Ero sivun ”Itä-Karjalan keskitysleirit” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 10:
==Taustaa==
 
Itä-Karjalan sotilashallinnon ylläpitämät internointileirit eivät olleet saksalaismallisia [[Tuhoamisleiri|tuhoamisleirejä]], joilla olisi pyritty aktiivisesti tai vaikkapa työhön uuvuttamalla surmaamaan johonkin tiettyyn etniseen ryhmään kuuluva väestö.<ref name="laine109-125/141-156">Laine, Antti 1982: ''Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944'', s. 109–125, 141–156. Helsinki: Otava.</ref> Mikäli suoranaisia julmuuksia on tapahtunut, niin niihin todennäköisesti pätee sama kuin [[Sotavanki|sotavankileirien]] osalta<ref>Kun verrataan sotavankileirien ja Itä-Karjalan internointileirien kuolleisuuslukuja, voidaan havaita eräitä yhdenmukaisuuksia: Sotavankien kuolleisuus esimerkiksi oli korkein joulukuun 1941 ja kesäkuun 1942 välisenä aikana. Näin oli asian laita myös Itä-Karjalan internointileireissä – kuitenkin niin, että viimeksi mainituissa kuolleisuus jatkui korkeana aina kesän 1942 loppuun. (Laine, Antti 1982: ''Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944'', s. 247. Helsinki: Otava.)</ref>; julmuuksia ei yleensä liene organisoitu komentoportaasta käsin vaan mahdollinen väkivalta on ollut satunnaisempaa<ref>Ks. myös Pääesikunnan ohjeet sotavankien kohtelusta n. v. 1943. – [http://koti.mbnet.fi/~thales/sotavangit.htm Koti.mbnet.fi], 19.9.2008.</ref>.<ref>Jatkosodan aikana Suomessa sai surmansa noin 25&nbsp;000 vangittua neuvostosotilasta. Näistä 1&nbsp;019 ammuttiin. Lisäksi ammuttiin parisensataa [[Puna-armeija|puna-armeijalaista]] ennen vangiksi kirjaamista. Syinä sotavankien ampumisiin olivat [[ryssäviha]], heikko kuri, elintarvikkeiden puute ja vartijoiden mielenterveysongelmat. (Wikipedia, s.v. [[Sotavanki]]: cit. Kujala, A. 2008: Vankisurmat. Neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa. Helsinki: Kansallisarkisto.) Sotavankien suhteen poikkeuksen muodostaa tilanne Pohjois-Suomessa, missä Suomen [[Valtiollinen poliisi|Valtiollinen poliisi (Valpo)]] osallistui saksalaisen [[Einsatzkommando Finnland|Einsatzkommando Finnlandin]] rinnalla aktiivisiksi [[Kommunismi|kommunisteiksi]] taikka [[Juutalaiset|juutalaisiksi]] määriteltyjen neuvostosotilaiden surmaamiseen. Tieto käy ilmi Oula Silvennoisen väitöskirjasta, jossa selvitetään Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisien yhteistyötä vuosina 1933–44 ja joka tarkastettiin [[Helsingin yliopisto|Helsingin yliopistossa]] 20. syyskuuta 2008. (Väitös: Valpo surmasi jatkosodassa saksalaisten rinnalla. HS.fi 19.9.2008. – [http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/V%C3%A4it%C3%B6s%20Valpo%20surmasi%20jatkosodassa%20saksalaisten%20rinnalla/1135239551676?ref=msn Hs.fi], 19.9.2008.)</ref>
 
Itä-Karjalan "epäkansalliset" oli (tiettävästi [[Äänisentauksen piiri|äänisniemenvenäläisiä]] lukuunottamatta) tarkoitus vaihtaa [[Kolmas valtakunta|natsi-Saksan]] miehittämille alueille joutuneisiin suomensukuisiin ([[inkerinsuomalaiset|inkerinsuomalaisiin]], kenties [[virolaiset|virolaisiin]] tai muihin kansallisuuksiin). Muun muassa tästä syystä heidät oli koottu yhteen. Siviili-internoitujen luovuttaminen toisen valtion sotavoimille oli tosin jo [[Ulkoministeriö|Suomen ulkoministeriön]] kotijoukkojen esikunnan keväällä 1942 kansainvälisen oikeuden asiantuntija E. Castrénilta pyytämän lausunnon mukaan arveluttavaa [[Haagin sopimukset|Haagin IV yleissopimuksen]] perusteella, mikäli luovutettavien omaa suostumusta ei ollut.<ref name="laine109-125/141-156"/>