Ero sivun ”Milgramin tottelevaisuuskoe” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rubinbot (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 19:
*[[Stanley Milgram]]in koesarja osoittaa, millaisiin seurauksiin kulttuurillemme ominainen tottelemiskasvatus saattaa johtaa. ... Tuskin on liioiteltua sanoa tämän koesarjan osoittavan, miten nykyisen kulttuurimme sosialisaatioprosessit voivat tehdä kenestä tahansa uuden Adolf Eichmannin, joka lähettää ihmisiä kuolemaan vain siksi että tottelee määräyksiä. ... Meidän kulttuurissamme ihmiselle opetetaan lapsesta asti, ettei toista ihmistä saa vahingoittaa. Mutta lapsesta asti häntä opetetaan myös tottelemaan. Jälkimmäinen opetus näyttää useimpien kohdalla olleen tehokkaampi kuin edellinen. ... eikö yhtä tärkeää olisi sosialisaatiossa huolehtia siitä, että yksilö oppii tottelemattomuutta eli että hän oppii tarvittaessa kieltäytymään auktoriteettien hänelle määräämistä tehtävistä.<ref>Eskola, 1971</ref>
 
*Vaikka ... voidaan sanoa, että kaikkialla missä tottelevaisuuden merkitystä tähdennetään yhtä paljon kuin Yhdysvalloissa on huomattava määrä eichmanneja, niin koe viittaviittaa kuitenkin siihen, että moraalista sosiaalistumista on tarkasteltava muultakin kannalta kuin pelkästään kulttuurin moraalinormien noudattamisena. ... Koehenkilöt olivat eräässä mielessä tehneet kokeenjohtajan kanssa sopimuksen tieteellisiä tarkoitusperiä varten, ja voidaan ajatella, että heitä sitoi normi, joka kieltää rikkomasta sopimusta. Toinen tilanteessa vaikuttava normi oli toisen ihmisen vahingoittamisen kieltävä normi. ... Yksilöiden tottelemistaipumus oli voimakkaampi kuin heidän aggressiivista käyttäytymistä ehkäisevät opitut estonsa.<ref>Rainio, Helkama, 1974</ref>
 
*Milgram näkee tottelemisen hierarkkisiin organisaatioihin liittyvänä piirteenä. Näissä vastuu tekojen seurauksista siirretään ylemmille tasoille. Alaisasemissa kannetaan vain teknistä vastuuta, huolehditaan, että asiat tehdään ajallaan ja vaaditulla tavalla.<ref>Helkama, Myllyniemi., Liebkind, 1999</ref>