Ero sivun ”Aldo Rossi” versioiden välillä

 

 

Rossi oli aviossa [[sveitsi]]läisen näyttelijän Sonia Ghesnerin kanssa. Pariskunnalla oli poika Fausto sekä tytär Vera. Aldo Rossi menehtyi auto-onnettomuudessa Milanossa 66-vuotiaana.

 

 

[[Kuva:Bonnefantenmuseum.jpg|thumb|300px|Bonnefanten Museum Maastrichtissa.]]

 

Rossi opiskeli arkkitehtuuria Politecnico di Milano -koulussa vuodesta [[1949]] vuoteen [[1959]]. Uransa hän aloitti [[Ignazio Gardella]]n studiossa [[1956]] ja siirtyi sieltä [[Marco Zanuso]]n leipiin. Hänen varhaisimmat [[1960-luku|1960-luvun]] työnsä olivat lähinnä teoreettisia ja niissä näkyi [[1920-luku|1920-luvun]] italialaisen modernismin sekä arkkitehti [[Adolf Loos]]in ja taidemaalari [[Giorgio De Chirico]]n töiden vaikutus. Vuonna [[1955]] Rossi alkoi kirjoittaa arkkitehtuuriin keskittyneeseen ''Casabella-continuità'' -julkaisuun. Lehti lopetettiin vuonna [[1964]]. Rossi jatkoi kirjoitteluaan ''Società''- ja ''Il contemporaneo'' -lehdissä. Samana vuonna hän aloitti Luca Medan kanssa Milanon 53. Triennalen suunnittelun. Vuonna [[1971]] Rossi voitti suunnittelukilpailun San Cataldon hautausmaan laajennuksesta [[Modena]]ssa ja sai kansainvälistä mainetta.

Vuonna [[1983]] Rossi otti vastaan vuoden mittaisen tehtävän [[Venetsia]]n Biennalen arkkitehtuurin osaston johtajana. [[1985]] hän voitti kilpailun [[genova]]laisen ''Teatro Carlo Felicen'' restauroimiseksi. [[1987]] Rossi vei voiton kahdessa kansainvälisessä kilpailussa: toinen oli [[Pariisi]]n ''La Villette'' ja toinen ''Deutsches Historisches Museum'' [[Berliini]]ssä. [[1980-luku|1980-luvun]] lopulla Rossi jatkoi [[teollinen muotoilu|teollisen muotoilun]] tutkimuksiaan [[Unifor]]ille ja [[Alessi]]lle. Vuonna 1990 hänelle myönnettiin ensimmäisenä italialaisena Pritzker-palkinto. Hän voitti niin ikään palkinnot “Campione d'Italia nel mondo” sekä “1991 Thomas Jefferson Medal in Architecture”. Hänen viimeiseksi työkseen jäi ''Ca' di cozzi'' -projekti, jossa hahmoteltiin toimisto- ja asuinaluetta [[Verona]]n kaupunkia ympäröiville kummuille.

 

 

Opetustyönsä Rossi aloitti vuonna [[1963]], ensin [[Ludovico Quaroni]]n apulaisena [[Arezzo]]ssa ja sen jälkeen Carlo Aymoninon kanssa Istituto di Architettura di Venezia -oppilaitoksessa. [[1965]] hänet nimitettiin opettajaksi Politecnico di Milanoon. Vuodesta 1971 vuoteen [[1975]] hän opetti arkkitehtuuria [[Zürich]]issä, josta hän siirtyi Venetsiaan. Vuonna [[1979]] hänestä tuli akateemikko Accademia nazionale di San Luca -oppilaitokseen. Rossi teki uraa myös Italian ulkopuolella, hän toimi Seminario internazionale di [[Santiago de Compostela]]n johtajana, opetti useissa [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] yliopistoissa, kuten Cooper Unionissa [[New York]]issa ja teki yhteistyötä Institute for Architecture and Urban Studies -instituutin kanssa.

 

 

Vuonna [[1981]] Rossi julkaisi tieteellisen omaelämäkerran (''Autobiografia scientifica'') [[Max Planck]]in esimerkin viitoittamana. Teoksessaan hän hienostuneessa epäjärjestyksessä" ("in discreto disordine") kertailee muistojaan, esineitä, paikkoja, muotoja, valoja ja yrittää etsiä tapaa kuvailla niistä jääneitä vaikutelmia ("cercare un modo di descrivere"). Rossi vakuutteli itselleen: "Ajattelin kirjassani analysoida projektejani ja kirjoituksiani, työtäni jatkumona; käsittää ne ja selittää ne sekä saman aikaisesti esittää ne. Mutta olen nähnyt, että kirjoittaessani näistä asioista syntyikin aivan uusi projekti, jossa itsessään on jotain ennalta aavistamatonta."

 

 

 

 

{{Pritzker-palkinnon saajat}}

 

{{DEFAULTSORT:Rossi, Aldo}}

[[Luokka:Italialaiset arkkitehdit]]

[[Luokka:Pritzker-palkinnon voittajat]]