Ero sivun ”Anna Boleyn” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
rv
Rivi 82:
2. toukokuuta 1536 Anna Boleyn pidätettiin lounaalla ja vietiin [[Thames]]jokea pitkin [[Lontoon Tower]]iin, missä hän murtui hetkeksi ja vaati saada tietää kaikki yksityiskohdat perheensä olinpaikasta ja häntä vastaan esitetyistä syytteistä.
Neljä miestä joutuivat oikeuteen toukokuun 15. päivänä 1536. Weston, Brereton ja Norris kielsivät julkisesti syyllisyytensä, ja vain kidutettu Smeaton tuki hallitusta myöntämällä olevansa syyllinen. Kaksi päivää myöhemmin Anna ja George Boleyn joutuivat erikseen oikeuteen. Henrikiä ja hänen rakastajattarenaan pidettyä [[Jane Seymour]]ia epäiltiin laajalti. Anna Boleynia syytettiin aviorikoksesta, [[insesti]]stä ja maanpetoksesta. Vaikka hän ei ollut millään muotoa suosittu kansan keskuudessa, hänen oikeudenkäyntinsä oli niin puolueellinen, että jopa kansalaiset vastustivat sitä. Kuningas vaati joka tapauksessa hänen päätään, ja Anna Boleyn tuomittiin kuolemaan.
 
== Teloitus ==
Toukokuun 17. päivänä 1536, jolloin Boleynin oletetut ”rakastajat” teloitettiin julkisesti, Anna Boleynilta riistettiin kuningattaren arvonimi ja hänen tyttärensä Otto TElisabet julistettiin [[äpärä]]ksi. Seuraavana päivänä Anna Boleyn osallistui viimeistä kertaa messuun ja vannoi julkisesti olevansa syytön. Kun hänen vanginvartijansa William Kingston kertoi hänelle, että hänelle myönnettäisiin etuoikeus ranskalaisen miekkaekspertin teloitukseen, hän nauroi. ”Olen kuullut sanottavan, että pyöveli on oikein hyvä, ja minulla on kapoinen kaula.” Kingston oli ihmeissään siitä, että Anna Boleyn oli niin rauhallinen, ja kirjoitti: ”Hän iloitsi suuresti kuolemassa.”<ref>Weir, s. 333.</ref>
Anna Boleyn pukeutui tyylikkääseen mustaan pukuun ja kampasi kuuluisan tumman tukkansa toukokuun 19. päivän aamuna 1536. Joukko viranomaisia oli kerääntynyt Towerin pihamaalle seuraamaan hänen teloitustaan. Hän ei myöntänyt syyllisyyttään syytöksiin mutta vältti diplomaattisesti hyökkäämästä kuningasta vastaan, jotta tämä ei vainoaisi hänen sukulaisiaan. Sitten hän polvistui, ja hänen hovinaisensa sitoi hänen silmänsä. Pyöveli katkaisi hänen kaulansa nopealla miekaniskulla. Silminnäkijät väittivät, että kun hänen päätään näytettiin, hänen silmänsä olivat auki ja hän näytti yrittävän puhua. Anna Boleyn haudattiin myöhemmin samana päivänä läheiseen [[St Peter ad Vincula]]n kappeliin.