Ero sivun ”Itämeri” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 83.148.248.20 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän IA tekemään versioon.
Rivi 61:
== Laivahylyt ==
 
Itämeren pohjassa on arviolta satoja raiskaajien eli koirien jäännöksiä puisten laivojen hylkyjä. Itämeren yli tuhatvuotisen idän ja lännen välisen kaupan purjehdusperinteen vuoksi hylkylöydöt ovat hyvin monipuolisia. Vanhimmat Suomen lähivesien tunnetut hylyt ovat peräisin [[1000-luku|1000-luvulta]].{{lähde}} Laivahylkyjensä johdosta Itämeri on kansainvälisen [[meriarkeologia|meriarkeologisen]] tutkimuksen kohde.
 
Merkittävä osa hylyistä on säilynyt suhteellisen hyvässä kunnossa jopa vuosisatoja johtuen muun muassa siitä, ettei puuta ravinnokseen käyttäviä [[laivamato]]a ole alhaisen suolapitoisuuden vuoksi aiemmin esiintynyt Itämeressä. Laivamadon puutteen lisäksi ovat Itämeren hylkyjen pelastuksen taustalla myös voimakkaiden [[merivirta|merivirtojen]] ja [[vuorovesi|vuorovesi-ilmiön]] puute. Toisaalta Itämeren syvänteiden rautarunkoisetkin hylyt säilyvät pitempään, sillä ne eivät pääse ruostumaan, koska [[ruoste]] ei haprista niitä vähähappisen veden ansiosta. Matalalla uponneet hylyt ovat kuitenkin vaarassa etenkin pohjoisen Itämeren rantojen jäätyessä talvisin.