Ero sivun ”Hilkka Toivola” versioiden välillä

Toivola opiskeli [[Turun piirustuskoulu|Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa]] 1932–1935, ja [[Pierre GaudininGaudin]]in johdolla [[Pariisi]]ssa Ranskassa[[Ranska]]ssa 1951. Toivola on tehnyt erityisen runsaasti lasimaalauksia muun muassa kirkkoihin. Toivola toimi [[Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulunpiirustuskoulu]]n opettajana 1942–1945, 1964–1969 ja rehtorina 1969–1973. Hän aloitti lasimaalausten tekemisen käytyään [[Firenze]]ssä tutustumassa taiteilija [[Giovanni TollerinToller]]in työskentelyyn.

Toivolan puoliso oli taidemaalari [[Otso Karpakka]]. He olivat molemmat mukana [[Ryhmä 9]]:ssä, joka muodostui [[Otto Mäkilä|Otto Mäkilän]] ympärille ja kuuluivat taiteilijayhdistys Arten[[Arte]]n perustajajäseniin. He ovat harvinainen 60 vuotta rinnakkain työskennellyt taiteilija- ja aviopari. Yhteistyönä syntyivät useat suuret freskot ja lasimaalaukset. Kumpikin loi kuitenkin itsenäisesti oman erillisen taiteilijauran. [[Wäinö Aaltosen museo|Wäinö Aaltosen museossa]] oli heidän töistään vuodenvaihteessa 2006–2007 laaja näyttely. Näyttelyä varten museo oli käynyt läpi noin 600 Toivolan ja Karpakan teosta. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös taiteilijapariskunnan elämäntyötä käsittelevä kirja suomeksi ja ruotsiksi tekstitettynä.

Hilkka Toivolan äiti Hilda Tammi oli myös käynyt Turun piirustuskoulua samoin Toivolan vanhempi veli. Vaikka koti oli taidemyöteinen, toivottiin tyttärestä valtionvirkamiestä, rautatieläistä, kuten hänen isänsäkin oli. Toivola suoritti [[Turun kauppaopistonkauppaopisto]]n kaksivuotisen kurssin heti käytyään viisi vuotta Turun suomalaista yhteiskoulua. Kun vakituista työtä ei kuitenkaan löytynyt, Toivola ryhtyi vuonna 1932 opiskelemaan Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Parin viikon kuluttua piirustuskoulun aloittamisesta Toivola sai viran rautatieltä. Kaksi vuotta hän kävi päivisin töissä ja iltaisin piirustuskoulussa. Toivola erotettiin virastaan vuonna 1935 ja sen jälkeen hän omistautui taiteen tekemiseen koko päiväisesti osallistuen taidekoulun päivä- ja iltatunteihin. Hän valmistui koulusta parhain arvosanoin. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1942 Toivola aloitti Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajan tehtävät. <ref>Suomen taiteen vuosikirja, toim. L. W.ennervirta, Y. A. Jäntti, WSOY 1945, s. 139. Viitattu 18.11.2009</ref>

Hilkka Toivolan töitä oli ensi kerran näytteillä 1935. "Hilkka Toivolan jokaisen taulun lähtökohtana ja motiivina on sielullinen elämys.", toteaa [[Sakari Saarikivi]] artikkelissaan "Suomalaisen taiteilijan säädyllinen murhenäytelmä" - 10 vuotta Hilkka Toivolan taiteilijan tietä".<ref>Suomen taiteen vuosikirja, toim. L. W.ennervirta, Y. A. Jäntti, WSOY 1945, sivut 141. Viitattu 18.11.2009</ref> Erityisesti [[freskomaalaus]] kiinnosti Toivolaa heti uran alkuvaiheessa. Hän kyseli neuvoa muun muassa [[Juho Rissanen| Juho Rissaselta]] ja Ennu Okan kanssa he tekivät useita freskokokeiluja, jotka kuitenkin epäonnistuivat, kunnes Oka sai stipendin Italiaan opiskelemaan freskomaalausta. Vuonna 1938 Toivola teki itsekin opintomatkan Italiaan[[Italia]]an. Ennu Oka kaatui talvisodassa. Tästä lähtien Toivola opiskeli monumentaalimaalausta yksin. Turun uuden siunauskappelin seinämaalauskilpailussa Toivola palkittiin. Vuonna 1943 helsinkiläinen taidekauppias [[Hörhammer]] järjesti nuorten taiteilijoiden kilpailunäyttelyn, jossa Toivola sai seinämaalausluonnoksellaan Koulu 10 000 markan palkinnon. Kauppakorkeakoulun juhlasalin seinämaalauskilpailussa Toivola sai kunniamaininnan. Sotavuosie takia Toivolan uran alkuvaiheen freskoinnostus jäi vaille toteutumista. <ref>Suomen taiteen vuosikirja, toim. L. W.ennervirta, Y. A. Jäntti, WSOY 1945, s. 148. Viitattu 18.11.2009</ref>Myös Hilkka Toivola irtaantui 1960-luvun alkupuolella hänelle tyypillisestä ihmishahmosta ja siirtyi abstraktiin ilmaisuun.<ref>[https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13419/9789513930363.pdf?sequence=1 Ulla Huhtamäki: Heittäydy vapauteen – avantgarde ja Kauko Lehtisen taiteen murros 1961–1965, s. 51, JYVÄSKYLÄ STUDIES IN HUMANITIES 81, Jyväskylän yliopisto 2007, ISBN 978-951-39-2964-0]</ref>