Ero sivun ”Prekessio” versioiden välillä

Ei muutosta koossa ,  11 vuotta sitten
p
typo
p (typo)
Kuun ja Auringon yhdessä aiheuttaman prekession ja Kuusta johtuvan nutaation lisäksi voidaan maapallon akselin liikkeissä havaita myös aivan pieniä, planeettojen vetovoimista aiheutuvia muutoksia, joita nimitetään [[planeettaprekessioksi]]. Kaikkien näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta taivaannavan liike on erittäin mutkikas; nutaatio muovaa taivaanrannan ympyrän aaltoviivaksi, johon planeettaprekessio synnyttää vähäistä, epätasaista sykähtelyä. Maan akselin liikkeet saavat aikaan sen, että tähtitieteessä käytetyt taivaankappaleiden [[koordinaatisto|koordinaatit]] muuttuvat jatkuvasti, koska koordinaattijärjestelmät ('''ekvaattori'''- ja '''ekliptikakoordinaatistot''') on kiinnitetty Maan asennosta riippuviin perustasoihin. Tästä syystä tähtiluetteloissa ja tähtikartoissa onkin yleensä tapana ilmoittaa '''ekvinoktium''' eli se ajankohta, jolle taivaankappaleen koordinaatit on määritetty.
 
[[Milutin MilankowićMilanković]]in teorian mukaan prekessioliike yhdessä eräiden muiden maan pyörimis- ja kiertoliikkeeseen liittyvien [[Milankovićin jaksot|jaksollisten vaihtelujen]] kanssa aiheuttaa suuria ilmastonmuutoksia ja on yksi [[jääkausi]]en syy.
 
[[Kööpenhamina]]n kaupungintalon kellossa on osoitin, joka on ajastettu tekeään yksi kierros yhtä pitkässä ajassa kuin Maan akseli prekession vuoksi palaa entiseen asentoonsa eli yhdessä platonisessa vuodessa. Tämä on hitain ihmisen tekemä esine, joka liikkuu säädetyllä nopeudella.
98 711

muokkausta