Ero sivun ”Sodexo” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Sodexo''' (entinen '''Sodexho Alliance''') on ruokailu-, toimitila- ja muita toimitilapalveluja sekä kiinteistöpalvelujakiinteistöpalveluita tarjoava ranskalainen yritys. Yhtiö perustettiin [[Marseille]]ssa vuonna [[1966]] tuottamaan palveluja hotelleillejokilaivoille. Yhtiö on nykyään maailman suurin ruokailu-, toimitila- ja muidenkiinteistöpalveluiden toimitilapalvelujen tuottajatarjoaja ja sillä on 380 000 työntekijää 80 maassa. Sodexo on maailman 22. suurin työnantaja ja 7. suurin työnantaja Euroopassa. Sodexo-konserni on noteerattu sekä [[Pariisin pörssi|Pariisin]] että [[New Yorkin pörssi|New Yorkin pörsseissä]]. Yhtiön liikevaihto oli 1214,87 mrd. euroa elokuun 20062009 lopussa päättyneellä tilikaudella.

Sodexo työllistää Suomessa ylinoin 2 5002600 työntekijää noin 500450 toimipaikassa eri puolilla maata. Suomessa Sodexon edeltäjä oli Polarkesti, joka perustettiin vuonna 1979. Sodexo Oy:n liikevaihto oli 170,2 milj. euroa elokuun lopussa 2009 päättyneellä tilikaudella.

Sodexo-konsernin toimintaa yksityisissä vankiloissa ja kouluissa on kritisoitu laajasti. ElokuvaElokuvan [[Super Size Me]] kritisoiamerikkalaiseen Sodexonkouluruokailuun asiakaskouluissakohdistuva lapsillekritiikki tarjottavaaliitettiin myös Sodexon ravintoapalveluihin. Vuonna 2004 Isossa-Britanniassa näytettiin dokumenttielokuva joka paljasti Sodexon tytäryhtiön Tillery Valleyn ruoanvalmistuksen epähygieenisyyden<ref>Unison Companies Update Issue 28 28/07/04, [http://www.unison.org.uk/acrobat/B1420.pdf] Viitattu 12.12.2009</ref>. Sodexoa on boikotoitu ympäri maailmaa monista eri syistä yliopistoissa Lontoossa, Washingtonissa, Quebecissä, New Yorkissa, Pennsylvanian Meadvillessä, Indianassa ja Suomessa Nordean pankeissa sekä Tampereen Yliopistossa.
 
==Viitteet==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Sodexo