Ero sivun ”Disturbed” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
disturbed.historia.
Rivi 23:
'''Disturbed''' on [[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]] [[hard rock]]-/[[metallimusiikki|metal]]-yhtye, joka perustettiin [[Chicago]]ssa vuonna [[1996]].
 
Yhtyeen ensimmäinen albumi, ''[[The Sickness]]'' ilmestyi vuonna [[2000]]. Yhtye on tähän mennessä julkaissut neljä albumia, joista tuorein on ''[[Indestructible]]'' ([[2008]]).
 
Yhtye aloitti ''Music As A Weapon'' -kiertueen vuonna 2001. Kiertue oli Disturbedin itse järjestämä ja se koostui lähinnä [[hard rock]]- ja [[nu metal]]-esiintyjistä. Disturbed on kiertueella vakinaisena pääesiintyjänä. Disturbed on osallistunut vuosina 2001, 2003 ja 2006[[Ozzfest]]-kiertueelle. Disturbed aloitti myös ''Indestructible''-kiertueen saman nimisen albumin ilmestymisen jälkeen 2008. Disturbed on tätä nykyä myynyt yli 10 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti.
 
Disturbed on myös coveroinut [[WWE]]-painija [[Stone Cold Steve Austin]]in tunnusmusiikin. Kappaleen nimi on ''Glass Shatters''. Yhtyeen albumit ''Believe'' ja ''Ten Thousand Fists'' sijoittuivat molemmat ensimmäisellä listaviikollaan Yhdysvalloissa ykkösiksi.
 
Disturbedin musiikkia on päätynyt myös video- ja tietokonepeleihin. Kappale "Stricken" on [[Guitar Hero III]] -pelissä ja kappale "Decadence" pelissä [[Need for Speed: Most Wanted]]. Kappale "Liberate" on [[Tony Hawk´s Underground 2]] -pelin soundtrackillä ja kappale "Indestructible" on pelissä [[Midnight Club: Los Angeles]]. Sama kappale esiintyi [[Rock Band|Rock Bandissa]].
 
== Distubedin historia ==
 
Disturbedi julkaisi ensi-levynsä [[The Sickness]]in vuonna 2000. [[Believe]] ilmestyi kahden vuoden kuluttua, ja, [[Ten Thousands Fists]] kolmen vuoden kuluttua. Uusin levy [[indestructible]] tuli ulos 2008.
 
Yhtye aloitti ''Music As A Weapon'' -kiertueen vuonna 2001. Kiertue oli Disturbedin itse järjestämä ja se koostui lähinnä [[hard rock]]- ja [[nu metal]]-esiintyjistä. Disturbed on kiertueella vakinaisena pääesiintyjänä. Disturbed on osallistunut vuosina 2001, 2003 ja 2006[[Ozzfest]]-kiertueelle. Disturbed aloitti myös ''Indestructible''-kiertueen saman nimisen albumin ilmestymisen jälkeen 2008. Disturbed on tätä nykyä myynyt yli 10 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti.
 
Disturbed esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa 2. marraskuuta 2008 [[Helsingin jäähalli|Helsingin jäähallissa]]. Disturbed nähtiin viimeksi Suomessa 3. heinäkuuta 2009 Turussa [[Ruisrock|Ruisrockissa]].