Ero sivun ”Kiila (yhdistys)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kalmo (keskustelu | muokkaukset)
Vuoden kiilan saajat luetellaan ao. artikkelissa, eli ei nosteta yhtä muiden yläpuoellle
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 12:
 
== Historia ==
Kiila perustettiin 1930-luvulla aikana, jolloin oikeistolainen ilmapiiri Suomessa oli voimistunut ja julkisen vasemmistolaisen liikkeen toimintaedellytyksiä oli huomattavasti kavennettu. Vasemmistolaisia kirjailijoita ei päästetty esimerkiksi [[Suomen Kirjailijaliitto|Kirjailijaliiton]] jäseniksi ja painokanneoikeudenkäynnit olivat jatkuva riesa. Ennen yhdistyksen varsinaista perustamista oli samanhenkistä edistyksellistä toimintaa harrastettu jo muutamia vuosia. Kiilan ydinryhmä syntyi [[Jarno Pennanen|Jarno Pennasen]] toimittaman [[Kirjallisuuslehti|Kirjallisuuslehden]] ja [[Erkki Vala]]n [[Tulenkantajat]] -lehden ympärille. Muita tunnettuja alkuaikojen kiilalaisia olivat mm. [[Katri Vala]], [[Pentti Haanpää]],[[Elvi Sinervo]], [[Arvo Turtiainen]], [[Viljo Kajava]], [[Raoul Palmgren]] ja [[Otto Varhia]]. Euroopassa taas etenivät [[kansallissosialismi]] ja [[fasismi]], jonka kaikuja Suomessakin kuultiin 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa.
 
Kiila julistautui edistyksellisen työväenkirjallisuuden lipunkantajaksi Suomessa. Sivistyneistötaustaiset kiilalaiset samastuivat työväenluokkaan, ja pitivät tavoitteenaan proletaarisen kirjallisuuden nostamista uudelle tasolle.Oppiakseen Kajava ja Turtiainen uurastivat kesätöissä työläisammatteissa.[[sosialistinen realismi|sosialistisesta realismista]] ei kuitenkaan niin perustettu. Kiilalaiset halusivat parittaa avantgarden ja proletaarisen kulttuurin, eikä kansainvälisyydestä tingitty, toisin kuin isänmaallis-koskenniemiläisissä kirjallisuuskerhoissa. Kiilalaiset ammensivat [[Elmer Diktoniukselta]], [[Vladimir Majakovskilta]], [[ Walt Whitmanilta]] ja ruotsalaisesta työväenrunoudesta. Myös rauhanaate ja [[fasisminvastaisuus]] yhdistivät alkukiilalaisia.
Kiila julistautui edistyksellisen työväenkirjallisuuden lipunkantajaksi Suomessa. Se otti esikuvakseen [[sosialistinen realismi|sosialistisen realismin]] sekä sen isän [[Maksim Gorki]]n ja piti tavoitteenaan proletaarisen kirjallisuuden nostamista uudelle tasolle. Rauhanaate ja [[antifasismi|fasisminvastaisuus]] olivat sille ominaisia.
 
Yhdistyksen toiminta koostui alkuaikoina oman julkaisutoiminnan lisäksi kokouksista ja erilaisista teemailloista. Järjestön jäsenet olivat aktiivisesti mukana Helsingin [[Työväen näyttämö]]n toiminnassa. Ennen [[talvisota]]a kiilalaiset olivat ehtineet julkaista jo yli 30 teosta. Sota-aika riepotteli kiilalaisia. Molotov-Ribbentrop-sopimus 1939 särki monen myönteisen kuvan Neuvostoliitosta. Kiilan keskeiset jäsenet osallistuivat talvisotaan ja esimerkiksi elokuvaohjaaja [[Nyrki Tapiovaara]] kaatui rintamalla, mutta [[jatkosota]]an asenne oli kielteinen. Monet Kiilan jäsenet joutuivat vankilaan, ensimmäisten joukossa [[Mauri Ryömä]]. YhdistyksenLisäksi aatemaailmaanjatko-sodan huomattavastiaikana vaikuttanutvankilaan joutuivat Turtiainen, Palmgren, Sinervo, Pennanen ja [[RaoulHella PalmgrenWuolijoki]] ja Turtiainensodasta pidätettiinkieltäytymisestä tai osallistumisesta välirauhan aikana perustetun Suomi-Neuvostoliitto-seuran toimintaan. Vankilassa ei kirjoituspaperia annettu, mutta Elvi Sinervo kirjoitti runoja vessapaperille. Sinervon runokokoelma Pilvet ”ilmestyi” toiletti-paperille tekstattuna, kannet oli maaliskuussatehty 1942vanginpuvusta.
 
Sotien jälkeen Kiila nousi uudelleen ja yhdistyksen toiminta elpyi nopeasti samoin kuin julkinen vasemmistolainen liike. Jäsenmäärä nousi yli sataan alun vaatimattomasta parinkymmenen hengen ryhmästä. Mukaan varsinaisiksi jäseniksi otettiin nyt muitakin kuin kirjailijoita. Kiila läheni kansandemokraattista liikettä ja [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|Suomen kansan demokraattista liittoa]] (SKDL). Kiilaan kuuluivat lähes kaikki SKDL:n keskeiset kulttuurinimet. SKDL:n ja [[Suomen kommunistinen puolue|Suomen kommunistisen puolueen]] (SKP) linjan jyrkennyttyä 1940-luvun lopulta lähtien ajautui osa kiilalaisista näiden kanssa ristiriitoihin, kun SKP:n kulttuuristalinistit pyrkivät hallitsemaan järjestöä. Kiila torjui sosialistisen realismin ja yhdistyksenkinkääntyi toimintamodernismiin. hiljeni1950-luvulla Kiila oli ajankohdan tärkeimpiä ja monipuolisimpia taidejärjestöjä, joka esitteli esimerkiksi [[eksistentialismi|eksistentialismia]] ensimmäisenä Suomessa. Vuonna [[1956]] Kiila kannatti [[Unkarin kansannousu]]a.
 
1960-luvulla Kiila nousi jälleen tärkeään rooliin keskustelun herättäjänä vasemmistossa. "Lapualaisoopperan sukupolvi" tunsi vetoa järjestön humaaniin vasemmistolaisuuteen. Esimerkiksi Pennasen vuosikymmenen alussa perustama ''Tilanne''-lehti arvosteli kansandemokraattista liikettä pistävästiterävästi. Lopulta Tilanteessa esiin nostetut aihepiirit tulivat myös SKDL:n keskusteluihin uudistuslinjan syntyessä. Toisaalta mukaan Kiilaan tuli nyt myös vasemmistolaisia SKDL:n ulkopuolelta. 1960-luvun Kiila otti kantaa protestoimalla esimerkiksi [[Vietnamin sota]]a ja [[Tšekkoslovakia]]n miehitystä. Vuonna [[1956]] Kiila kannatti [[Unkarin kansannousu]]a. Myös [[Neuvostoliitto]]a kritisoitiin. Esimerkiksi kiilalainen [[Arvo Turtiainen]] puolusti [[Vladimir Dudintsevi]]n romaania ''Ei ainoastaan leivästä'', vaikka [[Nikita Hruštšov]] oli tuominnut sen. Yhdistyksen varapuheenjohtaja [[Arvo Salo]] valittiin eduskuntaan [[Eduskuntavaalit 1966|vuoden 1966 vaaleissa]]. [[Pentti Saarikoski]] oli Kiilan tunnetuimpia nimiä.
 
1970-luvulla Kiila jäi puoluepoliittisten kulttuuriyhdistysten ([[Kulttuurityöntekijöiden liitto]] [SKP/opp.], [[Kulttuuridemokraatit]] [SKDL/enemm.], [[Kulttuurityöntekijäin sosialidemokraattinen yhdistys]] [SDP]) varjoon, mutta aktiivit pitivät järjestöä pystyssä. 1971 ilmestyi Kiilan 35-vuotisalbumi (Eteenpäin, ETLP 309), jossa kiilalaiskirjoittajien tekstejä tulkitsivat mm. [[Arja Saijonmaa]], [[Kalle Holmberg]], [[Kaisa Korhonen]], [[Kristiina Halkola]] ja [[Vesa-Matti Loiri]]. Lauluja oli Kiilan piirissä sävelletty tosin jo alusta alkaen.Jopa ahtaimpina taistolaisvuosina Kiila toimi eri mieltä olevien tahojen kohtauspaikkana, jonne ei kiistoja tuotu. 1980-luvulla kulttuuri-ilmapiirissa korostui yhteisöllisyyden sijasta yksilöllisyys, ja Kiila alkoi vaimentua. 1990-luvulla poliittiset kulttuurijärjestöt haihtuivat, mutta Kiila jatkoi. Edelleen järjestö reagoi julkilausumin maailman tapahtumiin. 2000-luvulla Kiila on osoittanut uusia heräämisen merkkejä.
 
==Lähteet==