Ero sivun ”Kakhetin kuningaskunta” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p oli sittenkin prinssi
Epiq (keskustelu | muokkaukset)
p fix
Rivi 1:
[[Tiedosto:Kakheti COA.JPG|thumb|Kakhetin vaakuna prinssi [[Vakhušti]]n mukaan, noin vuonna 1745.]]
'''Kakhetin kuningaskunta''' ({{k-ka|კახეთის სამეფო|Kakhetis samepo}}) oli valtio itäisessä [[Georgia]]ssa myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Kuningaskunta sijaitsi pääosin nykyisen [[Kakheti]]n hallintoalueen alueella, ja sen pääkaupunkina toimi aluksi [[Gremi]] ja myöhemmin [[Telavi]]. Se syntyi [[Georgian kuningaskunta|Georgian kuningaskunnan]] hajotessa kolmeen osaan vuonna 1465 ja oli olemassa lyhyitä taukoja lukuun ottamatta vuoteen 1762, kun Kakheti ja viereinen [[Kartli]] yhdistyivät [[Bagrationi]]-dynastian kakhetilaisen haaran hallitsemaksi valtioksi. Suurimman osan myrskyisää historiaansa Kakheti oli [[Persia]]n valtakunnan vasallivaltio. Persia yritti pitää vastahakoisen georgialaisen kuningaskunnan vaikutuspiirissään, mikä johti useisiin sotilaallisiin konflikteihin ja karkotuksiin.
 
== Varhaishistoria ==
[[Tiedosto:Geor 16th 3.jpg|thumb|200px|left|Entisen Georgian kuningaskunnan feodaalinen hajaantuminen 1500-luvun lopussa.]]
Kakhetin kuningaskunnan syntyminen oli ensimmäinen askel kohti Georgian kuningaskunnan hajaantumista. Sisällissodat olivat piinanneet Georgiaa 1400-luvun puolivälistä lähtien. Kakhetin eroaminen tapahtui sen jälkeen, kun kuningas [[Giorgi VIII]], joka oli itsekin vallananastaja, joutui uhmakkaan vasallinsa [[Qvarqvare IIISamtskhe]]:n, herttuan [[SamtskheQvarqvare III]]:n herttuan, vangitsemaksi vuonna 1465. Hänet syrjäytettiin valtaistuimelta, ja hänen tilalleen nousi [[Bagrat VI]]. Sen jälkeen hän teki itsestään Georgian itäisimmän provinssinmaakunnan sekäja entisen ruhtinaskuntansa ja läänitysalueensa, eli [[Alazani]]- ja [[Iori]]-jokien laaksojen ympärille levittäytyvän [[Kakheti]]n, itsenäisen hallitsijan. Hän pysyi alueen tietynlaisena antikuninkaana kuolemaansa saakka vuonna 1476.<ref>Toumanoff, s. 187, 215.</ref> Näiden vaikeuksien musertamana tynkä-Georgian kuninkaan [[Konstantine III]]:n oli pakko hyväksyä asioiden uusi tila. Hän tunnusti vuonna 1490 Giorgi VIII:n pojan [[Aleksandre I (Kakheti)|Aleksandre I]]:n, Giorgi VIII:n pojan, Kakhetin kuninkaaksi idässä ja vuonna 1491 Bagrat VI:n pojan [[Aleksandre II (Imereti)|Aleksandre II]]:n, Bagrat VI:n pojan, [[Imereti]]n kuninkaaksi lännessä. Hänen omaan hallintaansa jäi [[Kartli]]n alue, ja Georgian kuningaskunta oli jakautunut kolmeen osaan.<ref>Toumanoff, s. 219.</ref>
 
[[Tiedosto:Gremi 1.jpg|thumb|200px|Kuninkaanlinnan rauniot [[Gremi]]ssä.]]
Toisin kuin muut georgialaiset valtiot Kakheti säästyi väliaikaisesti suurilta ulkomaisiltaulkomaiden hyökkäyksiltä ja merkittäviltä sisäisiltä levottomuuksilta. Lisäksi se sijaitsi muista Georgian osista poiketen merkittävän [[Gilan]]in–[[Şamaxı]]n–[[Astrahan]]in "[[silkkitie]]n" kyljessä. Kakhetin hallitushallinto rahoitti tiellä kulkevaa kauppaa ja osallistui siihen aktiivisesti, sitoen kuningaskunnan kiinteästi itäisen [[Transkaukasia]]n ja [[Iran]]in talouselämään. Kakhetin laajamittaisesti viljellyt, hedelmälliset maa-alueet tuottivat yhdessä [[Gremi]]n, [[Zagemi]]n, [[Karagadži]]n ja [[Telavi]]n eloisissa kauppakaupungeissa asuvien [[Georgian juutalaisetGeorgianjuutalaiset|juutalaisten]], [[Armenialaiset|armenialaisten]] ja persialaisten yhteisöjen kanssa vaurautta, jota ei muihin fragmentoituneen Georgian osiin syntynyt. Tämä suhteellinen vakaus lisäsi joksikin aikaa kuninkaan valtaa ja hänen kannattajiensa määrää aatelistossa.<ref>Suny, s. 46–47</ref>
 
Idän suurien, nousevien valtakuntien – [[Osmanien valtakunta|osmanien]] ja [[Safavidit|safavidien]] – uhkaamina Kakhetin kuninkaat harjoittivat varovaista tasapainopolitiikkaa ja yrittivät solmia liiton [[Moskovan ruhtinaskunta|Moskovan ruhtinaskunnan]] samanuskoisten hallitsijoiden kanssa [[Pohjois-Kaukasus|pohjoiskaukasuslaisen]] [[Tarki]]n [[šamhal]]-hallitsijoita vastaan. Osmanien ja safavidien välinen rauhansopimus [[Amasya]]ssa vuonna 1555 jätti Kakhetin safavidien Persian vaikutuspiiriin, mutta sen paikallisilla hallitsijoilla oli yhä huomattavasti vaikutusvaltaa. He säilyttivät vakaat olonsa tekemällä halukkaasti yhteistyötä safavidiherrojensa kanssa. Kuitenkin vuonna 1589 kuningas [[AlexandreAleksandre II (Kakheti)|Aleksandre II]] vannoi virallisesti uskollisuuttaan Venäjän [[tsaari]] [[Fjodor I]]:lle, mutta valtakuntien välinen liitto ei koskaan käytännössä toteutunut. Kun Aleksandre murhattiin hänen oman poikansa, [[islam]]iin kääntyneen [[Konstantine I (Kakheti)|Konstantine I]]:n, järjestämässä ja Persian tukemassa vallankaappauksessa vuonna 1605, Kakhetin onni alkoi kääntyä. Kakhetin kansa ei suostunut hyväksymään isänmurhaa ja syrjäytti Konstantinen, jolloin safavidien [[šaahi]] [[Abbas I]]:n oli pakko vastahakoisesti tunnustaa kapinallisten ehdokas, Konstantinen veljenpoika [[Teimuraz I]], maan uudeksi kuninkaaksi vuonna 1605. Teimurazin pitkä ja vaikea, vuodet 1605–1648 kestänyt hallinto jatkuvassa konfliktissa safavidien kanssa alkoi.<ref> Suny, s. 50.</ref>
 
== Persian hegemonia ==
Rivi 16:
1610-luvun puolivälissä šaahi Abbas I yritti uudelleen liittää Georgiaa kiinteämmin safavidivaltakunnan osaksi ja hyökkäsi toistuvasti Kakhetiin vuosina 1614–1617. Sarjassa georgialaisia kansannousuja ja persialaisten kostoiskuja kuoli 60&nbsp;000–70&nbsp;000 henkeä, ja yli sata tuhatta kakhetilaista talonpoikaa karkotettiin Iraniin. Kakhetin väkiluku laski kahdella kolmasosalla; aikoinaan kukoistaneet kaupungit, kuten Gremi ja Zagemi, taantuivat merkityksettömiksi kyliksi, maataloustuotanto laski ja kauppa pysähtyi.<ref> Suny, s. 50–51.</ref> Vuoteen 1648 mennessä väsymätön Teimuraz oli lopulta saatu syrjäytettyä Kakhetin valtaistuimelta. Safavidihallinto tiukensi kontrolliaan Kakhetista ja aloitti syntyperäisen väestön korvaamisen turkkilaisilla paimentolaisheimoilla. Samaan aikaan [[dagestan]]ilaiset vuoristolaiset alkoivat hyökätä maahan ja asettua Kakhetin suoalueille.
 
Vuonna 1659 kakhetilaiset aloittivat suuren kansannousun, surmasivat paimentolaiset ja luovuttivat maansa Kartlin islaminuskoisen georgialaisen kuninkaan [[Vakhtang V]]:n, Kartlin islaminuskoisen georgialaisen kuninkaan haltuun. Hän onnistui saamaan šaahilta luvan nostaa poikansa [[Artšil (Imereti)|Artšilin]] Kakhetin kuninkaaksi. Jonkin aikaa kaksi itägeorgialaista kuningaskuntaa olivat käytännössä yhdistyneet Vakhtang V:n ja hänen poikansa hallintoon, ja koitti suhteellisen rauhallinen aikakausi. Artšil siirsi pääkaupunkinsa persialaisten hyökkäyksissä tuhoutuneesta Gremistä [[Telavi]]in ja aloitti jälleenrakentamisohjelman. Lupaava tilanne kesti kuitenkin vain hetken. Artšilin valtaannousu aloitti kahden Bagrationi-dynastian haaran – Artšilin [[Mukhrani (suku)|Mukhrani-haaran]] ja Kakhetin haaran, joka oli joutunut luopumaan kruunusta Teimuraz I:n syrjäyttämisen myötä – välisen kilpailun. Jälkimmäinen sukuhaara sai lopulta vallan käsiinsä vuonna 1703, vaikka he joutuivatkin kääntymään islamiin, ja he hallitsivat safavidiherrojensa iloksi. Siitä ei kuitenkaan ollut Kakhetille juuri käytännön hyötyä, ja kuningaskuntaa piinasivat edelleen dagestanilaisten jatkuvat hyökkäykset.
[[Tiedosto:Georgia map 1762.jpg|thumb|200px|Vuonna 1762 Kartlin ja Kakhetin kuningaskunnat muodostivat [[personaaliunioni]]n [[Erekle II]]:n alaisuudessa.]]
Vuosina 1724–1744 Kakhetia tuhosivat osmanien ja persialaisten toisiaan seuranneet miehitykset. Kun Kakhetin prinssi [[Teimuraz II]] kuitenkin tuki Persian [[Nadir Shah]]ia tämän kamppailussa osmaneja vastaan, Kakhetin Persian hoville maksama raskas vero peruttiin vuonna 1743. Teimuraz II:n yhteistyö Nadirin kanssa varmisti hänen valta-asemansa sekä Kakhetissa että Kartlissa, ja hänet tunnustettiin Kartlin kuninkaaksi. Hän sai myös tunnustuksen pojalleen [[Erekle II]]:lle Kakhetin kuninkaana. Molemmat hallitsijat kruunattiin kristityn perinteen mukaan vuonna 1745. He käyttivät hyödykseen Nadirin salamurhaa seurannutta sekasortoa Iranissa vuonna 1747 ja nousivat käytännössä itsenäisiksi hallitsijoiksi. Heidän hallintonsa auttoi vakauttamaan maan tilannetta: talous alkoi elpyä, ja dagestanilaisten hyökkäykset vähenivät, vaikkeivät lakanneetkaan kokonaan. Kun Teimuraz kuoli 6. tammikuuta 1762, Erekle seurasi häntä valtaistuimelle ja yhdisti siten itäisen Georgian [[KartlKartli-KakhetiKakhetin kuningaskunta|yhdeksi valtioksi]] ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuosisataan.<ref>{{Verkkoviite|Tekijä=Keith Hitchins|Osoite=http://www.iranica.com/articles/v10f5/v10f504b.html|Nimeke=Georgia (II): History of Iranian-Georgian Relations|Julkaisija=Encyclopædia Iranica Online Edition}}</ref>
 
== Lähteet ==
* Toumanoff, Cyril (1949–1951). The Fifteenth-Century Bagratids and the Institution of Collegial Sovereignty in Georgia. ''Traditio'' 7
*{{Kirjaviite|Tekijä=Suny, Ronald Grigor| Vuosi=1994| Nimeke=The Making of the Georgian Nation: 2nd edition| Julkaisija=Indiana University Press| Tunniste=ISBN 0253209153}}
 
=== Viitteet ===
{{Viitteet|Sarakkeet}}