Ero sivun ”Mutinan sota” versioiden välillä

29 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
p
l
p (Botti lisäsi: hu:Mutinai háború)
p (l)
[[Kuva:Illus266 - Marcus Antonius.png|right|thumb|[[Marcus Antonius]] oli Julius Caesarin tärkeimpiä alaisia. Caesarin murhan jälkeen hän nousi Caesarin kannattajien johtajaksi.]]
 
[[Julius Caesar]] murhattiin [[15. maaliskuuta]] vuonna [[44 eaa.]], jonka jälkeen Caesarin konsulikumppani Marcus Antonius nousi valtaan, kun Caesarin murhaajat pakenivat Roomasta. Huhtikuussa 44 eaa. Roomaan saapui Caesarin siskon Julian tyttärenpoika [[Augustus|Octavianus]], jonka diktaattori oli testamentissaan adoptoinut. Antonius teki kaikkensa estääkseen Octavianusta saamasta hänelle kuuluvaa Caesarin perintöä. Octavianus käytti Caesarin nimeä saadakseen tämän entiset sotilaat puolelleen.<ref>Kivimäki ja Tuomisto s.34-35</ref><ref>Suetonius 10, Dio Cassius [http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Cassius_Dio/45*.html#5 45.5-7]</ref>
 
Caesarin murhaajien joukossa oli ollut muun muassa [[Decimus Junius Brutus Albinus]], jonka Caesar oli jo aikaisemmin nimittänyt [[Gallia Cisalpina]]n maaherraksi. [[Marcus Antonius]] halusi kuitenkin tämän provinssin itselleen, koska se sijaitsi lähempänä Roomaa kuin [[Macedonia]], jonka maaherraksi hänet oli aikaisemmin nimitetty. Useat senaattorit asettuivat Caesarin murhaajien puolelle ja pelkäsivät Antoniuksen kasvavaa valtaa. Antonius sai senaatin vastustuksesta huolimatta [[Comitia|kansankokouksen]] nimittämään itsensä Gallia Cisalpinan maaherraksi, mutta Brutus ei aikonut luopua provinssistaan vapaaehtoisesti. Antonius ajoi myös läpi päätöksen siitä, että neljä Macedoniassa olleista legioonista siirrettäisiin hänen alaisuuteensa Gallia Cisalpinaan. <ref>Osgood s.40, Cambridge Ancient History s.474</ref>
[[Kuva:M-T-Cicero.jpg|left|thumb|Cicero oli senaatin vaikutusvaltaisimpia jäseniä.]]
 
Antonius lähti pian Roomasta [[Brundisium]]iin, jonne oli saapunut osa joukoista, jotka hän oli määrännyt siirrettäväksi Macedoniasta Galliaan. Tilanteen kärjistyessä Octavianus lähti [[Campania]]an, jossa hän kokosi itselleen armeijan Caesarin veteraaneista. Octavianuksella ei ollut minkäänlaista laillista oikeutta koota tällaista armeijaa, vaan hän käytti rahalahjoja ja asemaansa Caesarin poikana saadakseen sotilaat puolelleen.<ref>Cambridge Ancient History s.478</ref>
 
Caesarin veteraanien mielestä Antoniuksen olisi pitänyt kostaa Caesarin murhaajille. Octavianus lupasi myös sotilaille 2000 [[sestertius|sestertiuksen]] rahalahjan ja lupasi heille 20&nbsp;000 sodan loputtua. Kaksi Antoniukselle aikaisemmin uskollista legioonaa, [[Legio Martia]] ja [[Legio IIII Macedonica]], jotka olivat matkalla Brundisiumista Roomaan loikkasivat Octavianuksen leiriin. Octavianukselle päätyivät myös Antoniuksen armeijan [[sotanorsu]]t. Antonius oli tuolloin Roomassa ja hän yritti 28. marraskuuta saada senaatin julistamaan Octavianuksen valtakunnan viholliseksi, mutta tämä epäonnistui. Antonius epäili omien joukkojensa lojaalisuutta, jos hän joutuisi taisteluun Octavianusta vastaan. Hän otti tällöin itselleen vielä uskolliset joukot ja marssi Gallia Cisalpinaa kohti, jossa hän aikoi hyökätä Decimus Brutuksen kimppuun.<ref>Cambridge Ancient History s.478-479</ref> <ref>Dio Cassius [http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Cassius_Dio/45*.html#11 45.11–13], Suetonius 10.10, Appianus 40–44</ref>
 
Senaatissa ilakoitiin siitä, että Caesarin entiset kannattajat riitelivät keskenään. [[Cicero]], joka tuolloin oli vaikutusvaltaisimpia senaattoreja, alkoi kannattaa Octavianusta, jolla oli jo valmis armeija, jota senaatti saattoi käyttää Antoniusta vastaan. Octavianusta pidettiin kokemattomana, eikä hänen uskottu olevan yhtä vaarallinen senaatille kun Antonius. Cicero alkoi kampanjoida Octavianuksen puolesta ja yritti saada senaatin julistamaan Marcus Antoniuksen isänmaan viholliseksi.<ref>Cambridge Ancient History s.479</ref>
{{sitaatti|Kaupungissa oli tähän aikaan suuri vaikutusvalta Cicerolla. Tämä mies, joka kiihotti koko maailmaa Antoniusta vastaan, sai vihdoin aikaan, että senaatti julisti Antoniuksen isänmaan viholliseksi, myönsi Caesarille [[liktori]]saattueen ja sotapäällikön arvomerkit ja lähetti saman vuoden konsulit, Pansan ja Hirtiuksen, karkottamaan Antoniusta Italiasta.|Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja, Antonius. Kääntänyt Kalle Suuronen}}
 
Senaatissa toivottiin kuitenkin vielä Antoniuksen luopuvan aikeistaan. Fufius Calenuksen ehdotuksesta senaatti päätti lähettää lähetystön neuvottelemaan Antoniuksen kanssa. Jos Antonius ei perääntyisi Gallia Cisalpinasta tulisi senaatti julistamaan sodan häntä vastaan.<ref>Cambridge Ancient History s.480</ref>
 
[[Kuva:Marcus Aemilius Lepidus.jpg|right|thumb|Marcus Aemilius Lepiduksen kolikko. Lepidus oli Julius Caesarin kannattaja, ja vuonna 44 eaa. Caesarin ratsuväen päällikkö eli ''magister equitum''.]]
Suuri osa Pansan joukoista kaatui, ja loput perääntyivät takaisin leiriin. Pansa haavoittui pahasti, kun sai keihään kylkeensä, ja haavoittunut konsuli vietiin Bononiaan.<ref name="Montagu s.236" /> Antonius yritti vallata leirin rynnäköllä, mutta epäonnistui. Octavianus ja Hirtius saivat kuulla Pansan tappiosta ja päättivät, että Hirtius ottaisi 20 kohorttia ja hyökkäisi Antoniuksen kimppuun. Octavianus jäi puolestaan vartioimaan leiriä. Paluumatkalla omaan leiriinsä Antoniuksen taistelusta väsyneet joukot joutuivat Hirtiuksen hyökkäyksen kohteeksi, ja heidät lyötiin perusteellisesti.<ref>Everitt 79–80</ref><ref name="Dio37" /><ref name="Cicero F 10.30" /><ref name="Montagu s.237">Montagu s.237</ref>
 
Lyötyään Antoniuksen joukot Hirtiuksen joukot tervehtivät komentajaansa ''[[imperaattori]]na''. Myös Pansaa ja Octavianusta tervehdittiin imperaattoreina, vaikka heillä ei ollut osuutta voittoon.<ref>Cambridge Ancient History IX, s.483</ref> Dio Cassiuksen mukaan myös senaatti soi Hirtiukselle tämän kunnian.<ref name="Dio38">Dio Cassius 46.38</ref>
 
Sulpicius Galba kertoo kirjeessään Cicerolle, että heidän joukkonsa olivat ottaneet sotasaaliikseen kaksi [[aquila]]a ja kuusikymmentä muuta tunnusta ja Galba pitikin Forum Gallorumin taistelua suurena voittona.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Ross Cowan | Nimeke=Roman Legionary 58 BC - AD 69 (s.49)| Julkaisupaikka= | Julkaisija=Cambridge University Press | Vuosi=2003 | Tunniste=ISBN 1841766003}}</ref>
Mutinan taistelun jälkeen Antonius pakeni Galliaan [[Lepidus|Marcus Lepiduksen]] luokse. Matkalla Antoniuksen joukot kärsivät suunnattomia rasituksia, mutta hän näytti suuria johtajan lahjoja jakaen sotilaidensa kärsimykset.<ref name="Everitt81"/>
 
Hirtiuksen konsulikumppani Pansa menehtyi Forum Gallorumin taistelussa saamiinsa haavoihin muutama päivä Mutinan taistelun jälkeen. Väitettiin, että Pansan kreikkalainen lääkäri Glyco olisi myrkyttänyt hänet Octavianuksen käskystä. Toukokuussa [[Marcus Brutus]] sai kuulla myrkytyshuhuista ja puolusti Glycoa, joka oli Brutuksen mukaan rehti mies. Toinen huhu kertoi, että Octavianus olisi itse tappanut Hirtiuksen taistelun tiimellyksessä. Tämä ei luultavasti ole totta, koska konsulin murha keskellä taistelukenttää tuskin olisi jäänyt huomaamatta. Tosiasia kuitenkin on, että konsulien kuoleman ansiosta Octavianuksen valta kasvoi suunnattomasti. Senaatti määräsi Octavianuksen luovuttamaan konsulien armeijan Decimus Brutukselle, mutta Octavianus kieltäytyi ja piti joukot itsellään. Hänellä oli nyt kahdeksan legioonaa, jotka olivat lojaaleja hänelle henkilökohtaisesti eikä senaatille.<ref name="Everitt81"/>
 
Senaatissa riemuttiin, kun Mutinan piirityksen lopputulos kuultiin. Senaatti julisti viimein Antoniuksen valtion viholliseksi ja myönsi Decimus Brutukselle [[triumfi]]n. Cicero ehdotti Octavianukselle ''[[ovatio]]ta'', mutta tämä ehdotus ei saanut kannatusta. Sotilaille luvattu hulppea 20&nbsp;000 [[sestertius|sestertiuksen]] palkkio laskettiin 10&nbsp;000 sestertiukseen. Senaatti määräsi, että palkkiorahat jaettaisiin senaatin nimittämän neuvoston kautta, eikä joukkojen komentajan kautta, kuten yleensä oli tapana. Octavianusta ei valittu tähän neuvostoon. Hänen sotilaansa raivostuivat tästä ja lähettivät valituksensa senaatille Roomaan. Senaatti määräsi, että kuolleiden konsulien armeija tulisi siirtää Decimus Brutuksen komentoon. Octavianus julisti, ettei olisi minkäänlaisissa tekemisissä ottoisänsä murhaajan kanssa. Myös Legio III:n ja Martian sotilaat kieltäytyivät ottamasta vastaan käskyjä Caesarin murhaajalta. Brutus lähti joka tapauksessa ajamaan takaa Antoniuksen armeijaa, mutta pian Antonius sai lisäjoukkoja liittolaiseltaan [[Publius Ventidius Bassus|Publius Ventidius Bassukselta]], joka oli koonnut kolme legioonaa Picenumissa. Antonius pääsi pakenemaan Gallia Narbonensikseen, kun Octavianus ei edes yrittänyt pysäyttää häntä. <ref name="Mutina">Cambridge Ancient History s.483-484, Osgood s.56</ref><ref name="Everitt82">Everitt s.82</ref>
 
[[Kuva:Antony with Octavian aureus.jpg|right|thumb|Kolikko vuodelta 41 eaa. Mutinassa toisiaan vastaan taistelleet Antonius ja Octavianus pääsivät pian yhteisymmärrykseen.]]
 
== Octavianuksen Rubikon ==
Vahvistaakseen asemiansa Octavianus lähetti Roomaan joukon [[Sadanpäämies|sadanpäämiehiä]], jotka vaativat komentajalleen konsulin virkaa. Octavianus oli lain mukaan yli kaksikymmentä vuotta liian nuori tähän virkaan ja senaatti torjui sotilaiden vaatimuksen. Octavianuksen mukaan hänen sotilaansa suuttuivat tästä ja vaativat häntä johtamaan heidät Roomaan. Elokuussa Octavianus ylitti [[Rubikon]]in ja marssi Roomaan. Saadessaan kuulla tästä senaatti myönsi heti Octavianukselle luvan asettua ehdokkaaksi konsuliksi ja lupasi Octavianuksen sotilaille suuria rahasummia. Pian senaatti sai kuitenkin kuulla että Africasta oli tulossa lojaaleja joukkoja ja perui päätöksensä. Octavianus ei välittänyt tästä, vaan pystytti leirinsä Rooman ulkopuolella. Seuraavana päivänä Octavianus ratsasti kaupunkiin henkivartiostonsa kanssa ja määräsi sotilailleen jaettavaksi 2500 sestertiusta valtion varoista. Octavianus pakotti senaatin nimittämään itsensä ja serkkunsa [[Quintus Pedius|Quintus Pediuksen]] konsuleiksi. Octavianus ajoi myös läpi useita uusia lakeja, muun muassa ''lex Pedian'', joka teki Caesarin murhasta rikollisen teon. <ref name="Mutina">Cambridge Ancient History s.485, Osgood s.58-59</ref>
 
Vuoden 43 eaa. kesällä Octavianus lähti Roomasta yhdentoista legioonan voimin. Kaikki luulivat hänen ryhtyvän taisteluun Antoniusta vastaan, mutta todellisuudessa Octavianus ja Antonius olivat päättäneet solmia liiton keskenään. Niin sanottuun [[toinen triumviraatti|toiseen triumviraattiin]] he ottivat jäseneksi myös Lepiduksen. <ref name="Everitt82"/>
{{viitteet}}
 
[[Luokka:Ensimmäinen vuosisata eaa.]]
[[Luokka:Rooman sodat]]
 
31 458

muokkausta