Ero sivun ”Suomen ilmatilan loukkaukset 2004–2007” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
rakennetta, kieliasua ja viitteitä oiottu
Rivi 1:
{{korjattava/kieli}}
{{lähteetön}}
'''Suomen ilmatilan loukkaukset 2004-2007''' ovat tapahtumia, joihin on suhtauduttu vaihtelevasti. Jotkut on käsitelty tavanomaisessa järjestyksessä, kun taas joistain on tullut suurehko tapahtuma. Suomi, päinvastoin kuin esimerkiksi Viro, ei ollut julkistanut aiemmin vähäisiksi katsottavia ilmatilan loukkauksia.
 
==KapeaSuomenlahden kapea kansainvälinen ilmakäytävä==
Suomen ilmatilaa loukattiin toistuen joulukuulta [[2004]] toukokuun kuudenteen päivään [[2005]] sekä [[5. elokuuta]] [[2005]]. Suomi, päinvastoin kuin esimerkiksi Viro, ei ollut julkistanut aiemmin vähäisiksi katsottavia ilmatilan loukkauksia.
 
Sen jälkeen kun Suomi ja Viro määrittelivät alueensa laajaksi, kapeni Suomen ja Viron ilmatilojen välissä Suomenlahdella oleva kansainvälinen ilmatila. Se on leveimmillään vain 30 kilometrin ja kapeimmillaan Kotkan kohdalla kymmenen kilometrin levyinen. Tämän valvottavan alan lisääntymisen arveltiin tuottavan valvontaongelman.
Joulukuulta [[2004]] alkaneet [[ilmatilan loukkaus|ilmatilanloukkaukset]] tulivat julkisuuteen huhtikuun 2005 lopussa MTV3:n ilmoitettua uutisissa, että Venäjä on loukannut 20 kertaa Suomen ilmatilaa. Ulkoasiainministeriö ei aluksi kommentoinut asiaa. Toisen kerran loukkauksien katsottiin alkaneen uudelleen [[5. elokuuta]] [[2005]].
 
Kansainvälisessä ilmatilassa lentävän lentokoneen ei ole välttämätöntä ilmoittaa lentoreittiään ympäröivien valtioiden lennonjohdoille, vaikka näin monissa tapauksissa kyllä tehdään. Näin ollen on mahdollista lentää rajan tuntumassa sitä loukkaamatta. Rajaa Suomenlahdella rajaa lähellä lentävä lentokone voi aiheuttaa samanlaisen tunnistustilanteen ja tunnistuslennon kuin jo rajaa loukannutkin lentokone.
 
==JoulukuultaIlmatilan loukkaukset joulukuusta 2004 toukokuuhun kuudenteen2005==
 
JoulukuultaSuomen ilmatilaa loukattiin toistuvasti joulukuusta [[2004]] toukokuun kuudenteen päivään [[2005]] sekä [[5. elokuuta]] [[2005]]. Joulukuusta [[2004]] alkaneet [[ilmatilan loukkaus|ilmatilanloukkauksetilmatilan loukkaukset]] tulivat julkisuuteen huhtikuun 2005 lopussa MTV3:n ilmoitettua uutisissa, että Venäjäuutisoitua onVenäjän loukannutloukanneen 20 kertaa Suomen ilmatilaa. Ulkoasiainministeriö ei aluksi kommentoinut asiaa. Toisen kerran loukkauksien katsottiin alkaneen uudelleen [[5. elokuuta]] [[2005]].
Tiedotusvälineisiin pääsi tieto, että lokakuusta toukokuulle Venäjä olisi loukannut Suomen ilmatilaa kaiken kaikkiaan 20 kertaa ja tiedotusvälineet korostivat, että kyseessä saattavat olla ilmatilan loukkaukset, jotka liittyvät venäläisten lentotoimintaan Kaliningradiin kapeaa, Kotkan kohdalla erityisen kapeaa Viron ja Suomen ilmatilan välistä kansainvälistä ilmatilaa pitkin.
 
Tiedotusvälineisiin pääsi tieto, että lokakuusta toukokuulle Venäjä olisi loukannut Suomen ilmatilaa kaiken kaikkiaan 20 kertaa. ja tiedotusvälineetTiedotusvälineet korostivat, että kyseessä saattavat olla ilmatilan loukkaukset, jotka liittyvät venäläisten lentotoimintaan Kaliningradiin kapeaa, Kotkan kohdalla erityisen kapeaa Viron ja Suomen ilmatilan välistä kansainvälistä ilmatilaa pitkin.
===Konetyypeistä niukasti tiedotusta===
 
Julkisuuteen ilmoitettiin, että ilmatilaa loukanneet lentokonetyypit olisivat Suomessa matkustajakoneena yleensä tunnettu [[Tupolev Tu-134]] ja Antonov. Antonovista ei mainittu tyyppiä.
 
===Venäjä kiistää ilmatilan loukkaamisen Ahvenanmaan alueella===
====Venäjä ei ole loukannut Suomen ilmatilaa Ahvenanmaalla====
 
Venäjän ilmavoimien lehdistöpalvelun päällikkönä toimiva eversti [[Aleksandr Drobyševskij]] (Александр Дробышевский) ilmoitti uutistoimisto [[Itar-TASSTass]]in kautta, ettei Venäjä ole loukannut Suomen ilmatilaa Ahvenanmaan alueella, mikä herätti uusia kysymyksiä konetyypeistä ja joissain lähteissä oli Antonovin tyypiksi mainittu Antonov An-50.
 
Turun Sanomat kuitenkin julkaisi, että yhtenä koneita olisi ollut [[Beriev A-50|A-50]] eli Venäjän awacs[[AWACS]]-tyyppinen taistelunjohto- ja tutkavalvontakone [[Beriev A-50]]. Venäjän ilmavoimien tiedottajaeverstin kommenttiin mennessä ei edes oltu MTV3:ssa tai muissa tiedotusvälineissä oltu epäilty, että ilmatilanloukkaukset olisivat kohdistuneet Ahvenanmaahan tai sen ympäristöön,. vaan perusolettamuksenaPerusolettamuksena tarkempien viranomaistietojen puuttuesa oli, että kyse olisi ollut lähinnä Pietarista ja Leningradin alueelta suuntautuvasta Venäjän ilmavoimien liikenteestä [[Kaliningradin oblast]]iin, missä kansainvälisesti vapaa ilmakäytävä on kapea mm. Kotkan kohdalla. Käytävä kaventui, kun Suomi ja Viro laajensivat aluerajojaan.
 
Venäjän ilmavoimien tiedottajaeversti Aleksandr Drobyševskij ennätti kiistämään jo ennakkoon sen, mitä ei suomalaisissa tiedotusvälineissä tai viranomaislausunnoissa ehditty vielä Ahvenanmaan osalta epäilemäänkään.
 
====Suomalaisarviot ilmatilan loukkauksista maltillistuvat====
 
Lopulta julkisuuteen lasketuissa suomalaisarvioissakaan ei enää epäilty Venäjän loukanneen ilmatilaa 20 kertaa, vaan ainoastaan 11 kertaa, mistä 9 kertaa siten, että kone on varmasti tunnistettu. Kysymys on näin ollen saattanut yhdeksässä tapauksessa viivalennoista, missä lennetään aivan rajan tuntumassa sitä kuitenkaan hetkeäkään ylittämättä.
 
====Rossijskaja gazetan epäilys uutisvuodosta====
 
[[Rossijskaja gazetan (Российская газета)gazeta]]n Tukholman kirjeenvaihtaja Viktor Kononov (Виктор Кононов) ennätti artikkelissaan [[23. toukokuuta]] [[2005]] esittämään yhtenä mahdollisuutena sen, että Suomen hallitus järjesti uutisvuodon lisätäkseen poliittista painetta Moskovassa pääministeri Matti Vanhasen kesäkuun alussa Venäjän pääministeri [[Mihail Fradkov]]in luokse tehtävän vierailun vuoksi.<ref>[http://www.rg.ru/2005/05/23/samoleti.html Viktor Kononovin artikkeli Rossijskaja gazetassa 23.5.2005 (venäjänkielinen)]</ref>
 
[[Ahvenanmaa]] on ollut demilitarisoitu vyöhyke Britannian ja Ranskan Venäjälle esittämästä vaatimuksesta jo Krimin sodan päättymisestä alkaen ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.
 
====Suomenlahden käytäntö====
 
Koneiden osoittauduttua yleensä ilmavoimissa harvalukuisina esiintyviksi mahdollisiksi tiedustelu- ja tutkavalvontakoneiksi alettiin asia liittääliittämään yhä laajemmin Suomen ulkopolitiikkaan sekä Suomen mahdolliseen lähenemiseenlähentymiseen rauhankumppanuuden kautta Natoa.
Kansainvälisessä ilmatilassa lentävän lentokoneen ei ole välttämätöntä ilmoittaa lentoreittiään ympäröivien valtioiden lennonjohdoille, vaikka näin monissa tapauksissa kyllä tehdään. Näin ollen on mahdollista lentää rajan tuntumassa sitä loukkaamatta. Rajaa Suomenlahdella lähellä lentävä lentokone voi aiheuttaa samanlaisen tunnistustilanteen ja tunnistuslennon kuin jo rajaa loukannutkin lentokone.
 
Koneiden osoittauduttua yleensä ilmavoimissa harvalukuisina esiintyviksi mahdollisiksi tiedustelu- ja tutkavalvontakoneiksi alettiin asia liittää yhä laajemmin Suomen ulkopolitiikkaan sekä Suomen mahdolliseen lähenemiseen rauhankumppanuuden kautta Natoa.
 
Kapean ilmakäytävän vuoksi on Suomi seurannut kansainvälistä liikennettä omalta puoleltaan. Naton ensimmäinen kahden [[F-16]] -hävittäjän voimin tehty tunnistuslento Viron ilmatilassa [[2. huhtikuuta]] [[2004]] havaittu [[Iljušin Il-18]] oli ehditty tunnistaa [[F-18]] Horneteilla Suomen puolelta ennen belgialaisten suorittamaa tunnistamista. Tallinnan edustalle tulo Liettuasta kestää [[F-16]] hävittäjiltä kaiken kaikkiaan 15 minuuttia.
Rivi 60 ⟶ 59:
Moskovan vierailulla asiaa ei otettu enää varsinaiseksi puheenaiheeksi, mutta pääministeri [[Matti Vanhanen]] ilmoitti asian loppuun käsitellyksi.
 
==Myöhemmät ilmatilan loukkaukset==
==Uusi ilmatilanloukkaus ja tiedotuskäytäntö==
 
===5.8.2005 Venäjän laivaston Tupolev Tu-134 Porvoon seudulla===
Perjantaina [[5. elokuuta]] [[2005]] ilmoitti puolustusministeriö uuden tiedotuskäytännön mukaisesti, että vieraan vallan ilma-alus on loukannut Suomen ilmatilaa Porvoon seudulla.
 
Perjantaina [[5. elokuuta]] [[2005]] ilmoitti puolustusministeriö uuden tiedotuskäytännön mukaisesti, että vieraan vallan ilma-alus on loukannut Suomen ilmatilaa Porvoon seudulla.<ref>[http://www.defmin.fi/index.phtml?2050_m=2091&2050_o=50&s=292 Suomen ilmatilaa loukattu, Puolustusministeriön tiedote]</ref>
:05.08.2005 Suomen ilmatilaa loukattu
 
:Suomen ilmatilassa on havaittu ilmatilan loukkaus tänään perjantaina 5.8.2005 iltapäivällä Porvoon edustalla. Ilma-alus on käynyt Suomen ilmatilassa noin 1 kilometrin syvyydessä. Rajavartiolaitos on käynnistänyt asian tutkinnan.
 
:Lisätietoja asiassa antaa puolustusministeriössä vanhempi osastoesiupseeri Misa Kangaste, puh. 050-554 9570.
 
STT ja lehdistö kommentoivat asiaa käyttäen pohjana aikaisempaa ilmatilan loukkausta koskevaa uutisointia taustana kertaukseksi, mistä muodostui mielikuva, että kone voisi olla kansallisuudeltaan venäläinen.
Rivi 74 ⟶ 69:
STT uutisoi, että Suomen ilmatilaa oli aikaisemmin loukattu noin 15 kertaa, kun taas Helsingin Sanomat ilmoitti aikaisemmin päädytyn 11 ilmaloukkaukseen. Suomen kuvalehden mukaan ei ilmatilanloukkauksia olisi tapahtunut [[6. toukokuuta]] [[2005]] - [[4. elokuuta]] [[2005]] välillä, joten maininta noin 15 kerrasta sisältää noin neljän mahdollisesti julkistamattoman ilmatilanloukkauksen eron.
 
Lauantaina [[6. elokuuta]] [[2005]] tarkensi puolustusministeriö tiedotusvälineille, että kyseessä on ollut [[Tupolev Tu-134]] -tyyppinen venäläinen lentokone ja että rajavartiolaitos edelleen tutkii asiaa.<ref>[http://www.defmin.fi/index.phtml?2050_m=2092&2050_o=50&s=292 Lisätietoja alueloukkauksesta, Puolustusministeriön Tiedote]</ref> Pääministeri Vanhanen puolestaan Yleisradiolle piti tapahtumaan harmittavana yksityistapauksena.
==Venäjän laivaston Tupolev Tu-134==
 
Lauantaina [[6. elokuuta]] [[2005]] tarkensi puolustusministeriö tiedotusvälineille, että kyseessä on ollut [[Tupolev Tu-134]] -tyyppinen venäläinen lentokone ja että rajavartiolaitos edelleen tutkii asiaa. Pääministeri Vanhanen puolestaan Yleisradiolle piti tapahtumaan harmittavana yksityistapauksena.
 
Maanantaina [[8. elokuuta]] [[2005]] ilmoitti [[Aleksandr Drobyševskij]] uutistoimisto Itar-TASSille, että Suomen ilmatilaa on loukannut Venäjän laivaston ilmavoimien [[Tupolev Tu-134]]. Venäjän presidentinkanslia ilmoitti, että se toivoo, että uusin ilmatilanloukkaus saadaan selvitetyksi ennen presidentti Tarja Halosen vierailua syyskuussa [[2005]] presidentti Putinin luokse Pietariin.
Rivi 82 ⟶ 75:
Tiistaina [[9. elokuuta]] [[2005]] ilmoitti Suomenlahden merivartiosto, että sotilaskone lensi 17,5 kilometrin matkan Suomen ilmatilassa syvimmillään 1,2 kilometriä Suomen puolella rajasta.
 
====Poliittisia venäläislausuntoja====
 
Presidentti Tarja Halonen tapaa Vladimir Putinin syksyllä Pietarissa. Siihen mennessä uskotaan ilmatilanloukkauskysymysten tulleen käsitellyiksi virkamiestasolla. [[22. elokuuta]] [[2005]] uutisoi Yleisradio Venäjän valtakunnanduuman neuvonantaja eversti [[Boris Podoprigora]] lausunnon, minkä mukaan Suomessa on politisoitu venäläisten lentokoneiden ilmatilanloukkauksia protestoimalla niistä Viron tapaan samanaikaisesti.
 
===23.4.2006 [[Antonov An-72]] 2006 Porvoon edustalla===
==Kapea kansainvälinen ilmakäytävä==
 
Sen jälkeen kun Suomi ja Viro määrittelivät alueensa laajaksi, kapeni Suomen ja Viron ilmatilojen välissä Suomenlahdella oleva kansainvälinen ilmatila. Se on leveimmillään vain 30 kilometrin ja kapeimmillaan Kotkan kohdalla kymmenen kilometrin levyinen. Tämän valvottavan alan lisääntymisen arveltiin tuottavan valvontaongelman.
 
==[[Antonov An-72]] 2006 Porvoon edustalla==
 
Suomessa todettiin minuutin pituinen ilmatilanloukkausepäily [[Porvoo]]n edustalla [[23. huhtikuuta]] [[2006]] [[Antonov An-72]]:lla. Puolustusministeri [[Seppo Kääriäinen]] ilmoitti asian menevän rajavartiolaitoksen tutkintaan. Venäjä ilmoitti kolmen Venäjän merivoimien lentokoneen lentäneen Suomenlahdella ilmavalvontatietojensa perusteella ja ettei Suomen ilmatilaa ole loukattu.
 
====Aiheesta muualla====
*[http://www.rian.ru/world/europa/20060424/46853051.html RIAN [[24. huhtikuuta]] [[2006]] ] {{ru}}
 
===14.9.2007 [[Iljušin Il-76]] 2007 Porvoon edustalla===
 
Suomessa todettiin [[Iljušin Il-76]]:n lentäneen Suomen ilmatilassa Porvoon edustalla. Venäjän ilmavoimien tiedottajan mukaan kyseessä oli Venäjän asevoimien maavoimien kuljetuslentokone matkalla [[Kaliningradin alue]]en [[Tškalovsk (Kaliningrad)|Tškalovskista]] [[Tverin alue]]ella sijaitsevalle lentokentälle.<ref>[http://www.defmin.fi/index.phtml?3580_m=3339&3580_o=20&s=408 Mahdollinen ilmatilanloukkaus havaittu, Puolustusministeriön tiedote 14.9.2007]</ref>
 
===30.10.2007 Ruotsin ilmavoimien sotilaskone Ahvenanmaan edustalla 30.10.2007===
 
Suomen ilmavalvonnan mukaan Ruotsin ilmavoimien [[Gulfstream IV]] G-sotilaskone on loukannut 30. lokakuuta 2007 klo 10:25 ja klo 13:00 Suomen ilmatilaa Ahvenanmaan eteläpuolella tunkeutuen 11 km Suomen ilmatilaan. [[Rajavartiolaitos]] selvittää asiaa.<ref>[http://www.defmin.fi/index.phtml?3580_m=3406&3580_o=20&s=408 Ilmatilaloukkaus havaittu Itämerellä, Puolustusministeriön Tiedote 30.10.2007]</ref>
 
===26.5.2009 Ruotsin ilmavoimien kone Suomen ilmatilassa Torniossa 26.5.2009?===
Lähde: Puolustusministeriön Tiedote 30.10.2007 14.55
Ruotsalainen sotilaskone on havaittu 26. toukokuuta 2009 [[Tornio]]n kohdalla klo 12 Suomen [[ilmatila]]ssa. Suomen Rajavartiolaitos tutki asian. <ref>[http://www.defmin.fi/?9_m=3988&s=8 Mahdollinen ilmatilaloukkaus Torniossa, Puolustusministeriön tiedote 26.5.2009]</ref>
 
==Ruotsin ilmavoimien kone Suomen ilmatilassa Torniossa 26.5.2009?==
Ruotsalainen sotilaskone on havaittu 26. toukokuuta 2009 [[Tornio]]n kohdalla klo 12 Suomen [[ilmatila]]ssa. Suomen Rajavartiolaitos tutki asian. <ref>http://www.defmin.fi/?9_m=3988&s=8</ref>
 
==Venäjän tarjous==
 
Venäjä on tarjonnut Virolle ja Suomelle neuvotteluja ilmatilanloukkausten välttämiseksi. <ref>[http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuoreet/artikkeli/Ven%c3%a4j%c3%a4+tarjosi+neuvotteluja+ilmatilaloukkauksista+Suomelle+ja+Virolle/1135230750888]</ref>
 
===Aiheesta muualla===
*[[Suomen tietotoimisto]]/[[Etelä-Suomen Sanomat]] [http://www.ess.fi/telegramonline.jsp?telegram=82401] [[15. syyskuuta]] [[2007]]
 
==Kuljetuskonetyyppisiä tiedustelu- ja merivalvontalentokoneita==
*[[Antonov An-72P]] ([[merivalvontalentokone]])
*[[Berijev A-50]] ([[tutkavalvontalentokone]])
*[[Iljušin Il-38]]
*[[Tupolev Tu-134|Tupolev Tu-134 Shs -sotilaskuljetuskone]]
 
==Hävittäjiä==
*Tunnistuslentoihin käytettävä [[F-18 Hornet]]
*[[Alankomaat|Alankomaiden]], [[Belgia]]n, [[Britannia]]n, [[Norja]]n ja [[Tanska]]n [[Viro]]ssa, [[Liettua]]ssa ja [[Latvia]]ssa käyttämä [[F-16]] Fighting Falcon.
 
== Katso myös ==
*[[Viron ilmatilan loukkaukset 2005]]
*[[Baltian ilmavalvonta]]
 
==Viitteet==
{{reflistviitteet}}
 
== Aiheesta muualla ==
Rivi 137 ⟶ 115:
*[http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?action=read_page&pid=50&aid=765 Varmat loukkaukset julkistetaan]
*[http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:2:0:0,4:2:1:1:2005-06-02,4:306339,1:0:0:0:0: Venäjän vastaus noottiin ei täysin tyydyttävä]
*[http://www.rg.ru/2005/05/23/samoleti.html Viktor Kononovin artikkeli Rossijskaja gazetassa (venäjänkielinen)]
*[[Baltian ilmavalvonta]]
 
[[Luokka:2005]]