Ero sivun ”Lukkopaini” versioiden välillä

304 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
p (Botti muokkasi: pl:Submission fighting)
Merkittävin lukkopainijärjestö maailmalla on [[Yhdistyneet arabiemiraatit|Yhdistyneissä arabiemiraateissa]] majaansa pitävä ''Abu Dhabi Combat Club'' eli ADCC, jonka alaisuudessa laji kansainvälisesti tunnetaan nimellä ''submission wrestling''. Se on järjestänyt kansainvälisiä lukkopainiturnauksia, joissa palkintorahat ovat parhaimmillaan olleet 40 000 Yhdysvaltain dollaria. Ammattilaiskilpailuissa ovat pärjänneet pääasiassa brasilialaisen ju-jutsun harjoittajat. Yhdysvalloissa merkittävä lukkopainikilpailujen järjestäjä on NAGA (''North American Grappling Association'').
 
ADCC Organisaation mestaruusturnaukset ovat toistaiseksi keränneet lajin parhaat taiturit MM-turnaukseensa. Turnaus järjestetään parittomina vuosina joko USA:ssa tai Brasiliassa. Vuonna 2009 kilpailut järjestettiin Espanjassa. Menestyneimpiä ottelijoita ovat toistaiseksi olleet brasilialaisen jujutsun harjoittajat, mutta myös vapaapainin piireistä on tullut menestyneitä ottelijoita.
 
ADCC:n MM-turnaukseen pyritään eri puolilla maailmaa järjestettävien karsintaturnausten (trials) kautta. Jokaiseen sarjaan otetaan yhteensä 16 trials-turnauksissa menestynyttä ottelijaa. . Toistaiseksi suurin osa ottelijoista onkin tullut Brasiliasta. Vuoden 2007 ADCC European Trials järjestettiin Suomessa.
 
Suomalaisista European Trials-sarjavoittoon ovat yltäneet Jussi Tammelin painoluokassa 67-76,9 kg, Toni Kröger ja Teemu Launis alle 65,9 kg, [[Marko Helén]] 77-87,9 kg ja Janne Pietiläinen yli 99 kg. MM-menestys on toistaiseksi antanut odottaa itseään, paljolti siitä syystä, että European Trials-voittaja on usein kohdannut ensimmäisellä kierroksella Brasilian karsintojen voittajan, jotka ovat edenneet tyypillisesti mestaruustaistoon asti. Vuonna 2009 kilpailuihin osallistuivat suomalaisista Timo-Juhani Hirvikangas (-65,9 kg), Toni Linden (-76,9 kg), Vesa Vuori (-99 kg) sekä Janne Pietiläinen (+99 kg). Suomalaisista ainoana otteluvoittoon pystyi Pietiläinen jonka sijoitukseksi tuli 5-8.
 
'''Miesten painoluokat ADCC turnauksessa'''
Rekisteröitymätön käyttäjä