamahti vastasi kaupankäynnistä koko Lähi-idässä. Näin oli Ludvig XV:n arvostus korkealla kaikkialla Euroopassa ja tietenkin myös kotimaassa.

Kun Itävallan keisari Kaarle VI kuoli vuonna 1740, niin hänen tyttärensä Maria Teresian nousu valtaistuimelle aloitti Euroopassa ns. [[Itävallan perimyssota|Itävallan perimyssodan]]. Vanhalla kardinaali de Fleuryllä ei ollut enää kylliksi voimia vastustaa sotaan osallistumista, niin kuningas otti voimakkaasti kantaa anti-itävaltalaisen ryhmittymän puolesta. Ludvig meni mukaan sotaan 1741 liittoutumalla [[Preussi]]n kanssa. Sota päättyi 1748, ja merkittävin seuraus oli [[Sleesia]]n jääminen Preussin haltuun. Itävallan hallitsija Maria Teresia yritti saada Sleesian takaisin ja keräsi liittolaisiksiin mm. Venäjän, Ruotsin ja Ranskan. [[Seitsenvuotinen sota|Seitsenvuotisesta sodasta]] (1756–63) Preussi selvisi kuitenkin voittajana ja varsinkin Ranskan armeija kärsi useita nöyryyttäviä tappiota, kuten [[Rossbachin taistelu|Rossbachin]] (5.11.1757) ja [[Krefeldin taistelu|Krefeldin]] (23.6.1758) taisteluissa. Samaan aikaan Ranska soti Preussin ainoaa liittolaista Englantia[[Englanti]]a vastaan mm. [[Pohjois-Amerikka|Pohjois-Amerikassa]] ja Intiassa[[Intia]]ssa ja menetti tässä [[suuri siirtomaasota|suuressa siirto­maa­sodassa]] siirtomaitaan Englannille. Ranska oli palaamassa Ludvig XIV:n ajan jatkuvaan sodassa olemisen aikakauteen.

Ludvig XV oli sairastunut [[isorokko]]on, joka todettiin 26. huhtikuuta 1774. Hän kuoli Versaillesissa omassa huoneistossaan 10. toukokuuta 1774 kello 15.30, ja kansan unohtamana ja suuren osan hovista juhliessa, hän jätti kruununsa pojanpojalleen, tulevalle [[Ludvig XVI]]:lle.