Ero sivun ”Willie ”The Lion” Smith” versioiden välillä

'''William Henry Joseph Bonaparte Bertholoff Smith''' ([[23. marraskuuta]] [[1893]]<ref name="web1">http://www.doctorjazz.co.uk/draftcards2.html</ref> – [[18. huhtikuuta]] [[1973]]) eli '''Willie ”the”The Lion” Smith''' oli yhdysvaltalainen jazzpianisti. Yhdessä [[James P. Johnson]]in (1894-19551894–1955) ja [[Thomas ”Fats” Waller]]in (1904-431904–1943) kanssa hänet luetaan stride -pianotyylin suuriin mestareihin tyylin kulta-aikana eli noin vuosina 1920-19431920–1943.

Willie "theThe Lion" Smith syntyi 23. marraskuuta 1893 syntyi[[Goshen (New York)|Goshenissa]], [[New York (osavaltio)|New Yorkissa]]issa <ref name="web1">http://www.doctorjazz.co.uk/draftcards2.html</ref>. Aiemmin hänen syntymäajakseen on annettu 25. marraskuuta 1897, mutta Bob Pinskerin vuonna 2000 tekemän tutkimuksen mukaan 23. marraskuuta 1893 on oikea päivämäärä, joka on annettu esimerkiksi Smithin Iensimmäisen maailmansodan aikaisissa sotilasasiakirjoissa.

Willien vanhemmat olivat Ida Oliver ja Edwin W. Bertholoff (tai mahdollisesti Bertholof) <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>. Jotkut lähteet antavat isän nimeksi Frank Bertholoff, mutta [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] väestönlaskennan asiakirjat eivät tue tätä väitettä <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>. Smith itse on kertonut, että hänen isänsä oli sukujuuriltaan juutalainen, ja hänen äitinsä Idan verenperimä oli espanjalaisen, mustan ja mohawk-intiaanin sekoitus. Muistelmissaan Smith kuvailee isäänsä naistenmieheksi, joka kulutti runsaasti alkoholia <ref name="web5">http://lcweb2.loc.gov/ammem/wghtml/wgoa.html</ref>. Siitä syystä Ida heitti viimein miehensä ulos perheen kodista Willien ollessa kaksivuotias <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>.

Pian tämän jälkeen Ida Oliver muutti yhteen mekaanikko John Smithin kanssa. Perhe muutti [[Newark]]iin, jossa he asuivat Willien isoäidin Anna Oliverin kanssa samassa taloudessa. Vuonna 1897 perheeseen syntyi poika, Robert. Williellä oli myös vanhempi veli Jerome, jonka isästä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref> Vuonna 1901 Willien isä kuoli, ja leskeksi jäänyt Ida Oliver meni naimisiin John Smithin kanssa. Willie sai samalla uuden isäpuolensa sukunimen Smith <ref name="web5">http://lcweb2.loc.gov/ammem/wghtml/wgoa.html</ref>.

KuusivuotiaanaSmith Willievarttui ihastuiNewarkissa äitinsäpunaisten urkujenlyhtyjen soitostaalueella, kirkossajoka jaoli aloitti1900-luvun pianotunnitalussa 8-vuotiaanayksi tärkeimpiä mustien muusikkojen viihdytyskeskuksia <ref name="web3">http://www.njn.net/artsculture/williethelion/</ref>. [[Ragtime]]musiikin Perheessäsuosio oli runsaastituolloin huipussaan. Toisaalta nuori Willie sai musiikillisia vaikutteita, koskaNewarkin Williensatamassa äidin[[blues]]ia soittilaulaneilta urkujasatamatyöläisiltä, ja isoäititoisaalta Annaäitinsä soittisoittamasta urkujauskonnollisesta jamusiikista eli kitaraa[[gospel]]musiikista <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>.

Willie ”the Lion” Smith aloitti vuonna 1910 soittajauransa ammattilaisena [[Atlantic City]]ssä, [[New York]]issa ja [[New Jersey]]ssä. Seuraavana vuonnaVuonna 1911 hänet palkattiin pianistiksi Newarkissa sijainneeseen Randolph-saluunaan <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>. Kyseisessä paikassaRandolphissa hän tapasi vuonna 1913 hän Luckey Robertsin, jonka säveltämät ragtimekappaleet "Pork and Beans" ja "Junk Man Rag" Smith omaksui osaksi omaa kappalevalikoimaansa <ref name="web4">http://www.njn.net/artsculture/williethelion/timeline.html</ref>. Seuraavana vuonna 1914 hän kohtasi paikallisessa saluunassa James P. Johnsonin, joka soitti siellä <ref name="web4">http://www.njn.net/artsculture/williethelion/timeline.html</ref>. Näillä kohtaamisilla oli ratkaiseva merkitys Smithin musiikilliselle kehittymiselle. Tuolloin tuttavuus jäi vielä pinnalliseksi, mutta myöhemmin Johnsonista ja Smithistä tuli hyvät ystävät. Johnsonin kautta Smithille mahdollisesti avautui uusia kontakteja New Yorkin yökerhoihin.

Suunnilleen vuonna 1915 Smith avioitui pianisti [[Blanche Merrill]]in os. Ballard (1895-19661895–1966) kanssa <ref name="web1">http://www.doctorjazz.co.uk/draftcards2.html</ref>. Suhde oli myrskyisä, ja se ehti jo kertaalleen katketakin ennen Smithin liittymistä armeijaan.

Kesällä 1915 Smith siirtyi Atlantic Cityyn, jossa soitti paikallisissa baareissa ja ilotaloissa <ref name="web3">http://www.njn.net/artsculture/williethelion/</ref>. Siellä hän ensi kertaa kohtasi paikallisessa Kellyn kahvilassa ragtimepianisti [[Eubie BlakenBlake]]n, joka soitti kahvilassa vakituisesti. Sittemmin asiat järjestettiin niin, että Smith soitti aina Blaken pitäessä taukoa. Lopulta hän sai Blaken paikan, kun tämä siirtyi muualle loppukesällä 1915 <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>.

Vuonna 1916 Smith palasi takaisin Newarkiin ja soitti paikallisissa yökerhoissa. Ajoittain hän esiintyi myös New Yorkissa ja teki kiertueita sekä esiintyi [[vaudeville]]-esityksissä. Hiukan ennen Yhdysvaltain liittymistä Iensimmäiseen maailmansotaan hän teki vielä kiertueen Eurooppaan vuonna 1917 <ref name="web5">http://lcweb2.loc.gov/ammem/wghtml/wgoa.html</ref>.

Smith värvättiin Yhdysvaltain armeijaan marraskuussa 1917 <ref name="web1">http://www.doctorjazz.co.uk/draftcards2.html</ref>. Hän palveli Ranskassa korpraalina. Eräs tarina kertoo, että hän sai lempinimensä Leijona (= the"The Lion" ({{k-fi|leijona}}) osoittamansa erityisen rohkeuden ansiosta palvellessaan raskaassa tykistössä <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>[5]. Kerrotaan, että hän taisteli kuin leijona. Willie itse kuitenkin kertoi jälkeenpäin niin monia eri variaatioita lempinimensä synnystä, että tähän tietoon on syytä suhtautua pienellä varauksella.

IEnsimmäisen maailmansodan aikana Smith toimi rumpalina pianisti ja säveltäjä [[Tim Brynn]]in (1881-19461881–1946) johtamassa afroamerikkalaisessa sotilasorkesterissa <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>. Ranskassa viettämiensä kuukausien aikana hän myös ehti soittamaan pianoa tanssipaikoissa. Hänet kotiutettiin maaliskuussa 1919 <ref name="web1">http://www.doctorjazz.co.uk/draftcards2.html</ref>.

Vuonna 1920 Willie säesti blueslaulaja [[Mamie Smith]]iä (ei sukua pianistille) tämän levyttäessä [[Perry Bradford]]in säveltämän kappaleen "Crazy Blues", joka saavutti valtavaa menestystä <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>. 1920-luvulla Willie levytti myös useiden muiden artistien kanssa, vaikka hänen nimeään ei kaikissa levytyksissä mainitakaan.

Vuonna 1921 [[James P. Johnson]] tuli tapaamaan Smithiä oppilaansa [[Thomas Waller]]in –, joka myöhemmin tultiin tuntemaan nimellä Fats Waller –, kanssa <ref name="web2">http://perfessorbill.com/comps/wsmith.shtml</ref>. Miehet ystävystyivät ja ryhtyivät tekemään yhteistyötä. 1920-luvulla Smith kehitti yhdessä Johnsonin ja Fats Wallerin kanssa pianotyylin nimeltä stride <ref name="web3">http://www.njn.net/artsculture/williethelion/</ref>. Näinä vuosina Smithin soittotyyli hioutui lopulliseen muotoonsa, ja hänen soittoaan kävivät ihailemassa jopa [[Duke Ellington]] ja [[George Gershwin]].