Ero sivun ”The Roosters” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p aakkostus |
Merkkaus: toistuva merkki |
||
Rivi 1:
'''The Roosters''' on 1960-luvulla perustettu suomalainen yhtye, jossa tapahtui 1960-luvun puolivälissä jatkuvia kokoonpanovaihdoksia ja se teki jopa vuonna [[1965]] kaksi singleä ''Dona Dona / Hold me'' sekä ''Bella / What have I got of my own?''
The Roosters
THE ROOSTERS STORY
Lassen muistikuvan mukaan
Nämä muistikuvat ovat vain juuri muistikuvia; subjektiiviset oman muistin mukaan kirjoitetut. Tehkööt muut omansa, nämä ovat luultavasti yhtä oikein tai väärin kuin muidenkin muistikuvat!
Alkuajat
Alkusyksyllä 1964 Hasse von Hertzen tapasi Suomen entisen rock-kuninkaan Rock Jerryn Helsingin Old House Jazz-Clubilla. Rock-Jerry oli juuri päässyt armeijasta ja hän antoi ymmärtää että hän olisi halukas perustamaan bändin Hassen kanssa. Hän oli myös tavannut Harry Bergholmin armeijassa, ja ehdotti että Harry, joka nyt oli ilman bändiä otettaisiin mukaan uuteen kokoonpanoon. Harryhan oli ennen armeijaan menoa soittanut the Scaffolds-yhtyeessä, mutta ei palannut siihen bändiin kun pääsi armeijasta.
Hassekin oli ilman bändiä; hän oli soittanut komppikitaraa the Savages-yhtyessä (mm voittaen Jaakko Jahnukaisen järjestämät kitarayhtyeiden orkesterikisat Linnanmäellä toukokuussa 1963) mutta koska the Savages oli lopettanut, ei hänkään soittanut missään. Hasse kertoi että hänellä oli kaksi kaveria - rumpali Martin Simberg ja oma veljensä basisti Lasse von Hertzen - jotka soittivat the Madcaps nimisessä yhtyeessä, mutta jotka mielellään soittaisivat aivan uudessa kokoonpanossa. Asia oli selvä, sovittiin että kokeillaan miltä tuntuu, joten pidettiin ensimmäiset treenit Jollaksessa, Hertzeneiden kesämökillä.
Ja niin, lokakuun 20 päivänä 1964 syntyi uusi kitarabändi - the Punks! (Huomaa että Punk-liike siis alkoi jo vuonna 1964, eikä vasta 70-luvulla!!) Kaikki soittivat yhden vahvistimen kautta, mutta fiilis oli hyvä, joten todettiin että hommasta ehkä voisi tulla jotain.
Pian saatiin treenikämppä stadista, ja osoite oli DDT:n kämppä Korkeavuorenkadulla. Marraskuussa oli sitten ensimmäinen keikka helsinkiläisessä Zillen-koulussa. Yleisö ei ollut aivan haltioissaan, mutta taputteli kohteliaasti. Vähän tämän jälkeen oli toinen keikka nykyisin legendaarisella Haka-kerholla, Pitkän Sillan takana. Muuta ei siitä keikasta jäänyt mieleen kuin todella pitkät rappuset joita pitkin oli kannettava kaikki soittovehkeet. Keikka taisi mennä jotenkuten, mutta se ei mitenkään ollut suuri menestys. Keikan jälkeen mietittiin mitä nyt tehdä.
Rock Jerryn musiikkimaku ei oikein tuntunut käyvän yhteen muiden jäsenten maun kanssa, joten todettiin yhteispäätöksellä että oli parempi jos hän lopettaisi. Hän siirtyi sittemmin protestilaululinjalle à la Donovan ja Dylan kun hänestä tuli "Folk Jerry".
Punksien seuraava keikka oli toisessa helsinkiläisessä koulussa eli Lärkanissa, jossa menestys oli suunnilleen samanlainen kuin ensimmäisellä keikalla.
Tämän jälkeen nimi vaihdettiin, ja päädyttiin nimeen the Roosters (suora käännös Kukonpojat-nimestä; Hassen keksimänä). The Roosters-nimisen yhtyeen ensimmäinen keikka oli Englannin suurlähetystön joulujuhlilla joulukuussa 1964 ja menestys oli suuri. ("Who the hell owns that fuckin' blue Volvo" -lauseesta tuli Roostersien inside joke pitkäksi ajaksi)
Kämppäkin vaihtui ja nyt osoite oli Fabianinkatu 20, Helsingin Säästöpankin kellarissa. Kamat säilytettiin kahdessa kassakaapissa, joten varkailla ainakaan ei ollut suuria mahdollisuuksia. Keikkoja alkoi jo olla vähän enemmän. Hasse, joka opiskeli lakia totesi että keikat ja soittaminen vei liikaa aikaa, joten hän rupesi suunnittelemaan lopettamista.
Urut mukaan
Tammikuussa 1965 Harry Bergholm toi porukkaan uuden kaverin joka soitti urkuja. Kaverin nimi oli Ilkka Sysimetsä, ja hänen Bergman-urkunsa antoivat Roosterseille aivan uuden soundin. Tämä Iken ensimmäinen vierailu bändissä ei kestänyt kovin kauan, koska muu porukka ei ollut kovin otettu hänen soitostaan. Mutta kun sitten Hasselta meni yksi tentti päin seiniä, hän päätti lopettaa. Nyt päätettiin kysyä Ikeltä jos hän haluaisi tulla uudelleen mukaan, ja hän innostui ideasta liittyen bändiin uudelleen keväällä 1965.
Keikat lisääntyivät nopeasti. Suur-Helsingin koulut sekä Porvoon seutu ja muutamat klubit, kuten Natsa ja Liverpool olivat Roostersien kantakeikkapaikkoja. Natsan ja Liverpoolin pyöritti herra Korpela jonka lentävä lause "Tänään teidän täytyy onnistua" vieläkin kaikuu back-stagessa ennen Roostersien keikkaa. Kämppäkin vaihtui taas, nyt se oli Hertzeneiden kellari osoitteessa Pietarinkatu 5 (yläkerrassa asui muuten Boysien Kaide Westerlund).
Liverpool oli eräs the Roosters-yhtyeen vakiopaikkoja The Roosters mallia 1965. Myötäpäivään: Lasse von Hertzen, Harry Bergholm, Martin Simberg ja Ilkka Sysimetsä
Keikka-autot
Keikoille ajettiin ensin kahdessa Martinin ja Harryn Minissä sekä Hassen Fiat 850: ssä. Kun sitten Hasse lopetti ottaen autonsa mukaan, niin tilaa tarvittiin enemmän; toisaalta Ikellä oli myös Mini. Näin tultiin keikkapaikalle kolmella Minillä!
Eräällä Iken kaverilla oli keltainen Opel Caravan ja sillä käytiin vähän aikaa keikoilla. Myöhemmin, kun Jorma Weneskoski rupesi myymään bändiä, käytettiin usein Weneskoski Productionsin Volkkari-bussia. Se oli todella vanha romu, ylämäki meni n.50 km tunnissa ja alamäki n.120 km tunnissa. Ja Pohjanmaan lakeuksien sivutuulet todella tuntuivat!
Myöhemmin liikuttiin Volvoilla - kamat farmari-Volvossa, ja pojat Volvo Sportissa. Kun ei normaali kuljetus onnistunut koska autojen omistajilla oli muuta puuhaa, jouduttiin vuokraamaan pakettiauto, ja silloin piti kertoa satuja muotikiertueista jne., koska autovuokraamot eivät pitäneet bändeistä. "Vaatekuljetus" sitä vastoin onnistui hyvin autovuokraamoille. Ja niin mentiin joskus muotikiertueelle Roostersien kanssa. No, valkoiset valheet eivät vahingoittaneet ketään, koska vuokrat maksettiin kunnolla eivätkä autot koskaan vahingoittuneet mikä sinänsä oli pieni ihme. (Kerran saatiin lainata Kikke Bergholmin vihreä Dodge-farmari, jolla oli tosi leveätä tulla keikkapaikalle.)
Autot olivat yleensä murheenkryyni. Koska ei ollut varaa uusiin, jouduttiin liikkumaan vanhoilla romuilla tai vuokra-autoilla ja aina sai olla onnellinen kun ehti ajoissa keikalle.
Ensimmäinen levy
Keväällä 1965 ruvettiin käymään keskusteluja levytyksestä. Musiikki-Fazer kiinnostui bändistä, ja kesäkuussa levytettiin Akkuteollisuuden studiossa kappaleet Dona Dona (Scholom Sekunda:n tekemä piisi) ja B-puolella Lassen ja Martinin tekele Hold me.
Dona Dona-kappaleen taustakuorossa olivat Marion Rung ja Ritva Mustonen jota pojat eivät koskaan kuitenkaan tavanneet. Tuottajina olivat Musiikki Fazerin Osmo Ruuskanen ja Jaakko Borg. Sovittajana oli lähinnä koko bändi. (Dona Dona Philips 340709 PF )
Hieman Roosterseja otti päähän se, että levy julkaistiin vasta elokuussa, joten Seppo Hanskin suomenkielinen versio Dona Donasta sai nauttia menestyksestä koko kesän ilman vastusta. Mutta Musiikki Fazer tiesi varmasti mitä teki - oman etunsa kannalta.
Joka tapauksessa Roostersienkin Dona Dona sai hyvät arvostelut. Iskelmälehden arvostelussa Markku Veijalainen määräsi sen jopa Top 20 ehdokkaaksi vaikka silloinkaan englanninkielisellä kappaleella suomalaisen bändin levyttämänä ei ollut suuria menestysmahdollisuuksia.
17-lehden levykritiikki marraskuussa 1965
Suosikin listalla Dona Dona nousi 31 sijalle Iskelmä-lehdessä Markku Veijalainen piti Dona Donasta
Kesällä 1965 keikkailtiin ympäri Suomea, kuitenkin enimmäkseen Uudenmaan tanssilavoilla. Suosituimmat lavat olivat Björkhagen Kauklahdessa, Hedåsen Gumbostrandissa, Hangelbyn sekä Tolkkisten lavat.
Cay mukaan Roosterseihin
Elokuussa v.1965 Cay Karlsson pääsi armeijasta. Suosittu Scaffoldsien solisti ei kuitenkaan halunnut takaisin vanhaan bändiinsä joistakin keskinäisistä mielipide-eroista johtuen. Harry sai Cay:n houkuteltua Roostersien treeneihin, ja yht'äkkiä ensimmäinen yhteinen keikka Björkhagenissa 25.8.1965 olikin jymymenestys. Cayn armeijakaveri Danny oli myös kuuntelemassa, ja innostui Roosterseista sen verran että yritti houkutella bändiä omaksi taustabändikseen ( mutta ilman Cay:ta). Poikia ei kuitenkaan moinen tyyli kiinnostanut joten Danny perusti sittemmin omat uudet Islandersinsa.
Fan Clubi
Cay:lla oli jo ennen armeijaan menoa oma Fan Clubinsa. Sitä veti "prexynä" Ritva Kupiainen, ja Björkhagenin keikan jälkeen Roosters liitettiin Fan Clubiin. Syyskuun lopulla ilmestyi Fan Club lehti No 3, jossa Roosterseista kerrotaan klubin jäsenille. Kämppä vaihtui ja nyt treenattiin Scaffoldsien kämpässä Merimiehenkadulla.
Cay Karlsson liittyi Roosterseihin syyskuussa 1965 ja toi oman Fan Clubin mukanaan.
Toinen levy
Syksy 1965 kului keikkaillen, ja the Roosters ruvettiin tuntemaan ympäri Suomea. Musiikki-Fazer halusi että the Roosters levyttäisi toisen tutun kappaleen - Bella Bellan. Piisi treenattiin - taas uudessa kämpässä, nyt Uudenmaankadulla - ja sitten mentiin studioon ja äänitettiin se. Käännöspuolelle tuli kappale What have I got of my own?
Bella Bella esitettiin myös TV:ssä, Nuorten Tanssihetkessä Dona Donan kera sinä syksynä. Tapani Karhun Poppis-ohjelmassa the Roosters esitti kappaleen Sticks and Stones. Tämä ohjelma esitettiin tammikuussa 1966 jolloin myös POP-66 niminen lehti teki ison jutun Roosterseista. Bella Bella menestyi kohtalaisen hyvin listoilla, vuosi sen julkaisemisen jälkeen se oli Ilta -Sanomien listan 18 sijalla. Se ylsi radion kuuntelijalistan ykkössijalle kevättalvella 1966.
Bella julkaistiin talvella 1996 Nya Pressenin lista maaliskuu 1996
Roudarit
Roostersit kävivät siis nyt keikoilla Volvo-farmarilla jota ajeli omistajakuski Ripa. Porukassa oli myös Steffi Roswall niminen kaveri joka silloin tällöin ilmestyi keikoille. Pikkuhiljaa Steffi kuitenkin oli useammin ja useammin mukana sekä kuskina että roudarina. Usein keikoilla oli myös mukana Tappari-niminen kaveri jolla oli nopea Volvo Sport, mutta hän ei koskaan ajanut itse, vaan antoi aina Iken tai Harryn ajaa.
Eräällä keikkareissulla Harri, Ike, Tappari ja Lasse tulivat Tapparin Volvolla sankassa sumussa kun kuului KOPS, ja jotain valkoista lenteli tuulilasiin. Kun pysähdyimme huomasimme että olimme ajaneet kolarin ketun kanssa jolla oli kana suussa. Toisen pysähtyneen auton kuljettaja vei kanan, ja me otimme ketun.
Ohjelmisto
Roostersien ohjelmisto alkuaikoina oli hyvin Animals-voittoinen. Myös Yardbirds, Beatles sekä muut Liverpool-bändien kappaleet kuuluivat ohjelmistoon. Spencer Davis Group oli myöhemmin myös suosittu. Jokunen rollaripiisikin oli ohjelmistossa. Blues oli jo silloin Roostersien yksi vahvimmista valteista, ja siksi esimerkiksi juuri Animalsien ohjelmisto oli Roostersien mieleen. Omia kappaleita ei juuri tehty eikä esitetty.
Weneskoski Productions
Jorma Weneskoski huomasi aikaisessa vaiheessa että nuorten bändeillä voi tehdä rahaa. Hänen talliinsa kuuluivat Jormas, Topmost, Roosters, sekä myös muita tähtiä, kuten Anita Hirvonen ja tanssivat sisarukset, go-go girlsit Koivistolaiset, joiden kanssa silloin tällöin tehtiin yhteisiä keikkoja. Roostersit eivät koskaan tehneet Weneskosken kanssa kirjallista sopimusta, mutta suurin osa heidän keikoistaan Suomessa ainakin vuosina 1966 ja 1967 tulivat Weneskosken kautta.
Heikki (Hessu) Tuovinen oli se joka useimmiten möi Roosterseja ja hän olikin usein mukana keikkojen jälkeisissä riennoissa. On kuitenkin todettava että Roosters ei kuulunut niihin bändeihin jotka usein juhlivat todella rajusti, mitä nyt joitakin poikkeuksia joskus oli.
Keikkojen jälkeen stadilaiset bändit yleensä tapasivat Snakkiksen luona. Snakkis oli makkarakiska joka sijaitsi Vanhassa Käytävässä Espan ja Aleksanterikadun välillä. Siellä popsittiin makkaraa ja miettittiin minne mennä jatkoille. Ja useinhan jatkopaikka löytyi.
Stump-lehti
Alkukeväällä 1966 Ilkka Sysimetsä perusti "Roikkumattoman nuorten julkaisun" nimeltään Stump. Lehti kilpaili lähinnä sellaisten lehtien kanssa kuin Iskelmä, Suosikki ja POP 66.
Lehden viimeisellä sivulla oli vakiona "Karvapäälista" jossa lukijat saivat äänestää suosikkibändiään. Jormas, Roosters, Pems, Topmost, ja Boys olivat melkein aina huipulla.
Kun Ike poistui Roostersien rivistä, niin Roosters joutui alas Stumpin listalla, ja kesti hyvin kauan ennen kuin me saatiin anteeksi (Ikeltä - yleisö ei välittänyt) ja päästiin takaisin kolmen - viiden joukkoon..
Stump-lehti oli Ilkka Sysimetsän oma lehti Stump-lehden karvapäälistoja
Muita kilpailuja sinä keväänä olivat Kaleidoskoopin kilpailu "Suomen popahtavin yhtye", jossa Roostersit saivat kunniakkaan kolmannen sijan (Jormas 5:s ja Topmost 6:s). Ja maaliskuussa 1966 Roosters nousi Suosikki-lehden bändien maailmantilaston 34 sijalle juuri ennen Animalseja, Yardbirdseja ja Jormaseja! Ilmeisesti Fan-clubilla oli suuri merkitys näissä äänestyskilpailuissa.
The Roosters nousi Suosikkil-lehden Stump-lehden karvapäälistat ennen ja jälkeen maailmantilaston 34 sijalle Ilkka Sysimetsän poistumista Roostersien riveistä
Uuusi kokoonpano
Toukokuussa 1966 Roostersit ilmoittivat Ikelle että hän ei enää sovi bändiin. Mielipide-erot mm soiton suhteen sekä se, että ns. "henkilökemia" ei enää toiminut, aiheuttivat sen että tilanteesta oli tullut kestämätön. Ike otti asian hyvin raskaasti, mutta toipui kuitenkin pikkuhiljaa, ja hänestä tuli erinäisten vaiheiden jälkeen machomies Frederik.
Tilalle otettiin Jormaseissa soittanut Seppo Keurulainen, joka oli sen ajan parhaimpia kitaristeja.
Seppo oli väsynyt Jormasien kovaan keikkatempoon, ja kun hän kerran oli tuurannut Harrya tämän ollessa ulkomailla, hän totesi että Roosters oli hyvä bändi. Lisäksi se olisi hänelle sopivampi bändi koska kaikilla sen jäsenillä oli muita hommia joten keikkoja oli vain viikonloppuisin. Tällä kokoonpanolla Roosters teki keikkoja pari kuukautta.
Juhannuskeikka 1966 Jyväskylän lentokentällä oli varsinkin Caylle ja Lasselle ikimuistettava kokemus, kun heidät revittiin lavalta tyttöjen joukkoon. Lasselta hävisi toinen kenkä, joten kaksi muuta keikkaa sinä Juhannuksena hän tekikin sitten paljain jaloin.
The Roosters mallia kesä 1966. Lasse, Seppo Keurulainen, Cay, Harry ja Martin
Kesällä 1966 Martin ilmoitti lopettavansa koska aikoi keskittyä ylioppilaskirjoituksiin. Martinin viimeinen keikka oli Tanhurinteellä kesäkuun lopussa. Lasse, joka oli tottunut soittamaan Martinin kanssa, oli nyt haluton ja down. Hän ilmoitti ottavansa heinäkuun lomaa. Roostersit kävivät heinäkuussa keikoilla varamiehistöllä; Peter Ekman (ex Sounds) soitti bassoa ja Ile nn rumpuja.
Seppo Keurulainen lopetti kesken kaiken heinäkuun lopulla 1966 saatuaan ilmeisesti tarpeekseen tilapäisestä meiningistä.
Jälleen uudet Roostersit
Kun Lasse tuli kaupunkiin 1.8.1966 hän sai kuulla uutisen Sepon lopettamisesta. Samalla kämppään (joka nyt oli Munkkivuoressa, Soundsien vanhassa kämpässä) ilmestyi aivan uusi kaveri, nimittäin Pems-yhtyeen rumpali Raimo (Raikka) Rautarinne. Pems-yhtye jonka Weneskoski oli rakentanut Jim Pembroken ympärille oli hajonnut ja niin Weneskoski oli ehdottanut Harry Bergholmille että Raikasta tulisi Roostersien rumpali.
Päivä oli maanantai, ja keskiviikkona olisi keikka Ramsholmenilla. Treenattiin tiiviisti koko maanantain ja Raikka todettiin todella taitavaksi rumpaliksi.
(Toinen mahtava rumpali joka oli vieraillut Roosterseissa muutamalla keikalla Martinin ollessa sairaana oli Ronnie Österberg).
Steffi Roswall joka oli mukana treeneissä hoki koko ajan: " Tehdään Who-show! Tehdään Who-show!" Sellaista ei kuitenkaan tehty, vaan tiistaina Mosse Groundstroem, joka Pems-yhtyeessä oli soittanut bassoa ilmestyi kämppään. Sovittiin että hän alkaisi soittaa keyboardsia.
Koko tiistai treenattiin ja keskiviikon keikka meni kuin menikin aika hyvin. Uudet Roostersit oli toimiva bändi!
The Roosters mallia elokuu 1966: Raimo Rautarinne, Måns Groundstroem, Lasse, Harry ja Cay
Syksy 1966 meni keikkaillen, ja uusi kokoonpano sai tiiviimmän soundin. Keikat menivät hyvin, fiilis oli hyvä, ja Roostersit valtasivat loppusyksyllä aseman Suomen bändien huipulla yhdessä Topmostien kanssa. (Jormas olivat silloin lopettaneet). Jopa Stump-lehti totesi että nämä kaksi bändiä ovat eri luokkaa kuin muut suomalaiset bändit.
Pikkuhiljaa Stump-lehti hyväksyi että Ilkka Sysimetsä ei enää ollut Roostersien jäsen
The Roosters esiintyi syksyn aikana TV:ssä mm Ohimennen-ohjelmassa 28.9; Poppis-ohjelmassa 17.11 sekä ruotsinkielisessä ohjelmassa Popafton 20.11.
Bändi teki syksyllä myös lyhyen Ruotsi-Tanska kiertueen, joka antoi pojille uusia virikkeitä, mutta ei juuri muuta.
Roostersien Fan Clubia vetivät nyt kaksi tyttöä, nimittäin Helli Partinen ja Virpi Puisto. Keikoilla käytiin Raikka Rautarinteen vanhalla Opelilla ja kamat olivat peräkärryssä, jonka katto oli maalattu samalla tavalla kuin venekerhojen liput - eli Suomen lippu jonka sinisessä ristissä oli kapea valkoinen risti. Perävaunu oli muuten hyvä ja tyylikäs, mutta vähän heikonlainen. Se hajosi kerran Varkauden lähellä kun oltiin hyvin lähellä keikkapaikkaa kun laakeri meni rikki. Varkaudelaiset fanit hoitivat perävaunun takaisin Helsinkiin junakyydissä - siitä ikuinen kiitos heille! Onneksi silloin Ritva Kupiainen oli matkassa omalla Mossellaan, joten bändi pääsi takaisin stadiin ilman suuria ongelmia kahdessa henkilöautossa.
Keikkoja oli aika paljon, varsinkin kun otetaan huomioon että jokaisella oli ns "siviiliammattinsa" ja että Lasse kävi oppikoulun toiseksi viimeistä luokkaa.
Esimerkkinä otettakoon erään marraskuisen viikon keikkakalenteri vuonna 1966:
ke 3.11. Harjoitukset Anita Hirvosen kanssa
to 4.11 Keikka Järvenpään Seurojentalolla, myös Anita Hirvosen kanssa
pe 5.11 Keikka Jokelassa klo 18.00
Keikka Mäntsälässä klo 22.00
la 6.11 Keikka Porvoon VPK:lla klo 20.45
Keikka Natsalla klo 23.00
Uusi roudari
Tällaisesta ohjelmasta ei selviä ilman hyvää roudaria, vaikka siihen aikaan ei ollutkaan samanlaisia kovaäänisseiniä kuin tänä päivänä ja wattimäärät olivat aivan toisella tasolla. Max Johansson oli nyt Roostersien roadari, koska Steffi Roswall oli joutunut lopettamaan. (ktso alla)
Max pystyi korjaamaan minkä vahvistimen tahansa kunhan hänellä oli juottokolvi ja tinaa. Hänen aina hymyilevä ilmeensä oli kuitenkin usein koitua hänelle turmioksi, koska maaseudulla ihmiset eivät pitäneet siitä että hän "nauroi" heille. Ei hän nauranut, hän oli vain aina sen näköinen. Maxin lempinimiä olivat mm Makkara, Korvari tai Pölsäri (Tanskan rundin jälkeen).
Kamat
Kamalla tarkoitettiin siihen aikaan vahvistinlaitteita. Roosters hankki kuten jokainen huippubändi vuonna 1966 oman Ackuset vahvistinyksikön Ruotsista. Sen oli kehittänyt bändikamoihin keskittynyt Tukholmalainen putiikki nimeltään Dieke, jonka takana mm oli myös Suomea Jan Rohden kanssa kiertänyt Benny Englund. (Bennyllä oli myös ohjelmatoimisto nimeltään Sting- Productions).
Mutta siinä kun muut ostivat myös Ackusetin kovaääniskaapit jotka kyllä sopivat erittäin hyvin stemmalaululle, niin Roosters osti bluesille sopivammat kaksi tanskalaista MAX-nimistä pilaria jossa oli 4*12" per kaappi. Hyvin suurissa paikoissa kuten Tampereen jäähallissa Roostersien kamat olivat ainoat jotka todella kuuluivat koko yleisölle. Kaikulaitteena oli nauhakaiku joka oli Swissechon valmistama.
Lassen basso oli Esquiresin Jorkka Kaleniuksen vanha Fenderin Jazz basso. Jorkka oli vaihtanut Precision bassoon ja niin Lasse vaihtoi omatekoisen bassonsa tehdas-valmisteiseen. Lopetettuaan soittamisen 1970-luvun alussa hän möi sen Gugi Kokljuskinin pikkuveljelle. Basso on tänään Häkä Virtasen kokoelmissa. Vahvistimena oli kauan Echoletin 40W vahvistin, joka kuitenkin vaihtui Dynacord bassovahvistimeen, ja bassokaappina oli itserakennettu MOX-kaappi jossa oli yksi 15"/50 W:n ämyri. Basso kuljetettiin samettisessa pussissa joka oli epämääräisen ruskean värinen. Tämä luonnollinen suojaväri koitui Lassen (ja Steffi Roswallin) onneksi erään Lönkanin koulukeikan jälkeen. Steffi, jonka roadarin vastuulla oli roudata kamoja takaisin kämppään, yksinkertaisesti unohti basson koulun pihalle lauantaiyönä. Kun sitten Lasse tuli kämppään harjoituksiin joskus kymmenen aikaan sunnuntaiaamuna, niin bassoa ei löytynyt mistään. Lasse hyppäsi nopeasti autoon ja ajoi koululle ja sieltä arvokas basso löytyi keskeltä pihaa kirkkaassa päivänvalossa - kukaan ei ollut huomannut sitä. Se keikka oli Steffi Roswallin viimeinen keikka. Uudeksi roadariksi pestattiin silloin Makkara. Myöhemmin Lasse osti Rickenbackerin kopion ja tänään skebana on taas Fenderin jazz basso seitsemänkymmenluvun alusta.
Harrylla oli Rickenbackerin kitara ja Selmerin vahvistin, joka jossain vaiheessa vaihdettiin Fenderin vahvistimeen. Välilla VOX-vahvistimiakin näkyi myös Harryn takana.
Hassella oli aluksi Hagströmin kitara , mutta vaihtoi Fenderin Telecasteriin. Vahvistimena oli Fender.
Martinin rummut olivat ensin Lefimat ( soundi oli pahvia muistuttava), sitten Premierit, Ludwigit ja tänään Yamahat.
Raikalla oli kultainen Ludwigin rumpusatsi tupline bassorumpuineen ja pikkutomeineen. Raikka oli niitä rumpaleita joka todella käytti kahta bassorumpua niin että se kuului.
Kuten jo edellä kerrottiin, Ikellä oli Bergmannin puiset urut jotka painoivat kuin synti. Ne kuljetettiin ruskeassa topatussa kangaspussissa joka oli kaikkea muuta kuin kaunis kun se seisoi lavalla.
Mossella taisi olla VOX:n urut, vahvistimesta ei ole selvää kuvaa. Kamat säilytettiin keikkojen välillä kämpissä, koska autoihin niitä ei uskallettu jättää.
Syksystä 1966 kämppänä oli Jussi Raittisen kämppä Helsinginkadulla, eli sama kellari jossa Boysit vielä tänäkin päivänä treenaavat.
Ruotsin keikat ja kolmas levy
Kevättalvella 1967 Roostersit tekivät paljon keikkoja Ruotsissa. Benny Englundin Sting-Production Ab hoiti keikkojen myynnin.
Täytyy joka tapauksessa todeta ettei Roosters koskaan valloittanut Ruotsia. Pojilla oli kuitenkin hauskaa, keikkoja oli, rahaa tuli joten kuten ja esimerkiksi hiihtoloma 1967 vietettiin kokonaisuudessaan Ruotsissa kiertueella.
The Roosters esiintyi myös legendaarisella Nalenilla Tukholmassa
Kun Roosterseilla oli hiihtolomakiertueen aikana yksi luppopäivä, Benny Englund ehdotti levyn tekoa siksi päiväksi. Kuten edellä todettiin, Bennyllä oli myös osansa Dieke-nimisestä kaupasta Kungens Kurva:ssa Tukholman liepeillä, ja sen alakerrassa oli pieni studio. Äänittäjä tuli edellisenä iltana kuuntelemaan miltä Roosters kuulostaa luonnossa Tukholman Hithouse:ssa. Ja kyllä hän löysi oikeat soundit; See see rider ja Crying in the rain oli Roostersien soundiltaan ylivoimaisesti paras single. Piisit otettiin bändin ohjelmistosta ilman sen kummempaa suunnittelua. Levymerkki oli tällä kertaa Sonet, ja levy sai todella hyvät arvostelut Suomessa.
See see rider ja Crying in the rain levytettiin hiihtolomalla 1967 Dieken studiossa ja sai hyvät arvostelut
Ruotsin keikat jatkuivat myös kesällä 1967; mm Tukholman Gröna Lund, Jump In ja Galejan olivat silloin vuorossa. Seura Ruotsissa oli aikamoista; Roosters esiintyi mm. samalla lavalla kuin John Mayall's Bluesbreakers ( Nalen), Spencer Davis Group ( Jump In) sekä melkein kaikki Ruotsin silloiset huippubändit.
Ruotsissa tehtiin keikkoja tiheästi keväällä ja kesällä 1967
Lasse lopettaa, Roosters koipussiin
Loppukesällä 1967 Lasse ilmoitti lopettavansa koska puolestaan aikoi keskittyä ylioppilas-kirjoituksiin. Cay rupesi opiskelemaan näyttämötiedettä. Mosse siirtyi muihin hommiin ja päätyi Tasavallaan Presidentti-bändiin, Harrya ei enää kiinnostanut, ja niin Roosters laitettiin koipussiin.
Viimeinen 60-luvun kokoonpano
Kun sitten Lassen ylioppilaskirjoitukset olivat ohi ja teekkariaika alkoi, herätettiin Roosters henkiin kesällä 1968. Kokoonpano oli Cay Karlsson, laulu; Raikka Rautarinne, rummut, Lasse von Hertzen basso ja Hasse von Hertzen soolokitara.
Viimeisimmät 60-luvun Roostersit: Cay Karlsson, Raikka Rautarinne, Lasse ja Hasse von Hertzen
Raikka oli hankkinut Borgward-merkkisen keikkabussin, joten perävaunuongelmaa ei enää ollut.
Kämpäksi saatiin vuokrattua Koiton pieni yksinäinen puurakennus Pajamäessä. Vuokrasopimus tehtiin Kulttuuritalon yhdessä konttorihuoneessa. Siinä porvaripojat vuokrasivat punapääomalta kämppää, mutta politiikasta viis kunhan rokki soi!
Tällä kokoonpanolla the Roosters keikkaili kesällä 1968, mm Tampereen lentokentällä juuri sen jälkeen kuin Neuvostoliitto oli hyökännyt Tsekkoslovakiaan. Tulimme keikkapaikalle Tsekkoslovakian lippu ylhäällä keikkabussin katon läpi; se oli komea protesti!
Elokuun keikkalista oli seuraava:
10.8 Alavus
17.8 Hangelby
21.8 HISC
24.8 Tampereen lentokenttä
7.9 Andra Svenska Lyceum
Ohjelmisto oli uudempi, vielä enemmän bluesvoittoinen kuin ennen. Hendrix, Cream. Fleetwood Mac ym. rhytm & bluesbändit olivat poikien suosiossa. Stemmalauluja oli vähemmän.
Syksyllä Cay, joka jo kesällä oli jättänyt keikkoja väliin ollessaan kaksi kuukautta USA:ssa äitinsä luona, lopetti, ja the Roosters, joka uudelleensyntymisen jälkeen oli soittanut paljon Jimi Hendrixiä ja Creamia oli nyt itsekin kolmehenkinen bändi.
Mutta kun sitten Lassen opiskelut eivät menneetkään niin hyvin kuin saattoi toivoa, hän ilmoitti lopettavansa loppusyksyllä 1968. Hasse ja Raikka vielä jatkoivat vähän aikaa, sitten Hassekin lopetti. Raikka löysi uusia kavereita bändiin ja sai muilta luvan käyttää the Roosters-nimeä, mutta alkusyksyllä 1969 Roostersit kuitenkin haudattiin.
The Roosters herää uudelleen henkiin
The Roosters nukkui prinsessa Ruususen unta kunnes Martin, Lasse, Hasse ja Cay vuonna 1978 päättivät silloin tällöin tavata ja soittaa vain "vanhojen hyvien aikojen vuoksi". Joitakin keikkoja tehtiin mutta toiminta oli varsin hiljaista.
1980-luvulla the Roosters teki salanimellä Humprey and the Bogarts TV-projektin jossa tehtiin rockia tenholan murteella ruotsiksi. Ohjelma sai hyvät arvostelut, mutta projekti loppui siihen.
Vasta Katinkullan Back to the Sixies antoi sellaisen sysäyksen että bändi aktivoitui. The Roosters on esiintynyt näillä jo legendaariseksi muodostuneilla festareilla vuodesta 1993 lähtien. Ja myös Myyrmäkihallissa pidettävillä Back to the Sixties-festareilla the Roosters ovat esiintyneet alusta lähtien. Muitakin, erikoisesti valittuja keikkoja otetaan vastaan, jotta fiilinki pysyisi hyvänä ja konttorirottien elämään tulisi sopivasti rockin antamaa lisämaustetta.....
Eli nyt the Roosters soittaa muutaman kerran vuodessa yhdessä. ja johtotähtenä on
KEEP ON ROCKIN'!!!
== Kokoonpanot ==
| |||