Ero sivun ”Friikkisirkus: Vampyyrin oppipoika” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 37:
'''Friikkisirkus: Vampyyrin oppipoika''' (''Cirque du Freak: The Vampire’s Assistant'') on [[Darren Shan]]in kirjasarjaan perustuva elokuva vuodelta 2009. Sen on ohjannut Paul Weitz ja käsikirjoittanut Shanin kirjojen pohjalta Weitz yhdessä [[Brian Helgeland]]in kanssa. Pääosissa ovat [[Chris Massoglia]], [[John C. Reilly]] ja Josh Hutcherson. Elokuva sai ensi-iltansa 23. lokakuuta [[2009]], vaikka alun perin sen olisi pitänyt tulla elokuviin vasta vuonna [[2010]], mutta koska toinen odotettu vampyyrielokuva [[Twilight – Uusikuu]] tuli elokuviin marraskuussa, elokuvan ensi-iltaa oli pakko siirtää aiemmaksi.
==Juoni==
[[Tiedosto:Cirque-(2).jpg|thumb|Evra Von, Darren ja Rebecca.]]
 
{{Juonipaljastus}}
The Vampire's Assistant kertoo teinistä, joka tietämättään onnistuu rikkomaan 200 vuotta vanhan, kahden keskenään riitelevän vampyyriryhmän välisen rauhan. Hänet vedetään mukaan friikkien ja yöllä liikkuvien outojen otusten maailmaan, jossa hän jättää taakseen turvallisen tylsän elämän ja siirtyy painajaisten hallitsemaan synkkään maailmaan.
 
[[Tiedosto:Cirque-(2).jpg|thumb|Evra Von, Darren ja Rebecca.]]
14-vuotias Darren [[Chris Massoglia]] oli kuin kuka tahansa tavallisessä lähiössä asuva teini. Hän hengaili parhaiden ystäviensä kanssa, sai riittävän hyviä arvosanoja ja tavallisesti onnistui pysymään poissa vaikeuksista. Mutta kun hän ja hänen kaverinsa sattuvat kohtaamaan kiertelevän "freak shown", Darrenissa alkaa tapahtua muutoksia. Tällä samalla hetkellä vampyyri nimeltään Larten Crepsley [[John C. Reilly]] muuttaa hänet joksikin, no... verenhimoiseksi.
Kuolemattomaksi muuttunut Darren liittyy sirkusväkeen joka on täynnä hirviömäisiä olentoja käärmepojasta ja susimiehestä parrakkaaseen naiseen [[Tiedosto:Vaaapm.jpg|thumb||Crepsley ja Darren.]](Salma Hayek) ja jättiläismäiseen haukkujaan (Ken Watanabe). Darrenin opetellessa käyttämään uusia voimiaan hänestä tulee arvokas pelinappula vampyyrien ja heidän tappavampien vastineidensa välille. Yrittäessään selviytyä poika taistelee estääkseen syttymäisillään olevan sodan nielemästä hänen viimeisiä ihmisyyden rippeitään..
[[Tiedosto:Vaaapm.jpg|thumb||Crepsley ja Darren.]]
==Ensi-illat==
{| class="wikitable"