Ero sivun ”Martin Harris” versioiden välillä

124 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
 
Martin Harrisin vaimo Lucy Harris epäili kuitenkin edelleenkin tarinan aitoutta, ja hän vaati miestään tuomaan mukanaan levyistä jo käännetyt 116 sivua. Alun vastustelun jälkeen Smith myöntyi tähän, tosin ilmeisen vastahakoisesti. Vastahankaisuuteen olikin syytä, sillä Harrisin vaimo kieltäytyi luovuttamasta sivuja takaisin. Hänen mukaansa Smithille ei olisi ongelma kääntää tekstiä uudestaan, jos levyt kerran olisivat olemassa. Jos levyjä taas ei ollut, kääntäminen ei olisi mahdollista, ja huijaus paljastuisi. Käännöstyö keskeytyi joksikin aikaa, ja jonkin ajan kuluttua Smith kertoi saaneensa Jumalalta ilmoituksen, jonka mukaan kadonneita sivuja ei tulisi kääntää uudelleen. Smith sanoi, että hänen vastustajansa voisivat väärentää sivujen tekstin ja väittää häntä huijariksi. Lisäksi ilmoitus tuomitsi kovin sanoin sekä Smithin että Harrisin.
 
Lucy Harrisin kätkemiä sivuja ei koskaan löydetty. Mormonitutkimuksessa ne tunnetaan nimellä [[116 kadonnutta sivua]].
 
Käännöstyö jatkui uudelleen, mutta Smith ei enää hyväksynyt Harrisia kirjurikseen. Jumala oli kieltänyt tämän ilmoituksessa. Toiset, ennen muuta [[Oliver Cowdery]], auttoivat nyt Smithiä ja kirjoittivat tekstiä hänen sanelustaan. Harris kuitenkin tuki Smithiä edelleen taloudellisesti. Hän myös lupasi maksaa Mormonin kirjan ensipainoksen painatuskulut. Tätä varten hän joutui panttaamaan kotitilansa.
3 967

muokkausta