Ero sivun ”Opettajaseminaari” versioiden välillä

Suomeen perustettiin vuonna [[1863]] [[Jyväskylän seminaari]], jonka ensimmäisenä johtajana toimi [[Uno Cygnaeus]]. Seminaarin tarkoituksena oli kouluttaa suomenkielisiä kansakoulunopettajia vasta perustetulle [[kansakoulu]]laitokselle. Seminaari oli sisäoppilaitos, joka koostui mies- ja naisosastoista. Pääsyvaatimuksena seminaariin oli vuodesta 1880 alkaen kansakoulun oppimäärä, mutta alusta lähtien naisosaston oppilaat olivat huomattavasti vähimmäisvaatimusta koulutetumpia, yleensä ruotsinkielisten säätyläisperheiden tyttäriä. Näille kansakoulunopettajattaren ammatti tarjosi yhden harvoista sosiaalisesti hyväksyttävistä työmahdollisuuksista. Miesoppilaat tulivat sen sijaan useimmiten vähän koulutettuja, ja monen pohjakoulutus rajoittui [[kiertokoulu|kierto]]- ja [[rippikoulu]]un. Vaatimattomista oloista lähteneelle miehelle kansakoulunopettajaksi valmistuminen merkitsi sääty-yhteiskunnan aikana melkoista sosiaalista nousua. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseutuyhteisössä kirjoitus- ja laskutaitoiselle opettajalle avautui opetustyön ohella lukemattomia erilaisia luottamustehtäviä.

[[Kuva:Jyväskylän_seminaarin_naisvoimistelijoita.jpg|thumb|left|250px|Jyväskylän seminaarin opetusohjelmaan kuului voimistelu. Seminaarin naisosastolaisia voimistelupuvuissaan sauvoineen vuonna 1897]]

 

Seminaarien oppimäärä oli aluksi kolmivuotinen, mutta se piteni [[1910-luku|1910-luvulle]] tultaessa asteittain aina viisivuotiseksi. Opetettavaan ainekseen sisältyi kansakoulun kurssin syventäminen, kasvatusoppia, mahdollisesti hieman ruotsia tai jopa saksaa (sortokaudella myös venäjää, jota luettiin äärimmäisen tehottomasti) sekä runsaasti taito- ja taideaineita. Seminaarilaisten tuli osata harmonin- ja pianonsoittoa, laulua, oman sukupuolensa käsityöt sekä voimistelu.