Ero sivun ”Helsingin kantakaupunki” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
mainosmaisia väitteitä
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 12:
Helsingin eteläisessä suurpiirissä oli vuonna 2005 asukkaita 98 545.
 
Helsingin niemen asukasluku oli vuonna 1967 noin 300 000, siitä se on vähentynyt puoleen eli 170 000 asukkaaseen vuoteen 2006 mennessä. Pudotus johtuu asuntojen muuttumisesta toimistokäyttöön ja siitä, että 1960-luvulla asui vielä paljon lapsiperheitä keskustan yksiöissä ja kaksioissa, mutta tämän jälkeen osa heistä muutti [[Pääkaupunkiseutu|Pääkaupunkiseudunpääkaupunkiseudun]] [[lähiö]]ihin tilavampiin asuntoihin. Nykyään myös asunnot ovat vähemmän tehokkaassa käytössä kuin ennen, sillä kun ennen esimerkiksi kalliolaisessa yksiössä asui neljä ihmistä, nykyään jopa kaksiossa saattaa asua ainoastaan yksi ihminen. Toisaalta toimistoja on alettu 2000-luvun puolessa välissä taas muuttaa asunnoiksi, etenkin hieman kauempana ydinkeskustasta.
 
==Muu aluejako==