Ero sivun ”Adventti” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lisäys
Rivi 12:
==Eri adventtisunnuntait==
 
Seuraavassa käsitellään kunkin adventtisunnuntain teemaa Suomen luterilaisen kirkon nykykäytännön mukaisesti, joka noudattelee läntistä, latinalaista perinnettä. Neljän adventtikynttilän sytyttäminen on Suomessa vasta uusi perinne, ehkä vasta parikymmentä vuotta vanha. Tapa on ruotsalaista perua. [[Ruotsi]]ssa alettiin 1870-luvulla Estran diakonissalaitoksella polttaa ensimmäisenä adventtina [[seitsemän]]ä päivänä polttaa kynttilöitä niin, että ensimmäisenä päivänä pltettiin seitsemän kynttilää ja sitten aina seitsemän kynttilää lisää jokaisena seuraavana päivänä. [[Nathan Söderblom]]in kodista on tieto ensimmäisestä nelikynttiläisestä [[joulupuu]]staajoulupuusta [[1800]]-luvun lopulta, joulupuu oli silloin kataja. Ruotsissa nelikynttiläiset adventtikyntteliköt yleistyivät 1920-luvulla, tapa, jonka alkuperä on protestanttisesta Saksasta. Ensimmäinen adventti eli pikkujoulu antaa esimakua varsinaisesta joulusta. Suomessa on ollut tapana koristella pikkukuusi kynttilöineen. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna-hymni kirkoissa. Adventista alkaa myös joulalujen laulaminen ja kuuntelu.<ref>[http://www.hel2.fi/kaumuseo/vuodenkierto/adventti/adventti.html Helsingin kaupunginmuseon sivut</ref>
 
===Nöyrtymisen adventti===