Ero sivun ”Hellsing” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
9. suomeksi ja 10. englanniksi
MM82 (keskustelu | muokkaukset)
p kh
Rivi 39:
Televisiosarja on juoneltaan hyvin erilainen ja monien mielestä huonompi kuin manga, koska se tehtiin mangan ollessa vasta alkuvaiheissaan. Sarjassa ei esimerkiksi esiinny ollenkaan natsijärjestö Millenniumia, joka mangassa on hyvin vaikuttavassa osassa. Monet muutkin henkilöt ovat animesta jääneet pois. Sarja on kuitenkin muistettava visuaalisen ilmeensä ja [[Yasushi Ishii]]n luoman erikoisen soundtrackinsa vuoksi.
 
OVA tuli positiivisena yllätyksenä monille Hellsingin faneille, joiden mielestä sarja ei ollut tehnyt alkuteokselle oikeutta. Uudesta sarjasta on julkaistu nyt seitsämänseitsemän osaa, ensimmäinen 10. helmikuuta 2006. OVAn animaatiotyyli on huomattavasti televisiosarjaa uskollisempi Hiranon piirrostyylille (mm. ääriviivanpaksuuden vaihtelun ja hahmojen ilmeiden suhteen), ja lisäksi julkaistut trailerit näyttävät sen pohjautuvan televisiosarjaa tiukemmin mangan juoneen. Tämä on vahvistettu myös virallisissa tiedonannoissa, vaikka julkaistut kaksi jaksoa ovat kuljettaneetkin juonta vasta siihen pisteeseen asti jossa televisiosarjan juoni erkanee mangan juonesta.
 
Mangaa on ilmestynyt englanniksi ja japaniksi kaikki 10 osaa. [[Egmont Kustannus]] on julkaissut mangaa suomeksi vuoden 2008 lokakuusta lähtien.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://japanpop.fi/uutiset/julkaisuuutisia-animeconista | Nimeke =Julkaisu-uutisia Animeconista | Ajankohta =27.07.2008 | Julkaisija =JapanPop | Viitattu = 7.8.2008 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.egmontkustannus.fi/images/files/HLS_Mangant_WARC.pdf | Nimeke =Egmont Kustannuksen mediatiedote | Ajankohta =13.10.2008 | Julkaisija =Egmont Kustannus | Viitattu =9.11.2008 }}</ref>