Ero sivun ”Eurovision laulukilpailu” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 234:
[[Tiedosto:2006ee Rehearsal.jpg|thumb|250px|Viron edustaja [[Sandra Oxenryd]] [[Eurovision laulukilpailu 2006|Euroviisuissa Ateenassa vuonna 2006]].]]
 
Euroviisulähetyksen pituutena on aina haluttu pitää korkeintaan kolmea tuntia,{{lähde}} joten kappaleiden tulisi voida olla esitettävissä noin kolmessa minuutissa. Vuoteen [[1992]] asti kaikki halukkaat EBU:n jäsenmaat saivat osallistua halutessaan Euroviisuihin ilman rajoituksia. Vuonna [[1993]] kun [[EBU|Eurovisio]] ja [[Sopotin laulufestivaalit|Intervisio]] yhdistyivät ja myös Itä-Euroopan maat halusivat mukaan kilpailuun, osallistuvien maiden määrää oli rajoitettava siten, että edellisenä vuonna huonosti pärjänneet maat pakotettiin viettämään välivuotta. Vuodesta 1999 lähtien Ranskalla, Saksalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla on kuitenkin ollut pysyvä osallistumisoikeus, sillä ne ovat kilpailun suurimmat rahoittajamaat. Kyseisiä maita kutsutaankin Euroviisuissa BIG4-blokiksi. Koska kiinnostus viisuja kohtaan lisääntyi Euroopassa, vuoden [[2003]] alkupuolella EBU:ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta [[2004]] lähtien, jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan 40 maata, tosin [[Suomi]] rikkoi sääntöä vuonna [[2007]] 42:lla osallistujamaalla. Suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä BIG4-mailla. Muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä (usein torstai) järjestetyn karsintakilpailun, semifinaalin kautta. Eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta 2008 lähtien. Uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja BIG4 ovat automaattisesti finaalissa. Karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun, eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä. Karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä. Tätäkin systeemiä on pidetty joissain piireissä epäreiluna{{kenen mukaan}} ja EBU on ollut miettimässä vaihtoehtoisia karsintatapoja.
 
Osallistujayhtiöiden on lähetettävä kilpailu suorana televisiolähetyksenä. Euroviisukilpailun isäntämaaksi pääsee edellisen kilpailun voittaja, mutta tästä kunniasta syntyvät suuret kulut ovat ajoittain muodostuneet ongelmaksi televisioyhtiöille.