Ero sivun ”Filmikamera” versioiden välillä

468 merkkiä lisätty ,  15 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Pokkarit taas on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöisiksi ja rakenteeltaan yksinkertaisiksi käyttökameroiksi, jotka sopivat mm. lomakuvien ottamiseen. Pokkarikameroissa on kiinteä objektiivi ja usein myös sisäänrakennettu salama ja automaaattitarkennus.
Kinofilmikamera ilmestyi myyntiin 1925, kun Leica-kamera esiteltiin Leipzigin kevätmessuilla. Leican osoittauduttua suosituksi alkoivat muutkin tehtaat valmistaa vastaavaa kameratyyppiä. Ensin markkinoille tuli Zeiss Ikon-tehdas Contax-kamerallaan ja sen jälkeen Kodak Retinalla. Eroina oli se, että Leica ja Contax olivat etsinkameroita, joihin oli mahdollista vaihtaa objektiivi. Retinassa taas oli kiinteä objektiivi ja kameran hinta huomattavasti halvempi kuin kilpailijoiden. Erilaisia kinofilmietsinkameroita ilmestyi markkinoille, mutta varsinainen uutuus oli 1936 ensimmäisen kinofilmipeilikameran tulo. Toisen maailmansodan jälkeen saksalaiset patentit katsottiin rauenneiksi ja erilaisia kinofilmikameroita tuli markkinoille monista maista, joissa aikaisemmin oli ollut tuotantoa lähinnä omiin tarpeisiin. Etsinkamerat kehittyivät ja niihin tuli kaksi päätyyppiä: järjestelmärungot, joihin saattoi vaihtaa objektiivin ja joitain muitakin osia, ja kiinteäobjektiiviset, joissa objektiivi oli kiinteä. Kiinteäobjektiiviset kehittyivät, niin että niihin rakennettiin ensin valotusmittari, sitten kamerasta tuli automaattinen, jossa elektroniikka sääti joko himmentimen arvon tai sulkimen ajan tai molemmat. Seuraavaksi kameroihin ilmestyi automaattinen salama ja lopulta kamera automatisoitui niin, että laite sääti valotuksen, etäisyyden ja väläytti tarvittaessa salamaa.
 
Ammattikuvaajat käyttivät ensin suuria lasilevyjä, 10x15, 13x18, 18x24 cm jne, mutta Suomessa käytettiin eniten 9x12 cm laseja. Lasilevyjä käytettiin rinnan pakkafilmikasetissa olevien laakafilmien kanssa, laakafilmi syrjäytti lasilevyt ammattikuvauksessa lopullisesti vasta 1950-60-luvuilla, jolloin mutokuvaus värifilmillä yleistyi.
Ammattivalokuvaajat käyttävät usein kinofilmiä huomattavasti suurempia filmikokoja, jotka takaavat paremman kuvanlaadun. Esimerkiksi studiokäytössä yleisissä rullafilmikameroissa käytetään 6 cm leveää filmiä. Yleisiä rullafilmikameroiden negatiivikokoja ovat 6x4.5, 6x6 ja 6x7 cm. Laakafilmikameroissa on tätäkin suuremmat negatiivikoot: 9x12 cm (4x5 tuumaa) ja 18x24 cm (8x10 tuumaa).
Filmikameroissa on alatyyppejä; esimerkiksi erikoiskamerat kuten vedenalais-, pienois-, pikakuvaus- ja panoraamakamerat.
 
{{tynkä/Tekniikka}}
Rekisteröitymätön käyttäjä