Ero sivun ”Ice Age 3: Dinosaurusten aika” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Zorrobot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti muokkasi: fr:L'Âge de glace 3
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 31:
{{juonipaljastus}}
 
Manfred (Manu) (Ray Romano) ja Ellie (Queen Latifah) ovat saamassa lapsen. He puhuvat paljon perhe-elämästä, joka saa Sid-laiskiaisen (John Laguizamo) kateelliseksi. Myös sapellihammastiikeri Diego (Denis Leary), on päättänyt, että olisi vain tiellä, jos jäisi nykyiseen laumaansa. Sattuu kuitenkin yllättävä käänne, kun Sid löytää kolme suurta munaa, joiden se luulee olevan hylättyjä. Sid hoitaa munia, ja lopulta niistä kuoriutuu kolme dinosaurusvauvaa. Dinosaurusten oikea emo on lähtenyt jäätikölle etsimään poikasiaan, ja löytäessään ne, hän vie poikaset, mutta myös Sidin mukanaan maanalaiseen dinosaurusten kadonneeseen maailmaan. Manu, Ellie, Diego, sekä opossumikaksoset Crash (Seann William Scott) ja Eddie (Josh Peck) lähtevät pelastamaan ystäväänsä, ja joutuvat matkan aikana moniin onnettomuuksiin. Heidän joukkoon liittyy kuitenkin näätä Buck, jonka tavoite on nirhata hirviödino lempinimeltään Rudi. Buck (Simon Pegg) johtaa seurueen halki dinosaurusten maailman, ja lopulta Sid löytyy keskeltä laavavirtausta. Buck sekä Crash ja Eddie liitävät lentoliskolla pelastamaan Sidin, joka on dinosaurusemon hylkäämänä laavavirrassa kivenlohkareella. Sid pelastuu, ja Ellien ja Manun lapsi syntyy. Tyttömammutti saa nimekseen Kirsikka. Yhdessä ystävykset lähtevät kohti kotia, mutta Rudi vihdoin hyökkää. (Se on seurannut heidän matkaansa jonkin aikaa.) Ystävykset koittavat pärjätä valtavan sauruskensauruksen kanssa, mutta eihän siitä mitään tule. Lopulta dinosaurusemo lapsineen säntää paikalle, ja työntää Rudin rotkoon. Sid hyvästelee "poikasensa" ja lähtee toisten kanssa takaisin napajäätikölle. Buck lähtee mukaan, mutta kuullessaan vielä kerran Rudin vaimean karjaisun, hän päättääkin palata viidakkoon, suorittamaan tavoitteensa loppuun.
 
{{juonipaljastus loppu}}