Ero sivun ”Suomen ilmatilan loukkaukset 2004–2007” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
rakennetta, kieliasua ja viitteitä oiottu
p kappalejako, viite
Rivi 8:
 
Kansainvälisessä ilmatilassa lentävän lentokoneen ei ole välttämätöntä ilmoittaa lentoreittiään ympäröivien valtioiden lennonjohdoille, vaikka näin monissa tapauksissa tehdään. Näin ollen on mahdollista lentää rajan tuntumassa sitä loukkaamatta. Suomenlahdella rajaa lähellä lentävä lentokone voi aiheuttaa samanlaisen tunnistustilanteen ja tunnistuslennon kuin jo rajaa loukannutkin lentokone.
 
Kapean ilmakäytävän vuoksi on Suomi seurannut kansainvälistä liikennettä omalta puoleltaan. Naton ensimmäinen kahden [[F-16]] -hävittäjän voimin tehty tunnistuslento Viron ilmatilassa [[2. huhtikuuta]] [[2004]] havaittu [[Iljušin Il-18]] oli ehditty tunnistaa [[F-18]] Horneteilla Suomen puolelta ennen belgialaisten suorittamaa tunnistamista. Tallinnan edustalle tulo Liettuasta kestää [[F-16]] hävittäjiltä kaiken kaikkiaan 15 minuuttia.
 
Venäjän suorittamiksi väitetyt julkistetut ilmatilanloukkaukset ovat Nato:n Baltian ilmavalvonnan [[29. maaliskuuta]] [[2004]] aloittamisen jälkeen lyhyitä mahdollisesti jopa alle minuutin kestäviä eivätkä ole ulottuneet syvälle ilmatilaan. Myös ilmatilaa loukkaavat konetyypit ovat olleet vuoden aikana aseistamattomia kuljetus- tai sotilaskuljetuskoneita, millä kuitenkin voi olla tiedusteluvarustusta.
 
==Ilmatilan loukkaukset joulukuusta 2004 toukokuuhun 2005==
Rivi 35 ⟶ 39:
[[Ahvenanmaa]] on ollut demilitarisoitu vyöhyke Britannian ja Ranskan Venäjälle esittämästä vaatimuksesta jo Krimin sodan päättymisestä alkaen ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.
 
===Poliittista profilioitumista===
===Suomenlahden käytäntö===
 
Koneiden osoittauduttua yleensä ilmavoimissa harvalukuisina esiintyviksi mahdollisiksi tiedustelu- ja tutkavalvontakoneiksi alettiin asia liittämään yhä laajemmin Suomen ulkopolitiikkaan sekä Suomen mahdolliseen lähentymiseen rauhankumppanuuden kautta Natoa.
 
Kapean ilmakäytävän vuoksi on Suomi seurannut kansainvälistä liikennettä omalta puoleltaan. Naton ensimmäinen kahden [[F-16]] -hävittäjän voimin tehty tunnistuslento Viron ilmatilassa [[2. huhtikuuta]] [[2004]] havaittu [[Iljušin Il-18]] oli ehditty tunnistaa [[F-18]] Horneteilla Suomen puolelta ennen belgialaisten suorittamaa tunnistamista. Tallinnan edustalle tulo Liettuasta kestää [[F-16]] hävittäjiltä kaiken kaikkiaan 15 minuuttia.
 
Venäjän suorittamiksi väitetyt julkistetut ilmatilanloukkaukset ovat Nato:n Baltian ilmavalvonnan [[29. maaliskuuta]] [[2004]] aloittamisen jälkeen lyhyitä mahdollisesti jopa alle minuutin kestäviä eivätkä ole ulottuneet syvälle ilmatilaan. Myös ilmatilaa loukkaavat konetyypit ovat olleet vuoden aikana aseistamattomia kuljetus- tai sotilaskuljetuskoneita, millä kuitenkin voi olla tiedusteluvarustusta.
 
===Poliittista profilioitumista===
 
Lähinnä Nato-jäsenyyttä kannattavat oppositiopoliitikot alkoivat käyttää puheenvuoroja myös eduskunnassa, joiden mukaan ilmatilanloukkaukset pitäisi julkistaa Viron tapaan, mikä johti harkintaan ulkoasiainministeriössä ja puolustusministeriössä tiedotuksen uudelleen arvioinnista sekä vaatimukseen, että pääministeri [[Matti Vanhanen]] ottaisi asian virallisesti puheeksi vierailullaan Venäjän pääministeri [[Mihail Fradkov]]in luokse kesäkuussa 2005. Ruotsissa puolestaan ilmoitetaan ilmatilaa loukanneiden lentokoneiden tyypit.
Rivi 71 ⟶ 69:
Lauantaina [[6. elokuuta]] [[2005]] tarkensi puolustusministeriö tiedotusvälineille, että kyseessä on ollut [[Tupolev Tu-134]] -tyyppinen venäläinen lentokone ja että rajavartiolaitos edelleen tutkii asiaa.<ref>[http://www.defmin.fi/index.phtml?2050_m=2092&2050_o=50&s=292 Lisätietoja alueloukkauksesta, Puolustusministeriön Tiedote]</ref> Pääministeri Vanhanen puolestaan Yleisradiolle piti tapahtumaan harmittavana yksityistapauksena.
 
Maanantaina [[8. elokuuta]] [[2005]] ilmoitti [[Aleksandr Drobyševskij]] uutistoimisto Itar-TASSille, että Suomen ilmatilaa on loukannut Venäjän laivaston ilmavoimien [[Tupolev Tu-134]].<ref>[http://www.vor.ru/Finnish/Exclusives/excl_next698_fin.html Venäjä tunnustaa loukanneensa Suomen ilmatilaa, Voice of Russia 9.8.2005]</ref> Venäjän presidentinkanslia ilmoitti, että se toivoo, että uusin ilmatilanloukkaus saadaan selvitetyksi ennen presidentti Tarja Halosen vierailua syyskuussa [[2005]] presidentti Putinin luokse Pietariin.
 
Tiistaina [[9. elokuuta]] [[2005]] ilmoitti Suomenlahden merivartiosto, että sotilaskone lensi 17,5 kilometrin matkan Suomen ilmatilassa syvimmillään 1,2 kilometriä Suomen puolella rajasta.
Rivi 112 ⟶ 110:
 
== Aiheesta muualla ==
*[http://www.vor.ru/Finnish/Exclusives/excl_next698_fin.html Venäjä tunnustaa loukanneensa Suomen ilmatilaa]
*[http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?action=read_page&pid=50&aid=765 Varmat loukkaukset julkistetaan]
*[http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:2:0:0,4:2:1:1:2005-06-02,4:306339,1:0:0:0:0: Venäjän vastaus noottiin ei täysin tyydyttävä]