Ero sivun ”Frost/Nixon” versioiden välillä

5 merkkiä poistettu ,  13 vuotta sitten
→‎Juoni: toistoa
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
(l)
(→‎Juoni: toistoa)
 
== Juoni ==
{{Juonipaljastus}}Elokuvassa lähinnä talk show -isäntänä tunnettu David Frost saa idean pyytää haastattelua Yhdysvaltain entiseltä presidentiltä Richard Nixonilta, joka kolme vuotta aiemmin on joutunut jättämään skandaalinkäryisesti tehtävänsä [[Watergate]]-skandaalinkohun vuoksi.
 
Nixonin avustajat saavat päämiehensä vakuuttumaan siitä, että viihteellisen journalistin maineessa oleva Frost ei pystyisi tarjoamaan poliittiselle kehäketulle kunnon vastusta. Ensimmäiset sovituista neljästä haastattelurupeamasta menevätkin kokeneen poliitikon pillin mukaan. Ennen viimeistä, juuri Watergatea, käsittelevää haastattelusessiota Frost kuitenkin tekee avustajansa kanssa "kotiläksynsä" kunnolla ja löytää heikon kohdan Nixonin puolustuksesta. Entisen presidentin kasvot ja kehonkieli kertovat kameroille hänen syyllisyydestään selvemmin kuin konsanaan lausutut sanat.