Ero sivun ”Muinaisnorja” versioiden välillä

6 merkkiä lisätty ,  11 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
==Muinaisnorjan kehitys ja vaiheet==
 
Muinaisnorja polveutui [[kantaskandinaavi]]n kielestä noin 700-luvun tietämillä ja kehittyi sittemmin nykyisiksi skandinaavisiksi kieliksi viikinkiajan jälkeen. Muinaisnorja jakaantui itäiseen ja läntiseen päämurteeseen, joista itäisestä polveutuivat nykyisten [[Ruotsi]]n ja [[Tanska]]n alueella puhutut kansankielet, ja läntisestä murteesta suurin piirtein nykyisten [[Norja]]n ja [[Islanti|Islannin]] kansankielet. Islantilaisista keskiaikaisista kirjoituksista voidaan havaita kielen polveutuvan muinaisnorjan läntisesta murrehaarasta. Rajat eivät kuitenkaan ole täysin selkeät. Itäisestä murteesta on havaintoja Norjan itäosissa, ja läntisesta murteesta Ruotsin länsiosista. Lisäksi [[Gotlanti|Gotlannissa]] puhuttiin omaa kielimuotoaan ([[gutniska]]), joka yleensä lasketaan kolmanneksi muinaisnorjanmuinaisskandinaavin päämurteeksi. Siinä on piirteitä sekä itä- että länsimurteista, ja se kehittyi omana murteenaan. Sitä ei pidä sekoittaa [[gootin kieli|gootin kieleen]], joka kuuluu [[itägermaaniset kielet|itägermaaniseen]] ryhmään. Tämä kielimuoto sammui [[Krim|Krimillä]] 1700-luvulla.
 
Vuosilta 800–1250 Skandinaviasta tunnetaan tekstejä (latinan ohella) pääasiassa muinaisnorjaksi ja muinaisislanniksi, joiden väliset erot ovat hiuksenhienot. Tämän vuoksi esimerkiksi englanninkieliset termit ’Old West Norse’, ’Old Icelandic’ ja ’Old Norwegian’ lasketaan usein synonyymeiksi. Joskus tähän synonyymilistaan ajatellaan kuuluvaksi myös itse Old Norse. Laajimmat kirjalliset näytteet 1100–1200-lukujen skandinaavisesta kielestä edustavat juuri sen läntistä muotoa eli muinaisnorjaa. On myös arvioitu, että muinaisnorjan, muinaisenglannin, muinaissaksin ja alasaksan puhujat kykenivät ymmärtämään toisiaan ongelmitta.
Rekisteröitymätön käyttäjä