Ero sivun ”Peijaiset” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Zuum (keskustelu | muokkaukset)
pEi muokkausyhteenvetoa
Palautusta.
Rivi 1:
'''Peijaiset''' ([[Murre|murteissa]] myös ''peijahaiset'', ''peijaat'', ''peijaajaiset''<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1095 | Nimeke=Pidetäänkö peijaiset? | Tekijä=Länsimäki, Maija | Selite=Kieli-ikkuna-palsta | Julkaisu=Helsingin sanomat | Ajankohta=30.10.2001 | Julkaisija=Kotimaisten kielten tutkimuskeskus | Viitattu= }}</ref>) ovat [[karhu]]n tai muun ison riistaeläimen kaadon ja itse kaadon kohteeksi joutuneen eläimen kunniaksi järjestetyt pidot.<ref name="Kielitoimiston sanakirja">{{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Kielitoimiston sanakirja | Selite=Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-5446-11-5}}</ref>
 
Rituaalissa saaliiksi saatu eläin pyrittiin palauttamaan uuteen elämään metsästysmaille. Peijaisilla pyrittiin turvaamaan, että metsässä olisi [[riista]]a jatkossakin. Tällaisia rituaaleja tunnetaan monilta pohjoisilta kansoilta, itämerensuomalaisten lisäksi esimerkiksi obinugrilaisilta ja Pohjois-Amerikan intiaaneilta.
 
Peijaisissa näkyy usko eläimen [[sielunvaellus|sielunvaellukseen]]. Peijaisissa lepytettiin saalista, jotta se haluaisi syntyä uudelleen metsään. [[Karhu]]n kunniaksi järjestetyt pidot, '''Karhunpeijaiset''' ovat ainoa varmasti nykypäiviin säilynyt perinteinen suomalainen peijaisrituaali, ja aikaisemmin on voinut olla peijaisia ja niitä muistuttavia juhlia muillekin eläimille. Hirviä on voitu peijastaa muinoinkin, mutta nykyiset '''hirvipeijaiset''' edustanevat uutta perinnettä. Hirvipeijaiset ovat lähinnä sosiaalinen tapahtuma joihin yleensä kutsutaan jahdissa käytettyjen alueiden maanomistajia. Peijaisilla on joskus tarkoitettu muitakin juhlia, ja puhekielisellä sanalla saatetaan nykyään tarkoittaa mitä erilaisimpia juhlia. Monilla luonnonkansoilla on ollut vastaavanlaisia toimituksia.
 
== Karhunpeijaiset ==
 
Karhun [[pääkallo|kallo]]jen rituaalinen säilyttäminen saattaa olla hyvin vanha toimitus. Se on levinnyt useille pohjoisen luonnonkansoille, ja jo [[neandertalin ihminen|neandertalin ihmisen]] tiedetään luolalöytöjen perusteella tehneen niin. Tapa on tunnettu myös Suomessa, jossa peijaisten päätteeksi kallo vietiin honkaan. Oletettavasti eräs taustalla oleva uskomus on, että sielu asuu kallossa. Suomensukuisten sielukäsitys oli alun perin moniosainen. Ehkä henki tai elämänvoima asui karhun lihassa, ja siirtyi sen syöjiin, kun taas sielu jatkoi vaellustaan.
 
Joillekin suomensukuisille kansoille karhu on ollut jumalan poika, joka on laskettu taivaasta ihmisten käyttöön. Ihmisten tuli kohdella erityisellä kunnioituksella lahjaansa. Suomessakin laulettiin, että karhu oli laskettu kultakorissa ja hopeaköysin taivaalta [[Otava (tähtikuvio)|Otavan]] eli [[Iso karhu|Ison karhun]] tähtikuviosta.
 
Karhu saatettiin naittaa vertauskuvallisesti nuoren neidon kanssa. Tämän tarkoitus oli saada karhu tyytyväiseksi, mutta siihen saattoi liittyä myös uskomus siitä, että karhu voisi olla ihmisen sukua. Toisaalla taas nuoria naisia nimenomaan kiellettiin osallistumasta peijaispitoihin, ehkä peläten, että karhun liha voisi hedelmöittää naisen. Uskomus ihmisen ja karhun sukulaisuuteen on ollut myös samantapaisia rituaaleja tehneillä pohjois-Amerikan intiaaneilla.
 
Aikojen kuluessa suomalaisista karhunpeijaisista on karissut mytologiaa taustalta, ja rituaalit ovat vähentyneet. Joskus peijaiset ovat tarkoittaneet enää yhteistä kokoontumista syömään metsästysporukan kaataman karhun lihaa. Joillakin paikkakunnilla perinne on kuitenkin säilynyt paremmin, ja muistiinmerkittyjen kuvausten ansiosta tiedetään hyvin, miten karhunpeijaisia on ennen vietetty. Myös [[kalevalainen runous|kalevalaisessa runoudessa]] on hyviä kuvauksia peijaisten kulusta. Nykyään onkin jälleen järjestetty peijaisia, joissa noudatetaan tarkoituksella vanhoja perinteitä.
 
== Vanhimmat kuvaukset Peijaisista Suomessa ==
 
[[15. heinäkuuta|15. Heinäkuuta]] [[1640]] vietettiin [[Turku|Turun]] akatemian vihkimisjuhlaa. Mukana juhlassa oli [[Pietari Brahe]], sekä muu Suomen kerma: Korkeimmat [[virkamies|virkamiehet]], [[ritari|ritarit]], [[aatelinen|aateliset]], [[professori|professorit]].
Mukana vihkimisjuhlassa oli myös [[piispa]] [[Isak Rothovius]] (1572-1652) Rothovius piti juhlassa niinsanotun ”Suuren Juhlasaarnansa”. Hän kuvaili värikkäin sanoin ”suomalaisten [[taikausko|taikauskoisia]] menoja”, joita hän myös nimitti [[perkele|perkeleen]] palvelemiseksi. Piispan mukaan sairastuessa etsittiin apua ”perkeleeltä”. Rothovius puuttui myös saarnassaan suomalaisten karhuriitteihin: ”Karhua pyytäessään he kuuluvat pimeydessä panevan pystyyn pidot, juovan karhun [[pääkallo|pääkallosta]], murisevan niin kuin karhu murisee, ja niin he kuuluvat hankkivan lisää pyyntionnea”.<ref>”När the fånga en biörn/skola the i mörkret göra itt gästebudh/dricka biörnens skål vthur hufwudskallen/låta och murra såsom biörnen låter/således skola the så ytterligare lycka.”</ref> Maininta oli solvausmielessä esitetty, jossa ennustettiin Suomen siirtymistä korkean [[kulttuuri|kulttuurin]] piiriin. Tämä oli myös ensimmäinen kuvaus suomalaisten karhukultista. Rothovius arveli, että akatemian perustaminen olisi voitto muinaiskulttuuria vastaan ja uusi kulttuuri ottaisi vallan.
 
[[Christian Salmenius]] (1700–1791) kertoi teoksessaan ''Historisk och oeconomisk beskrifning öfver Calajoki sockn uti Österbotn'' [[Pohjanmaa|pohjalaisesta]] karhunpeijaisriitistä: ”He täyttivät karhun kallon [[olut|oluella]], ripustivat sen johonkin puunoksaan, ja koko ajan kallon siellä riippuessa ja muutaman juomatipan noruessa siihen jätetyistä pienistä aukoista, he pitivät hauskaa, kumartelivat karhun päätä tai puhuttelivat sitä. Tapa kunnioittaa ruumista irrotettua karhunpäätä ja sitten haudata se suurin ja komein menoin on sekin pappien toimenpitein lopetettu.”
 
== Peijaisten kulku ==
 
Eri alueilla ja ryhmillä on ollut erilaisia peijaisiin liittyviä tapoja ja perinteitä. Tässä keskitytään lähinnä eri tapojen yhtäläisyyksiin.
 
Kun karhu oli kaadettu, sille uskoteltiin usein laulaen, että tapahtunut oli vahinko. [[Kalevala]]n peijaiskuvauksessa karhunkaataja laulaa pian karhun kuoltua sovittelevaan sävyyn, ja kertoo karhulle, että hän kuoli vahingossa tai omasta syystään. Kalevalan mukaan:
 
:''Otsoseni, ainoiseni, ''
:''Mesikämmen, kaunoiseni! ''
:'' Elä suutu suottakana!
:''En minä sinua kaannut: ''
:''itse vierit vempeleltä,''
:''hairahit havun selältä, ''
:''puhki puiset kaatiosi,''
:''halki haljakan havuisen. ''
 
Karhu kannettiin juhlakulkueessa siivottuun tupaan, jonne se toivotettiin tervetulleeksi. Kalevalaisen runouden mukaan:
 
:''Joko on sillat siivottuna,''
:''joko lattiat la´aistut,''
:''joko penkit pyyhittynä,''
:''pöyät kullin käänneltynä,''
:''hyvän tullessa tupahan,''
:''astuessa aikamiehen?''
 
Tai:
 
:''Kamanat ylettyööt,''
:''Kynnykset alettuoot''
:''Ohon tullessa tupahan,''
:''Karvaturvan tungetessa,''
:''Käyessä nenän nykärän!''
 
Peijaisissa karhusta tehtiin ruokaa. Karhun lihaa syötiin, mutta talja ja pääkallo säilyivät kunniavieraina, joille puhuttiin, laulettiin, ja tarjottiin ehkä ruokaa ja juomaa. Useasti karhulle vakuuteltiin, että hänen kuolemansa oli ollut vahinko.
 
Peijaisten lopuksi tai jälkeen karhun hampaat irrotettiin ja jaettiin metsästäjille.
 
Karhun kallo ja muut luut vietiin tähän tarkoitukseen käytetylle [[kallohonka|kallohongalle]]. Kallo nostettiin ylös puuhun oksalle, ja laitettiin katsomaan itään, jotta se näkisi auringonnousun. Kallohonka saattoi olla [[maailmanpuu]]n vertauskuva, ja kallon nostaminen ylös saattoi merkitä karhun sielun nostamista takaisin taivaaseen, josta se oli kerran laskettu. Karhun luut haudattiin puun juurelle. Samaa honkaa käytettiin usein, joten hongassa saattoi olla useiden karhujen kallot. Kalevalassa kerrotaan kallon viemisestä honkaan:
 
:''Tuonne saatin saalihini, ehätin erän vähäni ''
:''kultakunnahan kukulle, vaskiharjun hartioille.''
:''Panin puuhun puhtahasen, honkahan havusatahan,''
:''oksalle olovimmalle, lehvälle leve'immälle ''
:''iloksi inehmisille, kunnioiksi kulkijoille.''
:''Ikenin panin itähän, silmin loin on luotehesen.''
:''Enkä aivan latvasehen: oisin luonut latvasehen, ''
:''siinä tuuli turmeleisi, ahava pahoin panisi; ''
:''enkä pannut maavarahan: oisin pannut maavarahan, ''
:''siat siinä siirteleisi, alakärsät käänteleisi.''
 
== Lähteet ==
Rivi 17 ⟶ 87:
 
* [http://www.karhuseura.net Karhuseura].
 
{{tynkä/Kulttuuri}}
 
[[Luokka:Suomen pakanallinen juhlaperinne]]