Ero sivun ”Ian Hunter” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Xqbot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti muokkasi: ru:Хантер, Иэн
Lisätietoa
Rivi 5:
Patterson syntyi Oswestryssä, mutta muutti vuonna [[1966]] [[Lontoo]]seen. Hänen varhaisimpia yhtyeitään oli esimerkiksi Hurricane Henry and the Shriekers, jonka yksi perustajajäsenistä hän oli [[Northampton]]issa [[1963]]. Hunter jätti Mott the Hooplen joulukuussa 1974. Hänen ensimmäinen soolosinglensä oli "Once Bitten Twice Shy".
 
Patterson on musiikkialalla yhä. Hän on toiminut tuottajana ja lauluntekijänä monille artisteille ja yhtyeille sekä julkaissut myös useita sooloalbumeja. Näistä viimeisin on vuonna [[2009]] ilmestynyt "Man Overboard". Hän tuottanut muun muassa [[Hanoi Rocks]] -yhtyettä. Hunter konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla [[8. toukokuuta]] [[2010]].
Patterson toimii musiikkialalla yhä.
 
== Aiheesta muualla ==