Ero sivun ”Aleksei Mihailovitš” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
w
Rivi 1:
{{Tämä artikkeli|käsittelee tsaaria. Venäjän ortodoksisen kirkon entisestä johtajajasta katso [[Aleksei I (patriarkka)]].}}
[[Kuva:Alexis I of Russia 1670-1680s.jpg|thumb|Venäjän tsaari Aleksei Mihailovitš, late 1670s – early 1680s]]
'''Aleksei Mihailovitš Romanov''' ([[venäjän kieli|venäjäksi]] Алексей Михаилович Романов, [[9. maaliskuuta]] [[1629]] [[Moskova]] – [[29. tammikuuta]] [[1676]] Moskova) oli [[Moskovan Venäjä|Venäjän]]n [[tsaari]] vuosina 1645–1676. Hänestä tuli tsaari 16-vuotiaana.
 
Aleksein valtakauden alussa hänen kasvattajansa [[Boris Morozov]] sai vallan. Morozovin ympärille kertyneisiin suosikkeihin kuului muun muassa molempien yhteinen lanko Ilja Miloslavski.
 
Moskovassa puhkesi kesällä 1648 monipäiväinen [[suolakapina]]. Tsaari joutui kiinnittämään huomiota hänelle jätettyihin anomuksiin ja kutsui Zemski[[zemski soborinsobor]]in jälleen koolle. Sen noin 350 edustajaa laativat uuden lakikokoelman, ''Sobornoje uloženije'', joka julkaistiin [[1649]]. Laki korosti tsaarin asemaa ja antoi toisaalta maaseudun aatelistolle ja kaupunkilaisille etuja kirkon tappioksi.
 
Vuonna 1652 [[Moskovan ja koko Venäjän patriarkaatti|Venäjän kirkon patriarkan]] tehtävä vapautui, ja Aleksei järjesti paikan munkki Nikonille, jonka oli jo aiemmin nimittänyt Novgorodin metropoliitaksi. Nikon vastusti vuoden 1649 lakia ja vaati aatelilta ja tsaarilta valan ennen suostumistaan tehtävään. Sotaan lähtiessään Aleksei antoi Nikonille arvonimen ''Veliki gosudarin'' ja valtionhoitajan aseman.
 
Aikuistuttuaan Aleksei nousi kuitenkin vastustamaan Nikonia 1658, joka vetäytyi perustamaansa luostariin mutta ei luopunut patriarkan arvonimestä. Tilanne ratkaistiin lopulta 1666 Moskovan suuressa kirkolliskokouksessa, jossa Nikon tuomittiin ja erotettiin. Idän kreikkalaiset patriarkat lausuivat vastoin piispojen kantaa, että patriarkan piti olla hallitsijalle kuuliainen. Näin omaksuttiin vanhan bysanttilainen käytäntö, jossa kirkko oli hallitsijan alainen.
 
Zemski sobor kutsuttiin koolle enää vain kerran, vuonna 1653. Aleksei otti tavakseen ratkaista asiat omassa "kamariduumassaan". Seurauksena oli itsevaltiuden vahvistuminen, mikä oli jo Länsi-Euroopassakin yleistymässä.