Ero sivun ”Siltasaari” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
TXiKiBoT (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: en:Siltasaari
Jonik (keskustelu | muokkaukset)
p Hakaniemi
Rivi 20:
Siltasaaren kaupunginosa määrittyy kaupungin peruspiirien osa-alueiden jaoissa seuraavasti: alue rajoittuu etelässä ja lännessä mereen (Eläintarhanlahti-Kaisaniemenlahti-Siltavuorensalmi). Pohjoisraja nousee Porthaninkatua ylös Toiselle linjalle, sieltä alas Hämeentielle, josta Näkinkujalle, josta Hakaniemen torin pohjoisreunan tasolla Sörnäisten rantatien yli. Itäraja kulkee Merihaan länsipuolelta etelään Siltavuorensalmeen.
 
Aikoinaan Siltasaari oli saari, jonka kautta Helsingistä pohjoiseen johtanut vanha tie kulki. Se sijaitsi kahden sillan välissä, joista [[Pitkäsilta]] johti kaupunkiin ja Pikkusilta pohjoispuoliselle manterelle, [[Hämeentie]]lle. [[1890-luku|1890-luvulla]] kuitenkin saaren pohjoispuolinen salmi täytettiin, ja paikalla on nyt Hakaniemen tori. Nykyiseen Siltasaaren osa-alueeseen kuuluu kuitenkin entisen saaren lisäksi myös sen pohjoispuolista mannerta, muun muassa alkuperäinen [[Hakaniemi]].
 
Naapurikaupunginosia Siltasaarelle ovat Pitkänsillan lounaispuolella [[Kluuvi]] ja Hakaniemen sillan eteläpuolella [[Kruununhaka]]. Siltasaaren pohjoispuolelta löytyy Kallion osa-alue nimeltä [[Linjat (Helsinki)|Linjat]] ja koillis- ja itäpuolelta viereisen Merihaan sisältävä [[Sörnäinen]].
Rivi 30:
* [[Hakaniemen metroasema]]
* [[Ympyrätalo]]
* [[Helsingin työväenyhdistyksen ylläpitämätyöväentalo]], jykeväneli graniittinennykyisin kokoushotelli [[Helsingin työväentalo|työväenyhdistyksen ylläpitämä kokoushotelli Paasitorni]]
* Hotelli Hilton Strand (entinen Strand Intercontinental)
* Neuvostoliiton ajan sosialistista realismia edustava ''Maailman rauha'' -veistos (Hakanimen rannassa)
 
== Katso myös ==
* [[Hakaniemi]]
 
==Lähteet==