Ero sivun ”Luontaislääkintä” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 24:
Monia luontaislääkinnän muotoja ei ole tutkittu tieteellisesti ja jotkut pitävät niitä [[uskomuslääkintä|uskomuslääkintänä]]. Akupunktio on todettu toimivaksi joihinkin tarkoituksiin.<ref name="WHOf" />
Fytoterapiassa eli kasvilääkinnässä käytetään yleensä mietoja rohdoskasveja tai niiden osia kokonaisina. Esimerkiksi valkosipulilla, inkiväärillä, reunuspäivänkakkaralla, piparmintulla ja mintulla on tutkitusti terveydellisiä vaikutuksia.<ref>Castleman, Michael: ”Terveyskasvit”, s. 12–13. Otava, Helsinki 2000. (Alkuteos ''The Healing Herbs – The Ultimate Guide to the Curative Power of Nature's Medicines''. 1991.)</ref> Mäkikuisman on todettu
Saksassa toimiva tutkijoiden ja terveysalan edustajien elin Komissio E on julkaissut raportit noin 300 rohdoskasvista todeten niistä noin kaksi kolmasosaa tehokkaiksi ja turvallisiksi.<ref>”Vitamiinien, kivennäisaineiden, luonnonläääkkeiden parantavat voimat”, s. 11. Suomenkielisen laitoksen toimittajat: Anu Kuru & Aino Kervinen .Valitut palat, Helsinki 2001. (Perustuu teokseen Kalyn & Diefendorf & Wilmot & Bilanow & Calvo & Petoniak & Birch (toim.): ''The Healing Powers of Vitamins, Minerals and Herbs''. 1999.)</ref> Lääkekasvien käyttö fytoterapiassa eroaa lääketieteestä siinä, että lääketieteellisiä kasviperäisiä lääkkeitä varten pyritään eristämään vaikuttavia ainesosia yleensä voimakkaista rohdoskasveista. Noin neljäsosa maailmassa käytössä olevista lääketieteellisistä lääkkeistä on valmistettu perinteisistä lääkekasveista.<ref name="WHOf"/> Kasvien kemiallisia aineita ja niiden vaikutuksia tutkitaan farmakognosian tieteenhaarassa. Esimerkiksi professori Raimo Hiltunen ja dosentti Yvonne Holm Helsingin yliopiston farmakognosian laitokselta ovat kuvanneet lääketieteessä lääkkeiden pohjalla ja fytoterapiassa käytettyjä kasveja vaikutuksineen teoksessaan ''Luonnonlääkkeet''.<ref>Hiltunen, Raimo & Holm, Yvonne: ”Luonnonlääkkeet”. Helsingin yliopisto, Helsinki 1994.</ref><ref>Saarinen, Saana: ”Sanasto”, s. 162 . Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 157–197.</ref> Luontaishoitoja ei usein voi testata lääketieteessä paljon käytetyllä kaksoissokkokokeella, jossa potilas saa itse tietämättään joko [[lumelääke|lumelääkettä]] tai tutkittavaa lääkettä. Tämä johtuu siitä, että monet luontaishoidot (esimerkiksi paasto, vesihoidot, valohoito ja hoito ruokavaliolla) eivät sovellu lumelääkkeinä annettaviksi ja lisäksi luontaishoidoissa käytetään yleensä useita hoitavia tekijöitä yhtä aikaa. Ruotsissa on tutkittu tähän tarkoitukseen suunnitellulla pitkittäistutkimusmenetelmällä paastojen ja tiukan ruokavalion noudattamiseen perustuvaa saksalaisen luontaishoito-opin menetelmää (''Föllingegård''-tutkimus 1970-1980-lukujen vaihteessa). Tutkimukseen osallistui 64 kroonisesti sairasta potilasta. Vuoden kuluttua tehtyjen laboratoriomittausten perusteella potilaiden tervehtyminen oli erittäin merkittävää. Potilaiden oman ilmoituksen mukaan 94 % ilmoitti vointinsa parantuneen ja 75 % ilmoitti sen parantuneen erittäin selvästi. Samankaltaista menetelmää tutkittiin myöhemmin myös Norjassa, ja paranemistulokset olivat merkittäviä.<ref>Mäkelä, Rauli (toim.): ”Hoida luonnollisesti itseäsi – Luontaishoito-opin perusteet”, s.10–12. WSOY, Helsinki 1997.</ref><ref>Mäkelä, Rauli: ”Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen periaatteita”, s. 42 . Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 38–46.</ref>
| |||