Ero sivun ”Československý vlčiak” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ras (keskustelu | muokkaukset)
→‎Luonne ja käyttäytyminen: RV - henkilökohtaisista kokemuksista voi kirjoittaa blogiin, ei tänne
Rivi 24:
 
== Luonne ja käyttäytyminen ==
 
Rotu on luonteeltaan eloisa, peloton ja äärimmäisen aktiivinen. Koira on liikkeissään salamannopea ja kestävä. Sillä on voimakas laumavaisto. Vieraiden eläinten kohtaaminen voi sen sijaan muodostua ongelmalliseksi. Koira on pennusta lähtien totutettava erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin ja esimerkiksi matkustamiseen, jotta pulmilta vältyttäisiin.
 
Ceskoslovensky vlcak on leikkisä, vaarallinen ja oppivainen, kunhan se on itse motivoitunut harjoitteluun. Toistuvat, pitkäveteiset harjoitukset latistavat koiran mielenkiinnon. Koiralla on haukkumisen ohella monipuolinen ääntelyvarasto, ja se yrittääkin usein kommunikoida omistajansa kanssa muulla tavoin kuin haukkumalla. Rotu ei sovi kenelle tahansa, koska väärin koulutettuna koirasta voi kehittyä ongelmayksilö. Sen kasvattamista onkin rajoitettu tai se on kokonaan kielletty muutamissa maissa, esimerkiksi [[Norja]]ssa.
Suomessakin on kyseisiä sekarotuisia Klamila nimisessä kylässä ja aiheuttavat paniikkia asukkaiden keskuudessa hyökkäämällä ihmisten kimppuun ja puremalla heitä, viimeksi kahden koululapsen kimppuun 14.09-09 repien ja raadellen heitä ja omistaja ei edes kysynyt lapsilta mitä kävi vaan vei rakit piiloon.Minun rotumaailmani käsitys on se että koirat koirina lisääntyköön sudet luonnossa ja pitää Suomeenkin saada kyseisten rakkien täyskielto.Erittäin vaarallinen lauman ulkopuolella sivullisille, siksi se on jalostettu sotakoiraksi taistelutehtäviin ei perhekäyttöön eikä kokemattomille.
 
== Alkuperä ==