Ero sivun ”Aimo Aaltonen” versioiden välillä

117 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
Aaltonen valittiin presidentin valitsijamieheksi [[Suomen presidentinvaali 1956|vaaleissa 1956]], jolloin [[Urho Kekkonen]] valittiin presidentiksi yhden äänen enemmistöllä. Kansandemokraattien hylättyä toisella kierroksella oman ehdokkaansa Aaltonen joutui valitsemaan kahden vihamiehensä välillä ja totesi Kekkosen kannaltaan paremmaksi vaihtoehdoksi.<ref>Aaltosen päiväkirjat maaliskuu 1956, Kansan Arkisto </ref> Tunnettua on, että hän kantoi kaunaa SDP:n [[Karl-August Fagerholm|Fagerholmia]] kohtaan – mikä käy selkeästi ilmi hänen säilyneistä puheistaan ja lehtikirjoituksistaan.
 
[[Urho Kekkonen|Presidentti Kekkonen]] oli itse asiassa Aaltosen kannalta vielä huonompi vaihtoehto: kun Kekkonen vuonna 1961 hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit, hän piti samalla huolen siitä, ettei hänen syvästi inhoamansa Aaltonen päässyt edes ehdokkaaksi. Syntyi hankala tilanne, kun huomattavimman oppositiopuolueen puheenjohtajalla ei ollut pääsyoikeutta eduskunnan suureen saliin. Aaltonen ei suostunut harkitsemaan puheenjohtajan paikastaan luopumista. Seurauksena oli paheneva selkkaus SKP:n ja SKDL:n välillä. Tämä oli ilmeisesti presidentin tarkoituskin; näin hän sai hyvän syyn pitää kommunistit pysyvästi oppositiossa – ja samalla sotkea heidän rivejään: Kekkonen oli tällaisen poliittisen juonittelun suurmestari <ref> LehtinenLaitinen, Aarno: Ulkoparlamentin puhemies, Aarno Laitisen kauneimmat kolumnit Iltalehdessä / toimittanut Lasse Lehtinen; Helsinki, Ajatus Kirjat, 2009 s. 108</ref>.
 
Aaltosen arkistojäämistö, eritoten päiväkirjat ja kirjeet, kertoo tilanteen kiristyneen jatkuvasti, kun menneeseen aikaan jämähtäneen puheenjohtajan ja rintamasotilaina palvelleiden rivijäsenten käsitykset puolueen oikeasta suunnasta alkoivat mennä yhä pahemmin ristiin. Eritoten hänet puheenjohtajan paikalta vuonna 1966 syrjäyttänyt [[Aarne Saarinen]] hermostui Aaltosen menettelytapoihin hetki hetkeltä yhä pahemmin. Kuitenkin Saarista itseään sai maanitella puheenjohtajaksi todella kauan – eli hän ei puuttunut edeltäjänsä toimiin ainakaan vallanhimosta vaan silkasta oikeudentunnosta: Saarinen ollut mikään vallanhimoinen kiipijä, vaan vastuuntuntoinen järjestömies.
Rekisteröitymätön käyttäjä