Ero sivun ”Saunakulttuuri” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 9:
Saunakulttuuri alkoi kuitenkin hiipua keskiajan jälkeen. Moraalisyyt ja erilaisten tautien leviäminen käänsivät asenteen saunoja vastaan. Lääkäritkin alkoivat nähdä saunan terveydelle vahingollisena. 1600-luvulle tultaessa saunakulttuuri oli jo hiipunut Keski-Euroopassa. Pohjois-ja Itä-Euroopassa saunakulttuuri kuitenkin säilyi ja Skandinavissa saunottiin yleisesti vielä 1700-luvulla. Samoin venäläinen saunakulttuuri säilyi, venäläiset tunsivat sekä höyrykylpylän eli banjan, että hirsisen kylpylaitoksen, joka muistutti meidän saunaamme.
 
Ruotsissakin papisto alkoi vainoamaanvainota saunoja, ja niinpä 1800-luvulle tultaessa saunakulttuuri oli hiipunut sielläkin. Myös taloudelliset syyt vaikuttivat ja polttopuusta alkoi olla pulaa. Ainoastaan seuduilla, joilla asui suomalaisperäistä väestöä, saunat pysyivät edelleen käytössä, kuten Suomessakin.
 
== Suomalainen saunakulttuuri ==