Ero sivun ”Aikuisrock” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3:
Enemmän kyse voi olla siitä, että musiikillisesti melko samana pysyneet yhtyeet tai artistit ajan mittaan muuttuvien mittapuiden mukaan luokitellaan kevyemmäksi musiikiksi kuin tuoreeltaan, etenkin siinä vaiheessa kun varsinainen kulta-aika on takana päin ja aktiivisin kuuntelijapolvi jo aikuista. Toisilla enemmän on tapahtunut muutosta tyypillisesti siinä vaiheessa kun ikää on vähän enemmän, toisin päinkin mahdollista.
 
Aikuisrockyhtyeinä on pidetty esimerkiksi 1980-luvun menestyjistä melodisempia ja rauhallisempia kitararockyhtyeitä [[Dire Straits]]ia sekä [[Foreigner]]ia ja syntetisaattorisoundiin enemmän nojaavaa [[Toto]]a. Myös [[Eric Clapton]]in myöhempää tuotantoa on luonnehdittu aikuisrockiksi kevytsointisena ja klassisia vaikutteitakin suosivana. Clapton aloitti uransa 1960-luvulla tekemällä rajuhkoa kitarapainotteista nuorisomusiikkia, mutta vanhentuessaan hidastui aikuisempaan suuntaan. Esimerkiksi [[Iron Maiden]] ja [[Ozzy Osbourne]] eivät ole 2000-luvulla niin raskaaksi ja vakavaksi koettua heavyrockia kuin 1980-luvulla. [[Metallica]] on samanaikaisista palannut uudelleen rajumpaan sointiin. Samoin [[Pink Floyd]] oli 1960-70-lukujen yleensä musiikillisesti lahjakkaista ja laulelmatyyppisistä progeyhtyeistä 1970-luvun lopulla samaistuva uuteen punktyyliseen sointiin, jossa musiikki raskaampaa ja nopeampaa, melodia vähäisempää ja sanoitukset puhuttelevampia.
Aikuisrockyhtyeinä on pidetty esimerkiksi 1980-luvun menestyjistä melodisempia ja rauhallisempia kitararockyhtyeitä [[Dire Straits]]ia sekä
[[Foreigner]]ia ja syntetisaattorisoundiin enemmän nojaavaa [[Toto]]a. Myös [[Eric Clapton]]in myöhempää tuotantoa on luonnehdittu aikuisrockiksi kevytsointisena ja klassisia vaikutteitakin suosivana. Clapton aloitti uransa 1960-luvulla tekemällä rajuhkoa kitarapainotteista nuorisomusiikkia, mutta vanhentuessaan hidastui aikuisempaan suuntaan. Esimerkiksi [[Iron Maiden]] ja [[Ozzy Osbourne]] eivät ole 2000-luvulla niin raskaaksi ja vakavaksi koettua heavyrockia kuin 1980-luvulla. [[Metallica]] on samanaikaisista palannut uudelleen rajumpaan sointiin. Samoin [[Pink Floyd]] oli 1960-70-lukujen yleensä musiikillisesti lahjakkaista ja laulelmatyyppisistä progeyhtyeistä 1970-luvun lopulla samaistuva uuteen punktyyliseen sointiin, jossa musiikki raskaampaa ja nopeampaa, melodia vähäisempää ja sanoitukset puhuttelevampia.
 
Suomalaisista yhtyeistä ja artisteista muun muassa [[Hector]] on ollut hänkin 1970-luvun mittapuulla rocklaulaja vaikka myöskin [[Juice Leskinen]] on varsinkin 1980-luvun lauluillaan myös aikuisen yleisön löytänyt nopeasti. [[Eppu Normaali]] myös aloittaessaan 1970-luvulla leimautui punk-yhtyeeksi mutta ensimmäisinä vuosina ilmaisu muuttui vähitellen rauhallisemmaksi rockiksi. [[Leevi and the Leavings]] ja [[J Karjalainen]] ovat olleet jo alun perin enemmän iskelmän ja rockin välimaastoon onnistuneesti asettuvia nimiä joilla myös aikuista yleisöä.