Ero sivun ”Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikka” versioiden välillä

ei muokkausyhteenvetoa
p (Luokka ”Maakunta-arkistot” poistettu; Pikalisätty luokka Kansallisarkisto (HotCat-työkalulla))
Heti kirjaston toiminnan alkuvaiheissa vuonna [[1934]] esitettiin arkiston siirtoa [[Tampere]]elle, perusteena oli lähinnä Tampereen kaupungin suurempi koko. Myöhemmin tätä siirtoa on esitetty lähes säännöllisin väliajoin ja 60-luvulta lähtien perusteena siirrolle on esitetty myös [[Tampereen yliopisto]]n historianlaitoksen tarpeet tutkimustyötä tehtäessä. Kuitenkin [[opetusministeriö]]n uusimman päätöksen mukaan arkisto pysyy toistaiseksi Hämeenlinnassa, ja tämän vuosikymmenen aikana sille rakennettiin ensimmäinen varsinaisesti arkistokäyttöön tarkoitettu rakennus joka avattiin kesällä 2009.
 
====Erikoistehtävät====
 
Hämeenlinnan maakunta-arkistolla ei ole varsinaista erikoistehtävää, mutta se on paneutunut muutamaan erikoisluetteloon, niiden laatimiseen ja ylläpitämiseen. Tällaisia eriluetteloita ovat muun muassa:
62 262

muokkausta