Avaa päävalikko

Muutokset

toinen samaan tekstiin viittava malline pois, mallineiden siivousta, kh
|tieto vuodelta =
}}
'''Uskelan Isokylän emäkirkko''' oli [[Varsinais-Suomen maakunta|varsinaissuomalaisen]] [[Uskela]]n seurakunnan [[kirkko (rakennus)|kirkko]], joka sijaitsi [[Isokylä (kylä Salossa)|Isokylässä]] Uskelan- eli [[Uskelanjoki|Salonjoen]] rannalla nykyisen [[Salo]]n kaupungin alueella. Kirkko oli puinen [[ristikirkko]], ja se purettiin vuonna [[1825]] [[maanvyöry]]män vaurioitettua sitä.
 
==Kirkko ja sen edeltäjät==
 
Uskelalla on ollut monta kirkkoa, jotka on rakennettu aina uudelleen vanhalle paikalle. Tämä selvisi, kun viimeisen kirkon raunioita purettiin ja löydettiin useiden kirkkojen jäänteet.{{Lähde}}
 
Ensimmäinen kirkko rakennettiin luultavasti 1210–1220-luvuilla.<ref>Hiekkanen 2006: 660.</ref> Koska keskiaika kesti Suomessa kirkollisen elämän ja kirkonrakennuksen kannalta noin 350 vuotta (noin vuodet 1200–1556), kirkkoja lienee ollut tämän jälkeen useita, kun vanhat kirkot ovat palaneet, lahonneet tai jääneet liian pieniksi. Ainakin 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa kirkko on kuitenkin mitä luultavimmin korvattu suuremmalla.<ref>Hiekkanen 2006: 662.</ref>
 
Uskelan oletettavasti keskiajalta peräisin ollut emäkirkko paloi vuonna [[1604]], ja se rakennettiin uudelleen todennäköisesti aikaisempien kaltaiseksi. Kirkko korvattiin uudella ja suuremmalla 1660-luvun kuluessa. Sen on arveltu olleen ristikirkko, mutta Suomen kirkkorakennusten historiaan perehtyneen [[Markus Hiekkanen|Markus Hiekkasen]] mukaan tästä ei ole varmuutta. Kirkko paloi jo vuonna [[1670]], ja vuonna [[1672]] valmistuneen uuden kirkon tiedetään varmuudella olleen ristikirkko. Kirkko kärsi maanvyörymistä, ja sitä korjattiin useaan otteeseen. ja välilläVälillä anottiin myösjopa koko kirkon käytön lopettamista. 1740-luvulla kirkko hylättiin.<ref>Hiekkanen 2006: 667–669.</ref>
 
Kirkko päätettiin kuitenkin rakentaa vielä kerran uudelleen vuonna [[1749]] rakentaa vielä kerran uudelleen. Kirkon suunnitteli ja rakennusmestarina toimi [[Turun tuomiokirkko|Turun tuomiokirkon]] puuseppä Mats Sipilä. Pintaansa kirkko sai punavärin luultavasti ensimmäisenä Uskelan kirkoista.<ref>Hiekkanen 2006: 669.</ref> Samalla rakennettiin tapuli hirrestä tapuli.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/rapea/read/asp/r_rake_det.aspx?RAKE_ID=307858 | Nimeke =Tapuli | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu =Kulttuuriympäristö. Rekisteriportaali | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Museovirasto | Viitattu = 7.6.2010 | Kieli = }}</ref>
 
Lähellä on sijainnut [[pappila]], jonka paikalla on nyt 1800-luvun puolivälistä peräisin olevia rakennuksia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nba.fi/rky1993/kohde1735.htm | Nimeke =Uskelanjokilaakson kulttuurimaisema | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu =Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Museovirasto | Viitattu = 7.6.2010 | Kieli = }}</ref>
 
==Kohtalokas jouluyö==
[[KuvaTiedosto:Uskela old church 2 AB.jpg|thumb|right|250px|Kirkonpaikka pohjoisesta. Maanvyörymäalue näkyy hautausmaan ja joen välissä.]]
24. joulukuuta [[1825]] vyörymäherkällä Uskelanjoella sattui suuri maanvyörymä, jonka seurauksena kirkko jouduttiin purkamaan, koska maata oli lähtenyt kirkon alta pois.<ref name="hautausmaat">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.verkkoviestin.fi/salo-uskela/toimitilat/hautausmaat/ | Nimeke =Hautausmaat | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Salo-Uskelan seurakunta | Viitattu =15.1.2009 }}</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Arve, Hannu et al.| Nimeke = Salo – kuninkaantien kaupunki| Vuosi = 2004| Sivu = 86| Julkaisupaikka = Jyväskylä| Julkaisija = Gummerus| Tunniste = ISBN 951-96152-3-7 }}</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Alifrosti, Kari | Nimeke =Salon ja Uskelan historia 1869-1990 | Kappale = | Sivu =11 | Julkaisupaikka =[Salo] | Julkaisija =Salon kaupunki | Vuosi =1996 | Tunniste = ISBN 951-96152-1-0 }}</ref>. Tapaus tuli tunnetuksi, kun [[Sakari Topelius]] kirjoitti siitä [[Maamme kirja]]an.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Topelius, Zacharias | Nimeke =Maamme kirja | Kappale =Maanvieremiä Uskelassa | Sivu = | Selite = 38. painos |Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = WSOY | Vuosi =1934 | Tunniste = }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/maamme1.htm#luku24 | Nimeke =Maamme kirja | Tekijä =Topelius, Zacharias | Tiedostomuoto = | Selite =38. painos 1934 | Julkaisu =Kotikirjaston uumenista | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Ulrika Juselius | Viitattu = 15.1.2009 }}</ref> Kirkon tuhoa pidettiin Jumalan rankaisuna Uskelan ja Salon huonosta markkinamaineesta.{{lähde}} Puretun kirkon peruskiviä käytettiin Perttelin viljamakasiinin rakennusaineena.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.pertteli.fi/matkailu/ | Nimeke =Matkailu | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Perttelin kunta| Viitattu =15.1.2009 }}</ref>
 
==Tuhon jälkeen==
Samalle paikalle ei enää rakennettu uutta kirkkoa, vaan kirkon tuhoutumisen seurauksena Uskelan vanha emäseurakunta yhdistettiin Salon kappeliseurakuntaan, josta näin tuli Uskelan uusi emäseurakunta. Uskelan uusi, vielä nykyäänkin käytössä oleva kirkko rakennettiin vuonna [[1831]] lähelle vanhan [[Salon kappelikirkko|Salon kappelikirkon]] paikkaa, jolloin 1500-luvulta peräisin ollut kivinen kappelikirkko purettiin uuden kirkon rakennustarpeiksi.<ref name="vähäkangas">{{Kirjaviite | Tekijä =Vähäkangas, Ismo | Nimeke =Vapaudenajalta kunnallishallinnon perustamiseen | Kappale = | Sivu =338–340 | Selite = Teoksessa: Joki yhdisti ihmiset – Salon ja Uskelan historia n. 1150–1868|Julkaisupaikka = Salo | Julkaisija = Salon kaupunki | Vuosi = 2006 | Tunniste = ISBN 952-99735-0-0 }}</ref> Vanhan emäkirkon paikalle jäivät hautausmaa ja kellotapuli, jotka ovat käytössä edelleen.<ref name="hautausmaat" />
 
==Lähteet==

*{{Kirjaviite | Tekijä =Hiekkanen, Markus | Nimeke =Uskelan pitäjän kirkkorakennukset ennen 1800-luvun alkua | Kappale = | Sivu = | Selite = Teoksessa: Joki yhdisti ihmiset – Salon ja Uskelan historia n. 1150–1868|Julkaisupaikka = Salo | Julkaisija = Salon kaupunki | Vuosi = 2006 | Tunniste = ISBN 952-99735-0-0 }}
 
===Viitteet===
{{Viitteet|sarakkeet}}