Ero sivun ”Purukumipop” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 2:
 
Pop- ja rock musiikki alkoi 1960-luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä [[single]]- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta
single-kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten [[The Beatles]], [[The Beach Boys]] ja [[The Rolling Stones]] siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä. Musiikin taiteellistumisen myötä syntyi uusi, yleisesti monimutkaisena pidetty tyyli; [[progressiivinen rock]] eli proge. Tälle tyylille oli tyypillistä muun muassa tahtilajien yllättävät vaihtelut sekä kappaleiden huomattava pituus. Tyylissä pyrittiin usein minimoimaan kaupallisuus.
 
Samanaikaisesti oli huomattu, että on olemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (''bubblegum pop'').
Rivi 10:
Jotkin yhtyeistä eivät olleet oikeita vaan kappaleen esittivät studiomuusikot ja -laulajat.
 
Tyylin edustajia 1960-luvulla olivat esimerkiksi Ohio Express ("YummuYummy, YummuYummy, YummuYummy"), 1910 Fruitgum Company ("Simon Says") ja Archies ("Sugar Sugar").
Myöhempiä yhtyeitä olivat esimerkiksi alkuaikojen [[The Sweet]], [[Middle of the Road]] ja [[Mud (yhtye)|Mud]]. Nämä yhtyeet koostuivat ammattitaitoisista muusikoista eikä heidän soittamistaan levyillä epäilty, kuten myöhemmin [[Bay City Rollers]] - tai [[The Rubettes]] yhtyeitä eri syistä.