Ero sivun ”Rikastus” versioiden välillä

196 merkkiä lisätty ,  9 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
[[Kulta]] ja [[hopea]] rikastettiin pitkään [[elohopea]]n ja [[syanidi]]n avulla. Hienoksi jauhetuun ja veteen sekoitettuun kulta- tai hopeamalmiin, pulppiin, sekoitettiin jauhamisen yhteydessä nestemäistä elohopeaa jolloin arvometalli - kulta tai hopea - tarttui elohopeaan muodostaen [[amalgaami]]a, ja seos sai virrata kuurnaan jonka pohja oli päällystetty elohopeapinnoitetuilla kuparilevyillä. Amalgaami tarttui kupariin ja aika ajoin virtaus katkaistiin jotta levyt voitiin vaihtaa uusiin vastaaviin. Nyt kultapintaiset levyt vietiin puhdistamoon jossa amalgaami poistettiin raskailla koneellisilla kaapimilla ja elohopea erotettiin kullasta tislausuuneissa. Elohopea kaasuuntui 300 asteen lämmössä ja poistui uunista, jolloin se jäähdytettiin taas nestemäiseksi ja palautettiin kiertoon, puhdas kulta- tai hopeapöly jäi uuniin ja poistettiin määräajoin. Loppukäsittely tapahtui yleensä sulattamossa jossa aines valettiin harkoiksi. Harkkoihin leimataan vielä ennen eteenpäin lähettämistä sarjanumerot sekä erityinen merkintä joka kertoo valmistajasta tai joskus valtiosta jonka alueella tuotantolaitos on. Näin tehdään siksi että jokaisen kulta- tai hopeaharkon alkuperä pystytään selvittämään laittomuuksien ehkäisemiseksi, koska nämä arvometallit ovat kansainvälisestikin tarkassa valvonnassa.
 
Hopea erottui jo amalgaamiin kokonaan, sen sijaan kultamalmin käsittelyprosessi jatkui vielä: amalgaamikuurnista loppu lieju virtasi syanidiliottamoon eli suuriin altaisiin, joihin laskettiin kaliumsyanidiliuosta. Liuos läpäisi liejun ja kultapitoinen myrkkylipeä sai virrata putkia pitkin ns. kastelutorneihin, jotka oli täytetty [[sinkki]]lastuilla. Sinkki vangitsi kullan pintaansa ja määräajoin virtaus katkaistiin, torni tyhjennettiin kultapäällysteisistä lastuista ja ladattiin uudelleen. Tornin pohjalla oli allas johon sen läpäissyt myrkkyliuos kerääntyi ja pumpattiin kierrätykseen. Altaista lieju taas kuljetettiin eri menetelmillä - kuljettimista [[kuuppavaunu]]ihin tehtaasta riippuen - erityiskaatopaikalle. Sinkkilastuista kulta erotettiin sulattamossa. Tämä on yksinkertaista koska sinkin sulamispiste on alhaisempi kuin kullan. Kullasta erotettu sinkki työstettiin uudelleen lastuiksi ja palautettiin kiertoon. Myrkkylipeää sen sijaan haaskaantui jonkin verran liejun sekaan joten sitä tarvittiin jatkuvasti lisää.
 
Rikastuksella voidaan [[ydintekniikka|ydintekniikassa]] tarkoittaa myös isotooppirikastusta eli [[Uraanin väkevöinti|väkevöinti]]ä.
626

muokkausta