Ero sivun ”Folkmusiikki” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Kumottu muokkaus 7389460, jonka teki 80.220.152.127 (keskustelu)
Rivi 1:
'''Folkmusiikki''' on 19601900-luvulla syntynyt populaarimusiikin suuntaus, joka perustuu eurooppalaisiin ja pohjoisamerikkalaisiin [[kansanmusiikki]]perinteisiin. Autenttisesta kansanmusiikista folkmusiikki eroaa sikäli, että folk-kappaleiden säveltäjät ja sanoittajat ovat nimeltä tunnettuja muusikoita. Muitakin eroja on olemassa: esimerkiksi folk-kappaleiden sanoituksissa on usein vaikutteita taiderunoudesta eikä pelkästään kansanmusiikin sanoituksista. Folkmusiikin tunnusomaisin piirre on voimakas melodisuus. Sanoitustensa osalta folkmusiikki on usein kantaaottavaa.
 
Kansainvälisesti tunnetuin ja jäljitellyin folkmusiikki tulee [[Yhdysvallat|Yhdysvalloista]], jossa se nousi erityisen suosituksi [[1950-luku|1950-luvun]] loppupuolella. Kärjistäen voi sanoa, että Yhdysvalloissa folkmusiikki on valkoihoiselle väestölle samaa kuin [[blues]] mustille. Yhdysvaltalaisista populaarimusiikin tyyleistä myös [[bluegrass]] ja [[kantri]] ovat sukua folkmusiikille. Yhdysvaltalaista folkia soitetaan yleensä akustisilla kitaroilla ja huuliharpuilla.